Columbus Blue Jacketsiä viimeiset kolme kuukautta valmentanut Rick Bowness antoi joukkueen kuulla kunniansa sen hävittyä kauden viimeisen ottelun kotonaan Washington Capitalsille tiistaina. NHL-historian eniten aikaa penkin takana viettänyt koutsi ei säästellyt sanojaan. Menikö ”Bones” liian pitkälle? Olisiko tämä pitänyt hoitaa suljettujen ovien takana? Vai onko luovuttaneen joukkueen mätä kulttuuri kerrankin laitettava itse pelaajien syyksi, koska sen he ansaitsivat? Tuliko muillekin tästä mieleen jonkun toisen samantyyppiset sanat samasta organisaatiosta noin kuutisentoista kuukautta sitten? Tässä muutama kommentti.
”Three hits. Twentythree giveaways…these guys…they dont care!”
Rick Bowness oli vihainen ja turhautunut Columbus Blue Jacketsin hävittyä kauden viimeinen ottelu, eli Game 82 kotonaan Nationwide Arenalla myös playoffeista jo pudonneelle Washington Capitalsille maalein 2-1. Blue Jackets päätti kauden häviämällä viimeiset kuusi kotiotteluaan. Se voitti vain kaksi viimeisistä kymmenestä runkosarjapelistään, ja putosi playoffeista jo kuudennen kerran peräkkäin.
CBJ oli välillä Metro-divisioonan kakkosena.
– Sinun ei tarvitse kuin katsoa pelipöytäkirjaa, tuhisi Bones, kun häneltä kysyttiin onko hän koskaan pitkän uransa aikana ollut mukana missään näin turhauttavassa. 71-vuotias konkarivalmentaja puhalsi syvään ennenkuin hän antoi vastauksensa.
– Kolme taklausta. Kaksikymmentäkolme kiekonmenetystä. En tiedä, tulenko takaisin, mutta jos tulen, muutan tämän kulttuurin. Nämä jätkät. He eivät välitä. Häviäminen ei ole tarpeeksi tärkeää heille. Se ei merkitse heille mitään. Miten voit mennä ja pelata noin?
– Minun olisi pitänyt tehdä tämä jo noin kuukausi sitten. Tämä on syy, miksi olemme missä olemme. Tämä on syy, miksi putosimme playoffeista. Tuollainen yritys! Häviäminen…sinun on vihattava häviämistä. En välitä, vaikka kyseessä olisi merkityksetön peli. En välitä. Tule paikalle ja kilpaile! KOLME TAKLAUSTA! 23 KIEKONMENETYSTÄ!
Sitten RIck Bowness veti syvään henkeä, ja kysyi toimittajilta: MItä muuta haluatte tietää?
Hän puhui lisäksi myös siitä, miten joukkue pelasi huonommin, kun pelit tulivat kovemmiksi olympiatauon jälkeen. NHL-jääkiekko muuttuu aina fyysisemmäksi asteittain kauden edetessä, kuten tiedämme.
– Kaikki oli hyvin niin kauan kuin asiat menivät heidän tavallaan. Kun homma muuttui kovemmaksi, he eivät halunneet kamppailla takaisin.
– Jotkut noista jätkistä ovat niin onnekkaita, ettei huomenna ole enää harjoituksia.
Ja hän lupasi vielä muuttaa (pahuksen) kulttuurin, jos hän tulee takaisin. Hänen tulee vielä keskustella asiasta Donin eli GM Don Waddellin kanssa.
Tämä vain kolme kuukautta sen jälkeen, kun Rick Bowness palasi penkin taakse oltuaan puolentoista vuoden ajan periaatteessa eläkkeellä. Hän sanoi ensimmäisenä päivänä Columbuksessa ikävöineensä eniten pelaajien kanssa toimimista, ja heidän auttamistaan tulemaan paremmiksi. Ja penkin takana valmentamista.
Valmentajan paras päivä on tosiaan ensimmäinen.
Hän olisi viimeisen pelin jälkeen voinut valehdella, ja sanoa, että joukkue yritti parhaansa. Ja sitten sanoa asiansa joukkueelle suljettujen ovien takana. Oliko tämä parempi tapa?
Erottiko valmentaja puheellaan itsensä ryhmästä? Onko valmentajan edes oltava osa ryhmää? Vai onko Bowness tehnyt asiansa selväksi joukkueelle jo erikseen aikaisemmin?
