Jääkiekon miesten arvoturnauksia on pelattu 1920-luvulta lähtien, mutta vasta 50 vuotta on kulunut ensimmäisestä maajoukkueturnauksesta, jossa parhaat NHL-pelaajat saivat olla mukana. Tämä turnaus oli NHL:n pelaajayhdistyksen järjestämä Canada Cup.
Neuvostoliitto ja Kanada olivat kohdanneet 1972 Summit Series-sarjassa, jossa neljä ottelua pelattiin Kanadassa ja neljä Moskovassa. Kanada voitti neljä ottelua, Neuvostoliitto kolme ja kerran pelattiin tasan.
Summit Series poisti illuusion, että NHL olisi tasoltaan Euroopan parhaita maita valtavasti edellä. Neuvostoliitto oli lyhyessä ajassa noussut tasavertaiseksi jääkiekon kärkimahdiksi Kanadan rinnalle.
Olikin erikoista, ettei Neuvostoliitto osallitunut 1976 Canada Cupiin kaikilla parhailla pelaajillaan. Ykkösketju Vladimir Petrov, Valeri Harlamov, Boris Mihailov jätettiin pois. On väitetty, että Neuvostoliitossa pelättiin, että joku heistä loikkaisi, kuten Tshekkoslovakian maajoukkuetähdet Vaclav Nedomansky ja Richard Farda tekivät 1974.
Kuusi maata kutsuttiin Canada Cupiin. Suomikin kelpasi mukaan, koska oli siihen aikaan todistettavasti maailman kuudenneksi paras jääkiekkomaa ja kiintiö piti saada kuuden joukkueen turnaukseen täyteen. Paperilla Suomi oli Canada Cupin selkeästi heikoin joukkue.
Suomi treenasi elokuussa ennen Canada Cupia Forssassa. Syynä oli, että Forssan kuplahallissa oli kapeampi kaukalo, joka sopi hyvin valmistautumisessa pohjoisamerikkalaiseen turnaukseen. Jääkiekkoliitolla ei ollut varaa Pohjois-Amerikassa leireilyyn.
Kanadasta Forssaan saapui tv-ryhmäkin paikalle ”eksoottiseen ympäristöön”. Joku Suomessakin varmasti tajusi, ettei Canada Cup ollutkaan ihan mikä tahansa pilipaliturnaus, vaikka MM-arvoa turnaukselle ei myönnettykään.
Suomen joukkueen pelaajista kukaan ei ollut pelannut NHL:ssä. Vuonna 1972 perustetussa kilpailevassa WHA-liigassa olivat edellisellä kaudella debytoineet Veli-Pekka Ketola ja Heikki Riihiranta Winnipeg Jetissä, Juhani Tamminen Cleveland Crusadersissa sekä Pekka Rautakallio Phoenix Roadrunnersissa.
Mutta Kanadan paras jääkiekkomaajoukkue oli pelottava haaste.
– Lehdestä luettiin, että siellä olisi Bobby Orria ja Phil Espositoa vastassa. Kyllähän siinä jännitti. Kunnioitushan heitä kohtaan oli valtavaa, vaikka ei koskaan oltu heitä vastaan pelattukaan, muisteli Matti Hagman jutun kirjoittajan haastattelussa 1999.
Suomi sai kunnian pelata Ottawassa turnauksen avausottelussa. Vastaan tuli 2. syyskuuta 1976 Kanada.
Ottelua edeltävänä iltana molemmat joukkueet määrättiin lehdistötilaisuuteen. Kulttuurierot näkyivät. Kanadalaiset herrastelivat puvuissa ja kravateissa, kun suomalaiset olivat paikalla verkkareissa.
Läheskään kaikki Suomen pelaajat eivät osanneet englantia. Moni Leijonien pelaaja astui tuolloin aivan uudenlaiseen kiekkomaailmaan.
NHL:ssä ei 1976 ollut vielä kypäräpakkoa. Valtaosa Kanadan pelaajista kiekkoilikin turnauksessa ilman kypärää.
Tukan piti näyttää peleissä hyvältä. Kanadan supertähti Bobby Hull peitteli kaljuuntumistaan hiuslisäkkeillä.
