Espanja muuttui alisuorittajasta menestyjäksi – tässä selitys

Otto Palojärvi |

Espanja on aina lukeutunut jalkapallon suurvaltoihin. Siitä huolimatta Espanja on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden vain yhden kerran.

Vuosikymmenien ajan Espanja tunnettiin arvoturnausten epäonnistujana. Se voitti toki EM-kultaa 1964, mutta tuolloin läheskään kaikki Euroopan huippumaat eivät vielä silloin EM-kisoihin osallistuneet.

Espanjalla oli MM-turnauksissa ja myöhemmin EM-turnauksissa jalkeilla aina yksi kovimmista joukkueista. Mutta syystä tai toisesta Espanja alisuoritti.

Selitykseksi tarjottiin useasti, etteivät Real Madridin ja Barcelonan tähtipelaajat kyenneet pelaamaan yhdessä. Tämä osin piti varmasti paikkansa. Espanjan maajoukkueissa oli liikaa egoja, eivätkä katalaanit aina ole tulleet toimeen espanjankielisten kanssa muodostettuaan maajoukkueessa omia kuppikuntiaan.

Mutta epäonneakin Espanjalla riitti. Vuoden 1986 MM-kisojen puolivälieräottelussa Espanja hävisi Belgialle rangaistuspotkukilpailussa. Rahkeet olisivat voineet riittää päätyyn saakka.

Vuoden 2002 MM-kisoissa Espanja hävisi rankkareilla Etelä-Korealle. Raul teki siinä ottelussa kaksi maalia, joita ei hyväksytty. Todennäköisesti maalit olisi hyväksytty, jos VAR-tarkistus olisi ollut käytössä, ja Espanja olisi voinut hyvin mennä päätyyn.

Viimein 2008 Espanjan onni kääntyi sen voitettua Euroopan mestaruuden. Ja 2010 tuli ensimmäinen maailmanmestaruus.

Tiki-taka

FC Barcelonan päävalmentajana toiminut hollantilainen pelaajalegenda Johan Cruyff kehitti 1990-luvulla myöhemmin tiki-takaksi kutsutun pelityyliin. Tiki-taka perustuu lyhytsyöttöpeliin ja pallonhallintaan sekä nopeisiin syöttöihin.

Tiki-takan avulla FC Barcelona menestyi valtavan hyvin. Valmentaja Luis Aragones otti taktiikan myös Espanjan maajoukkueeseen ja tuloksena oli EM-kulta 2008.

Espanjan joukkueen tiki-takan erikoisuus oli, ettei siinä ollut ollenkaan puhdasta kärkipelaajaa. Sellaista ei tässä pelitavassa tarvittu.

Vuoden 2010 MM-kisoissa Etelä-Afrikassa Espanja oli merkittävä kultasuosikki. Alku oli kuitenkin tahmea Espanjan hävittyä Sveitsille 0-1. Jatkopaikan Espanja lunasti voittamalla Hondurasin ja Sveitsin.

Neljännesvälieräottelussa Kapkaupungissa Espanja voitti Portugalin 1-0 pilaten Cristiano Ronaldon MM-unelman. Voittomaalin viimeisteli David Villa, joka teki voittomaalin myös 1-0 päättyneessä Johannesburgissa pelatussa puolivälieräottelussa Paraguayta vastaan.

Välieräottelussa Durbanissa Espanja kohtasi Saksan. Tiki-taka oli myrkkyä saksalaisille, jotka eivät saaneet juuri mitään aikaan. Ottelussa nähtiin yllättävä maalintekijä Carles Pyuol, joka puski 1-0 -voittomaalin kulmapotkusta.

Loppuottelussa Espanja kohtasi Hollannin. Se pyrki pysäyttämään tiki-takan pelaamalla sikaa.

Rumat otteet eivät lopulta auttaneet. Hollannin John Heitinga ajettiin ulos otettuaan toisen keltaisen korttinsa ja yhden miehen ylivoimalla Espanja sai yliotteen.

Andres Iniesta viimeisteli Espanjan voittomaalin yliajalla 117. minuutilla. Espanja juhli maailmanmestaruutta.

Tiki-taka oli tuolloin tehokas, mutta myös tylsäksi moitittu pelitapa. Espanja voitti kaikki neljä viimeistä otteluaan 2010 MM-kisoissa 1-0. Seitsemässä ottelussaan Espanja teki vain kahdeksan maalia, mutta päästikin vain kaksi maalia, jotka molemmat alkulohkossa.

Andres Iniesta Espanja 2010
Andres Iniesta tekemässä Espanjan voittomaalia 2010 MM-finaalissa. Kuva: All Over Press

Tiki-taka oli voimissaan vielä 2012 EM-kisoissa, jossa Espanja otti murskavoittojakin. Espanja saavutti niissä kisoissa kolmannen perättäisen arvokisakultansa murskattuaan Italian finaalissa 4-0. Koko turnauksessa Espanja päästi vain yhden maalin.

Vuoden 2014 MM-kisoissa Espanjan suuruus oli ohi. Hollanti voitti alkusarjassa Espanjan 5-1 ja Espanjan taival päättyi alkulohkoon.

Espanjan 2010 MM-kultaan ja 2012 EM-kultaan valmentanut Vicente del Bosque toimi Espanjan päävalmentajana 2016 EM-kisoihin saakka. Ihan liian kauan. Hänestä tuli uuninpankolla loikoileva kylläinen kissa, jolla ei ollut enää riittävästi motivaatiota hiirenpyydystykseen.

Espanja palasi alisuorittajaksi. 2018 MM-kisoissa Espanja hävisi neljännesvälierissä Venäjälle ja 2022 MM-kisoissa neljännesvälierissä Marokolle. Molemmissa turnauksissa Espanja esitti mielikuvituksetonta hyökkäyspeliä.

Uudeksi päävalmentajakseen Espanja sai 2024 EM-kisoihin maan jalkapalloliiton pitkäaikaisen juniorivalmentajan Luis de la Fuenten. Hän toi nuorennusleikkauksen kokeneeseen joukkueeseen uusia oppeja ja tuloksena oli EM-kulta.

Vuoden 2026 MM-kisoissa Espanja on suuri kultamitalisuosikki. Peliyhtiö EA Sportsin simulaatioiden perusteella Espanja voittaisi kultaa. EA Sports on veikannut 2010 lähtien kaikki maailmanmestarit oikein.

Mutta palataan vielä 2010 maailmanmestaruuden taustoihin. Lontoon olympiakisoissa 2012 Espanjan hopeaa voittaneen koripallomaajoukkueen tähtipelaaja Marc Gasol totesi jutun kirjoittajalle, että Barcelonan 1992 kesäolympiakisat toivat paljon buustia Espanjan urheiluun.

Barcelonan kisojen aikaan Espanjan juniorivalmennusta kehitettiin paljon niin jalkapallossa, koripallossa kuin muissakin lajeissa, ja tulokset näkyivät Gasolin mukaan jalkapallon sekä koripallon arvokisoissa.

Tiki-taka ei ollut ihan kaiken takana.

Otto Palojärvi