Riku Illukalla oli erikoinen tiistaipäivä Birminghamissa. Hän karsiutui 100 metrin juoksun välieristä sadasosan marginaalilla, mutta sai myöhemmin peruutuspaikan välieriin.
Illukka kertoi ehtineensä valmistautua välieräjuoksuunsa ihan hyvin.
– Kyllä se aika pian sen alkuerän jälkeen tuli. Hotellille mentiin. Joukkueenjohtaja soitti, että olisi paikkaa tarjolla, ja otettiin ilomielin vastaan, hän kertoi Atleetin toimittajan Jari Porttilan haastattelussa.
Välierässään Illukka oli viides ajalla 10,36. Finaalipaikasta hän jäi kuusi sadasosaa.
– Muissa erissä oli enemmän vastatuulta kuin toisissa. Olin siinä toisessa erässä, jossa ei ollut niin paljon. Tuuliolosuhteet oli vähän erilaiset noissa juoksuissa. Mutta tosi hienolta tuntuu, että pärjäsin noinkin hyvin, hän kertoi.
Illukan kisat jatkuvat. Ohjelmassa ovat vielä 200 metriä ja pikaviesti.
– Tässä on koko kesä juostu ja harjoiteltu niin paljon. Paikat on valmiina juoksemaan tosi paljon ja ihan hyvältä tuntuu. Kovia aikoja nyt vaan, hän kertoi.
– Torstaina aamusta ei tarvitse tulla alkuerään. Pääsen suoraan välierään. Illalla kaikki peliin, Illukka lisäsi.


























