Mohamed Salahin lisäksi Liverpoolissa kuluvaan kauteen päättyviä sopimuksia on tähtipelaajilla Virgil van Dijkilla sekä Trent Alexander-Arnoldilla. Kuva: All Over Press

Liverpool-tähti Mohamed Salah uskoo: “Viimeinen vuoteni”

Roope Määttä |

Mohamed Salah sanoo Sky Sportsin haastattelussa saavansa enemmän motivaatiota ajattelemalla, että tämä on hänen viimeinen vuotensa Liverpoolissa.

Huippuvireinen hyökkääjä kertoo, että Valioliigan voitto Liverpoolin kanssa oli hänen ykköstavoitteensa jo ennen kauden alkua.

– Tämä on viimeinen vuoteni seurassa, joten haluan tehdä jotain erityistä kaupungille. Se oli ajatukseni, Salah ilmoittaa Sky Sportsille.

Liverpool voitti pitkästä aikaa vuonna 2020, mutta tuolloin koronarajoitukset estivät kannattajia saapumasta Anfieldille otteluissa.

– Odotimme mestauutta 30 vuotta, mutta voittaessamme sen oli pandemia, ja meillä ei ollut aikaa oikeasti juhlia sopivalla tavalla. Toivottavasti voimme tehdä sen tänä vuonna.

Mikä on tilanne ensi kauden suhteen?

Tammikuun alusta Salah, 32, on ollut vapaa neuvottelemaan ja tekemään esisopimuksen ulkomaisten joukkueiden kanssa. Sopimusta Liverpoolin kanssa on jäljellä kevätkausi.

– Muutosta ei ole tapahtunut. Olemme kaukana edistymisestä, joten täytyy vain odottaa, Salah toteaa.

Kun egyptiläinen on esiintynyt Valioliigassa 18 kertaa tällä kaudella, tämä on ollut mukana Liverpoolin maaleissa peräti 30 kertaa. Salah on iskenyt 17 maalia ja tarjoillut 13 esityötä.

– Mietin, mitä haluan nähdä jatkossa, jos nämä ovat viimeiset kuusi kuukauttani. Haluaisiko tätä aikaa katsoa myöhemmin siten, että olin huolissani ja stressaantunut sopimuksesta vai sanoa, että minulla oli uskomaton kausi? Tämä on ajatukseni juuri nyt, hyökkääjä veistelee.

Liverpool johtaa Valioliigaa kuuden pisteen erolla toisena olevaan Arsenaliin, kun kautta on jäljellä puolet.