Mikä on Lionel Messin taso vuonna 2026? Tätä kysymystä pohdittiin Atleetin Jasso-ohjelman jalkapallon MM-ennakossa.
Argentiina voitti Qatarissa viimein jalkapallon maailmanmestaruuden kapteenilleen Lionel Messille neljä vuotta sitten. Maajoukkueen historian kolmas MM-kulta päätti 36 vuoden odotuksen.
Nyt neljä vuotta myöhemmin Argentiina on edelleen yksi suosikkeja puolustaessaan titteliään Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavassa turnauksessa. Hyökkäyksen talismaani Messi on kuitenkin 38-vuotiaana uransa ehtoopuolella.
Messi on pelannut jo kohta kolmen vuoden ajan Yhdysvalloissa MLS-sarjaa Inter Miamissa jätettyään Euroopan huippuliigat kesällä 2023. Ikääntyvän supertähden jälki sarjassa on ollut edelleen vahvaa, kuten 14 otteluun taotut 12 maalia tältä kaudelta todistavat.
MLS:n taso verrattuna maailman eliittiin on kuitenkin kysymysmerkki, jota Atleetin Jasso-ohjelman juontajakaksikko Lari Silvennoinen ja Patrik Laurell pohdiskelivat toisessa MM-ennakossaan.
– Messi osallistuu musta koko ajan vähemmän peliin. Se ei hae palloa enää alhaalta, se on enemmän ehkä tämmöinen pisteittentekijä, Silvennoinen arvioi.
– Kuinka huono on huono Lionel Messi? Kukaan ei tiedä. Kaikki kuitenkin olettaa, että se on edelleen todella hyvä.
Messiä Argentiinan oikealla laidalla tulevissa kisoissa kirittää Italian Serie A:ssa Comossa viime kaudella loistanut Nico Paz, 21. Nuori lahjakkuus iski 35 sarjapeliin 12 maalia ja kirjasi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä.
Laurell luottaa, että maajoukkueessa nähdään edelleen ikäänsä nähden hyvällä tasolla pelaava Messi.
– Se on edelleen tämän joukkueen sielu ja mulla ei ole siitä epäilystä, etteikö se olisi kisoihin tullessa tosi hyvä. Se vaan ole se sama, joka parikymppisenä tietenkään. Se on silti vielä tuon ikäisenäkin eliittipelaaja. En seuraa MLS:ää, niin en tiedä mitä se tarkoittaa, jos tekee tietyn määrän maaleja siellä. Sitä on vaikea verrata.
Jalkapallon miesten MM-kisat käynnistyvät torstaina. Argentiina kohtaa avausottelussaan Algerian ensi viikon keskiviikkona 17.6.
Argentiinan muut vastustajat J-lohkossa ovat Itävalta ja Jordania.

