Tuliko Bones loukanneeksi pelaajia? Loukkasivatko pelaajat Bonesia? Loukkasiko kukaan ketään? Joskus totuus voi olla loukkaavaa. Olivatko Rick Bownessin sanat lopun alkua, vai alku tulevaisuudelle?
Eeppisiä ja klassisia koutsien ulostuloja
Tästä tuli pari asiaa mieleen.
Bonesin palopuhe, ulostulo, paasaus, vuodatus, on jo nyt eeppinen klassikko NHL-valmentajien ulostulojen historiassa. Olemme vuosien varrella todistaneet eritasoisia puheita John Tortorellan (”my goalie needs to make a fuckin` save”, useampaan kertaan), Kenny Hitchcockin, ja monen muun toimesta.
Lähes samaa luokkaa kuin Michel Therrienin legendaarinen puhe tammikuussa, vuonna 2006. Therrien oli turhautunut alisuorittaneeseen Pittsburgh Penguinsiin, joka oli juuri hävinnyt Edmonton Oilersille. Hän piti puheensa vanhan Iglun pienessä sivuhuoneessa – Iglussa, eli Civic Centerissä ei ollut isoja sivuhuoneita – ja antoi palaa ranskalaisella korostuksellaan.
Therrien sanoi jopa, että pelaajien olisi annettava puolet palkastaan takaisin, koska he pelaavat vain puolet pelistä. Ja, että he eivät välitä. He ovat välittävinään, mutta he eivät oikeasti välitä. He eivät edes välitä toisistaan. Ja hän sanoi puolustajiensa olevan pehmeitä. PEHMEITÄ. Pahin mahdollinen loukkaus National Hockey Leaguen ammattilaisille.
On hyvä muistaa yksi asia Therrienin eeppisestä puheesta.
Kun Penguins voitti Stanley Cup-mestaruuden keväällä 2009, vain joitakin kuukausia Michel Therrienin saatua potkut – AHL-koutsi Dan Bylsma otti valmennusvastuun kesken kauden – pelaajat kiittivät entistä valmentajaansa siitä, että hän antoi heille opetuksen. Tuo puhe teki heistä kovempia.
Therrienin puhetta pidetään nyt jälkeenpäin lähtölaukauksena Pittsburgh Penguinsin seurahistorian toiselle menestyksekkäälle ajanjaksolle.
Toinen Bonesin puheesta mieleentullut asia on se, että hänellä saattaa olla jo ainakin sovittu jatkopahvi taskussaan, koska hän sanoi mitä sanoi. Tämä pelkkä allekirjoittaneen olettamus, ei tieto.
Bones osaa löytää käärmeen ruohikosta
Rick Bowness on muuttanut joukkuekulttuuria parempaan suuntaan aikaisemminkin.
Tässä on mies, joka on antanut koko elämänsä jääkiekolle. Ensin pelaajana (allekirjoittaneellakin on kolme erilaista Bonesin kiekkokorttia jossain), ja sitten todella pitkäaikaisena valmentajana. Hän ymmärtää, miten harvinaista on saada olla mukana National Hockey Leaguessa, hän elää jääkiekkoa intohimoisesti jokaikinen päivä. Häntä voidaan kutsua vanhan koulun kiekkomieheksi siinä mielessä. Hänellä on tarpeeksi kokemusta huomata nopeasti, jos joukkueen sisällä on ongelmia. Eikä hän epäröi puuttua asiaan.
Bones vihaa häviämistä. Vihaa häviämistä enemmän kuin rakastaa voittamista, kuten sanonta kuuluu. Pelaajien tulee vihata yhtä paljon. Totuus ei aina tunnu hyvältä.
Kun häneltä kysyttiin tiistaina, miten hän muuttaisi CBJ:n kulttuuria, vastaus tuli nopeasti.
– On keinoja, hän sanoi. – Olen ollut mukana niin tarpeeksi kauan tietääkseni, että keksin keinot. Minulla on tarpeeksi kokemusta. Olen käsitellyt tällaisia aikaiseminkin. Jos tulen takaisin, oikaisemme tämän asian.
Bowness puhui Winnipegistä, jonne hän saapui kesällä 2022. Ei ole mikään salaisuus, että sen joukkueen henki ja kulttuuri ei ollut paras mahdollinen. Paul Maurice oli lähtenyt seurasta omasta aloitteestaan edellisen kauden puolivälissä.
Bones otti ensi töikseen kapteenin C:n Blake Wheelerin paidasta. Seuraavana kesänä Jets osti entisen kapteeninsa sopimuksen ulos.
