Aliarvioiko Turkki Australian? – kansa raivostui saamattomuudesta

Otto Palojärvi |

Turkki on ensi kertaa mukana jalkapallon MM-kisoissa 24 vuoteen, mikä on aiheuttanut maassa iloa. Tosin ilo kaikkosi nopeasti, kun Turkki avausottelussaan hävisi Vancouverissa Australialle maalein 0-2.

Turkissa sosiaalisessa Turkin joukkue on haukuttu lyttyyn. Myös Turkin media on tunnettu ärhäkkyydestään, mutta Turkin joukkueen italialainen päävalmentaja Vincenzo Montella selvisi lehdistötilaisuudessa asiallisella kohtelulla.

Montella sanoi sen, mitä moni muukin olisi sanonut. Turkki hyytyi Australian ”bussipuolustukseen” ja Australia sai maalinsa vastahyökkäyksistään.

– Joukkueeni oli alussa vähän hidas. Tiesimme, vastustajamme taidot ja pelitavan. Jotenkin emme pystyneet tekemään maalia. He olivat erittäin hyviä pelissään. Emme olleet riittävän tarkkoja. Oli lähellä, mutta emme tehneet maalia. Pelaajillani oli myös vähän vaikeaa pelata isompia pelaajia vastaan.

Ansaittua kritiikkiä Montella sai siitä, missä joukkueensa nuorta tähtipelaajaa Arda Güleriä peluutti. Se tuli selväksi, ettei Ardan vahvuuksista saatu parasta irti.

– Kunnioitan kritiikkiä, vaikka se ei ole aina reilua. Saamme kritiikkiä, vaikka voitammekin. Käytin Ardaa keskellä, koska tiesin, että Arda on hyvä siellä. Emme pystyneet pelaamaan hyökkäyspeliä niin kuin suunnittelimme. Meillä on kaksi peliä jäljellä ja pyrimme parantamaan, Montella sanoi.

– Hän on pelannut paljon keskellä aiemmin. Laitan pelaajat sopiville paikoille sen mukaan, miten heidät taitonsa sopii parhaiten vastustajankin kannalta, Montella jatkoi.

Montellalta kysyttiin myös, miksi hän ei vaihtanut puhdasta hyökkääjää, kun tilanne alkoi olla toisella puoliajalla Turkille tukala.

– Mielestäni hyökkääjän vaihtaminen ei ollut järkevää, koska vastustaja keskittyi vastahyökkäyksiin. Olisimme olleet haavoittuvampia. Piti pysäyttää vastahyökkäykset, Montella vastasi.

Australia oli arvioitu etukäteen D-lohkon heikoimmaksi joukkueeksi. Montella kiisti aliarvioineensa vastustajaa.

– Minulla on paljon kunnioitusta Australiaa kohtaan. Odotin, että pelaisivat tällä tavalla. Tämä on jalkapalloa. Emme ole aliarvioineet heitä. Haluan onnitella heitä. Meidän on parannnettava peliämme, eikä tulos saa vaikuttaa pelaamiseemme.

Australia saanee nyt arvostusta

Australian avausmaalin viimeisteli Tansaniassa syntynyt 20-vuotias laitapelaaja Nestory Irankunda. Hän tuuletti Michael Jackson-tyyppisellä tanssilla kuin Australian pelaajalegenda Tim Cahill aikoinaan.

– Tim Cahill on yksi Australian parhaista. Halusin tehdä saman, kun olin tehnyt maalin, Irankunda hehkutti.

Irankundan mielestä Australiaa on aliarvioitu.

– Olemme hyvä joukkue. Meitä on aliarvostettu. Halusimme osoittaa, että olemme hyvä joukkue.

Samaa mieltä oli Australian päävalmentajana toimiva Australiaa 2006 pelaajana edustanut Tony Popovic.

– Tulos oli shokki ehkä monille, mutta ei meille. Tiesin, mihin nämä nuoret kykenisivät. Joukkue valittiin pelaamaan hyvin. Minulle tärkeää on suoritus. Sen kautta tulee tulos, kommentoi Popovic.

Aliarvioidaanko Australiaa vielä jatkossa?

– En tiedä. En ole siitä huolissani. Pelaamme MM-kisoissa fantastisia joukkueita vastaan. Ehkä vähän muuttuu, kun voitimme Turkin. Seuraavaksi kohtaamme USA:n todella isossa tapahtumassa. Nuori kokematon joukkueemme taisteli hyvin ja pelasi laadukkaasti, Popovic vastasi.

Maalintekijöiden Irankundan ja Connor Metcalfen lisäksi Australian pelaajista loisti Australian maalilla pelannut 22-vuotias Patrick Beach, jolle A-maaottelu oli vasta uran kolmas.

– Pat otti torjuntoja, jotka pitikin ottaa. Se oli mahtava esitys nuorelta pelaajalta. Oli hyvin rauhallinen isolla areenalla. Hän tulee muistamaan tämän päivän pitkään, Popovic sanoi Beachista.

Australiassa ottelua seurattiin paljon. Tavallisesti jalkapallo jää maassa rugbyn tai aussifutiksen varjoon, mutta nyt kiinnostusta riitti, kun ottelukin pelattiin sopivasti iltapäivällä Australian aikaa.

– On hienoa, että Socceroosia halutaan katsoa. Koko maa on takanamme. Olen iloinen, että pelejämme halutaan katsoa. Tuki on ollut mahtavaa ja oli tänään myös katsomossa. Tämä peli tullaan varmasti muistamaan, Popovic kiitteli.

Samalla Popovic teki selväksi, että hänen mielestään ottelu ei ratkennut siihen, että Turkki olisi ollut saamaton, vaan siihen, että Australia pelasi hyvin.

– Turkilla on paljon laatua, kuten tiesimmekin. Turkki oli vaarallinen koko ottelun ajan. Piti puolustaa hyvin heitä vastaan. Löysimme asioita, joilla voisimme heitä satuttaa. Ja olimme paikoissamme kliinisiä.

Australian ja Turkin lisäksi D-lohkossa pelaavat Yhdysvallat ja Paraguay. Yhdysvallat voitti Paraguayn perjantaina 4-1.

Australia pelaa Yhdysvaltoja vastaan juhannusaattona.

– Täytyy toipua tästä. Nuoret pelaajamme eivät ole kokeneet tällaista aikaisemmin, mutta on keskityttävä hyvin seuraavaan peliin, joka on todella iso kotijoukkueen tullessa vastaan. On varmistettava, että keskitymme hyvin, kommentoi Popovic seuraavasta haasteesta.

– Kaikki ovat terveitä, mikä on positiivista. Matkustamme takaisin kello 4 aamulla. Se on epätavallista. Palautumiseen käytetään pari seuraavaa päivää. Seuraavaan haasteeseen siirtyminen aloitetaan huomenna. Emme halua pelata huonosti Yhdysvaltoja vastaan. On varmistettava, että joukkue on valmiina, Popovic jatkoi.