Ex-kapteeni ylistää lentismiehiä ja kertoo, miten Torinon ihme oli mahdollinen – ”Antaa paukkua, kun kulkee”

Harri Pirinen |

Antaa poikien kirjoittaa historiaa omalla pensselillä, lentopallomaajoukkueen entinen kapteeni Antti Siltala sanoo Atleetin Harri Pirisen haastattelussa.

Antti Siltala jos joku tietää, mitä arvokisoissa pelaaminen vaatii.

Lentopallomaajoukkueen entinen kapteeni pelasi vuosina 2007–2019 peräti seitsemät EM-kilpailut ja yhdet MM-kilpailut. Arvokisaedustusten määrä on Suomen ennätys lentopallossa.

Vuonna 2007 Siltala oli mukana EM-Moskovassa, kun Suomi saavutti toistaiseksi parhaan sijoituksensa oltuaan neljäs. MM-kisoissa vuonna 2014 Suomi oli yhdeksäs.

Vuonna 2022 uransa SM-hopeaan Salo-Volleyn paidassa lopettanut Siltala, 42, on tietysti katsonut Suomen maajoukkueen eli Veljesten otteluita käynnissä olevissa EM-kilpailuissa tarkalla silmällä.

Siltalakin oli Veljesten Italia-voiton jälkeen häkeltynyt – ja onnellinen, että valvoi satojentuhansien muiden suomalaisten urheilujännärien tavoin pitkälle yli puolen yön.

Antti Siltala
Antti Siltala pelasi urallaan peräti kahdeksat arvokisat. Kuva: All Over Press

Siltala on myös oikea mies selittämään Atleetin lukijoille, miten voitto Italiasta, hallitsevasta maailmanmestarista, oli mahdollinen.

– Yksittäisessä pelissä kaikki on aina mahdollista. Ja joukkue pelasi oikeaan paikkaan parhaan pelinsä. Syöttö-vastaanottopeli toimi Italiaan verrattuna erinomaisesti. Kun sen pystyy handlaamaan noin hyvin, kuka tahansa vastustaja on helisemässä, Siltala tietää.

– Ja sitten kun parilla jätkällä on loistava päivä. (Joonas) Jokelalla oli härkäpäivä, ja Lukakin (Marttila) tappoi palloa tehokkaasti. Heikkoja lenkkejä ei ollut yhtään. Se oli tasainen, hieno esitys koko joukkueelta. Ei voi kuin ottaa hatun päästä, Siltala kehuu.

Siltala selittää, miksi vastaanottopelin merkitys on niin valtava.

– Se hyydyttää, kun joutuu lyömään kaukaa. Suomi syötti järkevästi riskillä. Kun se toimi ja kaverilla jäi vastaanotto ”ulos”, on raskasta hyökätä koko peli kahta tai kolmea torjujaa vastaan, Siltala kertoo.

”Italian libero aivan paniikissa”

Italian pelaajien elekieli kertoi koko ottelun ajan jonkinlaisesta epävarmuudesta ja pelokkuudesta. Kenties kotiyleisön odotukset tuottivat liian suuria paineita maailmanmestareillekin.

– Italian liberohan oli aivan kujalla. Aivan paniikissa, Siltala ihmettelee.

– Mutta siinä on aina kaksi puolta. Kun toinen pelaa hyvin, vastustaja voi näyttää huonolta. Olihan Italian hyökkäystehot tosi korkeat. Vastaanotto oli isoin asia, joka Italialla paleli. Ja kun vastapainoksi ei saa omalla syötöllä tehoja, se rupeaa jäytämään.

Suomi Italia lentopallo
Italian hakkurit joutuivat monesti hyökkäämään kolmea suomalaisveljestä vastaan. Kuva: All Over Press

Siltala huomasi myös, että Italialla oli suuria vaikeuksia Suomen leijasyötön kanssa.

– Se voi johtua siitä, että heillä kaikki syöttävät hypäriä. Välillä helpoillakin leijoilla tuli pitkiä pisteputkia. Toki Suomella oli hyvä painekin syötössä, ja vaikka tuli virheitä, ei lopetettu ja päästetty kaveria pälkähästä.

Ylimielisyyttä Siltala sen sijaan ei Italiassa havainnut.

– Onhan Italialla vähän tapana vähätellä vastustajaa, mutten usko, että tuossa vaiheessa hekään pitävät ketään suupalana, Siltala miettii.

– Suomi oli vaan tosi hyvä. Painostettiin koko ajan, ja hävityt erätkin olivat tosi hyviä. Peli ei ollut samanlaista aaltoliikettä kuin Italialla.

Kunnarilta onnistuneet vaihdot

Kun Suomi meni erissä 2–1-johtoon, Siltala kertoo miettineensä, että nyt Suomi pääsee ainakin tiebreak-erään, jossa on aina mahdollisuus voittoon.