Suomi mittasi tasoaan NHL:n tähdistöryhmää vastaan ensimmäistä kertaa ja kyyti oli kylmää. Kanada siirtyi 12 minuutissa 4-0 -johtoon.
Kanada voitti ottelun 11-2. Kanadan selostaja analysoi, että suomalaiset ovat pyytelemässä ottelussa nimikirjoituksia. Niin valtavalta tasoero vaikutti.
Hagman arvioi 23 vuotta myöhemmin, ettei tasoero oikeasti ollut niin iso. Pieni kaukalo ja erityinen ottelu Pohjois-Amerikassa vieraassa ympäristössä vaikutti.
– Tilanne oli meille uusi. Jos olisi ollut sellaisista otteluista enemmän kokemusta, oltaisiin voitu pistää paremmin hanttiin, Hagman arveli.
Turpaan tuli kunnolla seuraavissakin otteluissa. Tshekkoslovakia voitti Suomen 8-0 ja Neuvostoliitto 11-3. MM-kisoissa isommassa kaukalossa Suomi oli pelannut näitä jääkiekon suurvaltoja vastaan paljon tasaisemmin.
Mutta Ruotsin Suomi pystyi voittamaan 8-6. Siitäkin huolimatta, vaikka Ruotsin joukkueessa pelasivat heidän Toronto Maple Leafsin NHL-tähtensä Börje Salming ja Inge Hammarström sekä Oulussa syntynyt Los Angeles Kingsin Juha Widing.
– Ruotsi me voitettiin. Sitä peliä ei jännitetty, eikä vastustajia kunnioitettu. Ruotsia sytyttää aina ja se tappio oli niille iso shokki, Hagman muisteli.
Leijonat päätti turnausurakkansa otteluun Yhdysvaltoja vastaan. Tuohon aikaan Yhdysvalloilla ei ollut montaakaan NHL:n tähtitason pelaajaa, mutta suomalaiset Yhdysvaltain joukkue voitti kuitenkin 6-3.
Kanada voitti turnauksen. Se päihitti loppuottelusarjassa Tshekkoslovakian ensin 6-0 ja toisessa ottelussa jatkoajalla 5-4.
Hagman jäi Canada Cupin jälkeen Pohjois-Amerikkaan. Hän teki sopimuksen Boston Bruinsin kanssa ja nousi lokakuussa 1976 ensimmäiseksi suomalaiseksi NHL-kiekkoilijaksi, joka oli saanut kiekko-oppinsa Suomessa.
Suomi sai Canada Cupissa Kanadan medialta lempinimen Team Terrible. Nimi säilyi seuraavassa Canada Cupissa 1981 Suomen hävittyä Kanadalle 0-9. Tuossa turnauksessa Suomi ei voittanut yhtään ottelua.
Vuoden 1984 Canada Cupiin Suomea ei edes huolittu mukaan. Leijonien paikalla turnauksessa pelasi Länsi-Saksa, joka oli päihittänyt Suomen 1983 MM-kisoissa sekä Sarajevon 1984 olympialaisissa.
Vuonna 1987 Suomen kaikkien aikojen parhaaksi maajoukkueeksi päävalmentaja Rauno Korven toimesta nimeämä Leijonien joukkue teki paluun Canada Cupiin, mutta hävisi kaikki viisi otteluaan. Joukkueen veteraani Hagman pelasi tuossa turnauksessa Jari Kurrin ja Esa Tikkasen sentterinä.
– Meillä ei ollut siinä turnauksessa mitään jakoa, muisteli Hagman 1999.
Vielä 1991 Kanadan media kaivoi Leijonista esiin lempinimen Team Terrible. Mutta Suomi taistelikin avausottelussaan Kanadaa vastaan 2-2 -tasapelin, ja voitti myöhemmin Tshekkoslovakian sekä Ruotsin sijoittuen turnauksessa kolmanneksi.
Vain 15 vuodessa Suomi oli noussut jääkiekon suurvaltojen tasolle.
– Calgaryn olympialaisissa 1988, kun voitettiin Neuvostoliitto, me tajuttiin, että kun meillä on hyvä päivä, voidaan me voittaa ihan mikä tahansa joukkue, muisteli Leijonia 1991 Canada Cupissa valmentanut Pentti Matikainen jutun kirjoittajalle 2017.
Otto Palojärvi
