Raviviikko Suomessa käynnistyy Lappeenrannasta. Ruotsissa maan päärata isännöi jackpotilla höystettyä T64-kierrosta.
Lappeenrannassa illan pääpelinä toimii Euronelkku. Kierros käynnistyy ravien kuudennesta lähdöstä kello 19:55. Avauskohde on nuorten sarja ja kaksikko EL Online sekä Tonto erottuvat hieman muista. Toisessa kohteessa viimeksi Suomessa ensimmäisen voittonsa napannut HeMan koittaa jatkaa siitä mihin jäi.
Kolmas kohde on lyhyt 1609 metrin ryhmäajo lämminverisille. Mukana on monta nopeaa hevosta, joten kiihdytys saattaa olla tulinen. Päätöskohteessa tauolta palaa ikäluokkansa parhaimpiin tammoihin lukeutuva Henkinen, joka haastaa Ville Korjuksen suojatin Pyrkimyksen.
Lappeenrannan ravit käynnistyvät kello 18:00.
Solvallassa suuri jackpot
Solvalla käynnistää ehkä hieman poikkeuksellisesti Ruotsin raviviikon. T64-kierroksella on luvassa suuri lähes 440 000 euron jackpot, joten mielenkiintoa illalle riittää. Kierros käynnistyy kello 20:30 B-lisenssin omaavien valmentajien lähdöllä. Paalulta starttaa kolme voittoa putkeen hieman pienemmistä ympyröistä napannut Freeman Dance. Toisessa kohteessa mukana on vain kahdeksan hevosta, mutta lähes kaikki omaavat sauman menestyä. Kolmannessa kohteessa Suomessa syntynyt ja Jenni Sorjosen omistama Gilbert haastaa ennakkosuosikkina starttaavaa Com Bestiä.
Neljännessä kohteessa paalulta starttaava Jula Pricefighter kerää paljon huomiota. Kuudes kohde on nelivuotiaiden tammojen koitos ja lähtö on todella tasainen. Katja Melkon valmentama ja Ravitalli H Laakkosen sekä ML Stablen omistama Brionne on arvottu huonolle paikalle.
Illan päättää huutokaupassa myytyjen kolmevuotiaiden lähtö ja ykköspalkinto on hyvä 25 800 euroa. City Slicker on ollut alkuvuoden yksi ikäluokkansa parhaista ja se starttaa ennakkosuosikkina.
Nyt Ruotsin raveja voi seurata myös Atleetin sivuilta. Rekisteröidy ja katso ATG:n kansainvälistä englanninkielistä lähetystä Atleetin sivuilta.
Seuraa Atleetti Raveja Facebookissa ja Instagramissa, niin tiedät mitä raveissa tapahtuu!




![, 2023, Elmont, New York, USA: Tactical Approach [10] driven by Scott Zeron wins the 98th Hambletonian on h, at the Meadowlands Race Track in East Rutherford, New Jersey. Dan Heary/Eclipse Sportswire/CSM(Credit Image: © Dan Heary/Cal Sport Media)](https://atleetti.fi/wp-content/uploads/2025/08/aop_hambletonian-scaled.jpg)