– Kun eristä varmaan 90 prosenttia päättyy kahden pisteen erolla, siinä ei tarvita kuin pari huippusuoritusta ja hyvää jaksoa, Siltala tietää.

Katkaisuerä näytti jo valuvan Italialle, kun se johti 9–6 ja 12–10. Noista numeroista harvoin tiebreakissa noustaan.

– Suomi osoitti siinäkin sitkeytensä, ettei luovuta missään vaiheessa. Olihan se tiukka paikka, mutta toisaalta ei siinä tarvita kuin kaksi pinnaa. Syötöllä saatiin aina kirittyä ero kiinni. Ja kun vastustaja huomasi, että Suomi tulee aina takaa tasoihin, se rupeaa jossain vaiheessa jäytämään.

Olli Kunnari, Veljekset
Aina rauhallinen päävalmentaja Olli Kunnarikin on EM-kisojen aikana pari kertaa lähes riehaantunut. Kuva: Suomen lentopallo / Linnea Laatikainen

Siltala korostaa entisen maajoukkuekaverinsa ja nykyisen päävalmentajan Olli Kunnarin tekemien taktisten muutosten ja vaihtojen merkitystä.

– Olli teki hienoja vaihtoja pelin aikana ja ihan lopussakin. Hän käyttää hienosti tuplavaihtoa.

– Severi Savonsalmi ja Miika Haapaniemi eivät saaneet kahteen erään yhtään tukea laitureilta, jolloin sisään vaihdettiin isompaa ukkoa. Sitten alettiin saada keskeltäkin tehoja ja torjuntoja. Kun keskikaistalle tuli uhkaa, laitureillekin alkoi tulla tilaa, ja Jokela alkoi mättää joka pallon lattiaan, Siltala analysoi.

Lopulta se oli juuri takaisin sisään vaihdettu Savonsalmi, joka syötti Suomen voiton ratkaisseen pisteen.

Henkinen kantti on kobolttia

Veljekset on näyttänyt EM-turnauksessa moneen kertaan, että tärkeimmillä hetkillä joukkueen henkinen kantti on kobolttia. Pudotuspeleissä Kreikkaa ja Italiaa vastaan peli ehti jo näyttää menetetyltä, mutta niin vain sitkeä Suomi nousi voittoon.

Siltalan mukaan Kunnarin merkitys myös tässä asiassa on suuri.

– Luulen, että Olli sopii valmentajana hyvin tuollaiselle porukalle. Hän on niin rauhallinen tyyppinä. Hän ei lähde sekoittamaan kaikkien päätä kolmella miljoonalla taktisella asialla. Olli kertoo aikalisillä muutaman yksinkertaisen asian, ja ne tehdään hyvin. Se riittää moneen, Siltala tietää.

Veljekset, lentopallomaajoukkue, 2026 vs. Serbia
Antaa paukkua, kun kulkee, Antti Siltala ohjeistaa Veljeksiä. Hakkuri Joonas Jokela tekee työtä käskettyä. Kuva: Linnea Laatikainen

Juuri Kunnarin rauhallisuus ja minimalistiset ohjeet aikalisillä ovat jääneet monien tv-katsojienkin mieliin.

– Moni valmentaja huutaa ja räyhää. Voi olla, että Ollin rauhallisuus tekee sen, ettei joukkue mene paniikkimoodiin. Se on muutama tärkeä asia ja jätkät ruotuun. Olli käyttää aikalisän enemmän siihen, että hän katkoo vastustajan peliä ja puuttuu siihen, jos omassa pelissä tulee heikompi hetki.

– Asiat on harjoiteltu valmiiksi ennen kuin peli alkaa. Pelissä ei pysty enää kauheita muuttamaan, Siltala tietää.

”Antaa paukuttaa, kun kulkee”

Sitä Siltala ei halunnut arvioida, oliko Italia-voitto Suomen lentopallomaajoukkueen paras peli tai suurin voitto ikinä.

– Vaikea verrata, kun laji on ihan eri kuin 15–20 vuotta sitten. Mutta huippusuoritus.

Siltala oli mukana, kun Suomi voitti heinäkuussa 2009 Maailmanliigassa sensaatiomaisesti silloisen maailmanmestarin Brasilian.

– Se ei ollut arvokisaottelu. Ja viime vuonna Suomi voitti MM-kisoissa olympaivoittaja Ranskan. Miten näitä nyt vertaa, Siltala miettii.

– Mutta nyt on tullut ihan hyviä voittoja, ja toivottavasti sama meno jatkuu. Antaa poikien kirjoittaa historiaa omalla pensselillä. Turha tässä on vanhoja muistella. Antaa jätkien paukuttaa, kun kulkee!

Haastattelu: Harri Pirinen