Johtava pelaaja, ja johtavat pelaajat voivat myrkyttää koko joukkueen. Rick Bowness muutti Winnipeg Jetsin kulttuurin.
Mitä joku toinen sanoi?
Patrik Laine treidattiin Columbuksesta Montrealiin joulukuussa, vuonna 2014. Silloin, noin kuusitoista kuukautta sitten, Laine sanoi joitakin sanoja Blue Jacketsin organisaatiosta.
Hän sanoi Columbuksessa olleen tyyppejä, joitten olo oli liian mukava. He ovat liian tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen, hyväksyvät häviämisen. Laine jätti jokaisen oman mielikuvituksen varaan, puhuiko hän pelaajista vai joistain muista. Tämä koosteena tämän kirjoittaneen toimesta, ei sanasta sanaan.
Eli Patrik Laine tuli sanoneeksi lähes täsmälleen saman, jonka vanha valmentaja nyt sanoi.
Ja Laine sai kaikkialta haukut niskaansa sanomastaan.
Onko ok kerrankin laittaa mätä kulttuuri pelaajien syyksi?
Yleensä, kun puhutaan NHL-joukkueitten kulttuurista, sanotaan sen alkavan huipulta. Ja yleensä se pitää paikkansa. Tampa Bay Lightningista tuli menestysseura vasta, kun Jeff Vinik-niminen syvätaskuinen sijoittaja osti sen, ja muutti kaiken, jääkoneista lähtien. Ja muitakin esimerkkejä on paljon.
Mutta olisiko joskus syy mätään kulttuuriin laitettava pelaajien niskaan?
Esimerkiksi Columbus, Ohio. Seura on ollut olemassa jo 25 vuotta, mutta menestystä ei ole juuri tullut. Poikkeus se yksi kevät 2019, kun Tortorella teki kolme muutosta peliin kesken ensimmäisen ottelun. Lightning oli jo 3-0 johdossa Game 1:ssä, ja putosi lopulta suoraan neljässä.
Mitä jos Blue Jacketsin toteutumatta jäänyt nousu voittajaseuraksi ei johdukaan omistajasta, johdosta, tai valmennuksesta? Mitä jos emme voikaan syyttää tylsää osavaltiota, pienempää kaupunkia, tai tämän kirjoittaneen kerran mainitsemia Ohion valtion huoltoasemien kuivia sämpylöitä? Mitä, jos pelaajat ovatkin tällä kertaa syypäitä?
Jos olemme voittavista joukkueista yhtään mitään oppineet, olemme oppineet sen, että pelaajat itse asettavat standardit itselleen. Joukkueitten johtavat pelaajat antavat esimerkin ja vaativat muilta. Voittavissa joukkueissa pelataan, uhraudutaan, tapellaan, ja vuodatetaan verta aina vieressä istuvan ja edessä istuvan kaverin puolesta. Ei koskaan itselle. Kaveria ei jätetä, eikä koskaan petetä. Pahaa sanaa ei sanota selän takana. Ei koskaan.
Blue Jacketsillä oli joskus sellaisia miehiä kokoonpanossa kuten Nick Foligno, Josh Anderson, Cam Atkinson, ja Artemi Panarin. Ja monia muita, seuraavissa pysähtymispaikoissaan hyviksi joukkuekavereiksi todettuja pelaajia.
Rick Bowness ei maininnut yhtään pelaajaa nimeltä, mutta voimme selvästi nähdä, että sanat oli tarkoitettu etenkin johtaville pelaajille. Ensimmäiseksi sellaisille, joille on ommeltu kirjain paitaan. Kapteeni Boone Jenner on ollut kapteenina jo pitkät ajat. Onko aika antaa C jollekin toiselle, ja siten muuttaa kulttuuria?
Adam Fantillin kausi ei ollut yhtä hyvä kuin edellinen, mutta hän on vasta 21-vuotias. Varauskesänsä kolmonen, joka oli lähellä olla ykkönen. Hänen aikansa tulee vielä, hän ei ole vielä päässyt lähellekään potentiaaliaan. Leo Karlsson-vertailut tulevat jatkumaan ikuisesti (erikoisesti, molemmilla on yhtä paljon pisteitä NHL:ssä tähän mennessä, 140).
Sen perusteella, mitä olen pelejä nähnyt, joukkueena Columbus Blue Jackets ansaitsi valmentajan ankarat, mutta rehelliset sanat. Jotain on pielessä Ohiossa, jotain on tehtävä.
Patrik Laine oli oikeassa.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
