Afrikasta rohkaisua Norjalle Brasilia-otteluun

Otto Palojärvi |

Norsunluurannikko ei onnistunut pääsemään jalkapallon MM-kisojen neljännesvälieriin hävittyään Norjalle ensimmäisellä pudotuspelikierroksella 1-2.

Norsunluurannikon Amad Diallo tasoitti pelin 74. minuutilla. Sitten 86. minuutilla Norsunluurannikko unohti itsensä Erling Haalandin vapaaksi ja tuloksena oli Norjan voittomaali.

– On vaikeaa. Vaikeaa hävitä viimeisillä minuuteilla. Vaikeaa löytää sanoja, kun pelaajat ovat taistelleet ensimmäisestä minuutista lähtien, kommentoi Norsunluurannikon päävalmentaja Emerse Fae lehdistötilaisuudessa.

Fae teki selväksi, mitä olisi pitänyt tehdä ottelussa paremmin.

– Kun pelaa Norjan kaltaista joukkuetta vastaan, on oltava äärimmäisen tarkka ja pelata tasaisesti puolustuksessa. Norja rankaisee, kun teet virheitä. Halusimme tehdä toisen maalin heti perään. Avasimme liikaa tiloja ja he saivat maalin.

Norsunluurannikko teki paluun MM-tasolle 12 vuoden tauon jälkeen. Joukkue pelasi hyvän turnauksen, vaikka tälläkään kertaa 16 parhaan joukko jäi Norsunluurannikolta haaveeksi.

– Opimme paljon tässä turnauksessa. Moni pelaaja oli MM-kisoissa ensimmäistä kertaa. Ehkä kypsyyttä puuttui. Tasoituksemme jälkeen olisimme voineet päästä jatkoajalle. Mutta Norjaa vastaan pelatessa on ymmärrettävä, että he pystyvät tekemään maaleja, arvioi Fae.

Samalla Fae korosti, että Norja on todella hyvä joukkue. Faen mielestä Norja kykenee kyllä voittamaan Brasilian ensi sunnuntaina.

– Norja voi mennä pitkälle. He pelaavat Brasiliaa vastaan seuraavaksi. Heillä on mahdollisuus siinä pelissä.

Fae teki selväksi, että Norsunluurannikko saavuttaa vielä parempia tuloksia.

– Kiitos oikein paljon kaikille norsunluurannikkolaisille, jotka meitä kannustivat ja lähettivät meille kannustavia viestejä tänne turnaukseen. Olisimme halunneet tehdä heidät ylpeiksi. Jatkamme työntekoa ja pyrimme suoriutumaan paremmin seuraavissa kisoissa.