Brayan Aspegren nappasi Turussa Ice Cagessa keskisarjan mestaruuden voitettuaan portugalilaisen Andre Fialhon yksimielisellä tuomaripäätöksellä.
Atleetin toimittaja Aki Hirvonen jututti Brayan Aspegreniä tuoreeltaan. Aspegren teki selväksi, ettei missään vaiheessa epäillyt, etteikö poistuisi häkistä voittajana.
– Omalla tavallaan helpottunut tunne, mutta kyllä mä tiesin, että tulen hoitamaan. Tiesin, että olen parempi kuin se.
– Se on kuitenkin entinen UFC-ottelija, ja sillä on puolet enemmän matseja kuin mulla, mutta silti mä näytin kaikille, että olen todellinen taistelija. Tässä on todiste siitä, jatkoi Aspegren vastustajastaan Andre Fialhosta.
Mutta ottelu oli Aspegrenille kovempi kuin hän etukäteen osasi odottaa.
– Jos ihan rehellinen olen, niin vähän tuli epäuskoa jossain kohtaa. Sillä oli hiton kova pää. Mulla meni rystynenkin siinä paskaksi jossain kohtaa. Luotin vain kovaan duuniin ja kuuntelin kulmamiehiäni. Tein vain perusduunia, ja se riitti tällä kertaa.
Tyrmäys olisi ollut mahdollinen. Toisen erän lopulla kongi pelasti Fialhon.
– Kyllä se ärsytti. Näin just, että oli katkeamassa, ja sitten kuulin kellon, niin kyllä se söi sisäisesti. Piti nollata se kulmassa ja lähteä jalat maassa seuraavaan erään, Aspegren totesi.
– En olettanut, että menee noin pitkälle, mutta olin valmis siihen. En odottanut, että oikeasti joudun vetämään viisi erää, mutta silti mä tein sen.
Vammoitta Aspegren ei selvinnyt. Hän rikkoi rystysensä Fialhon päähän.
– Ajattelin, että jos menee nyt paskaksi, niin menköön. Laitan pommeja tulemaan. Ja niin laitoinkin.
Tie Ice Cage -mestaruuteen on ollut Aspegrenillä vaikea. Hän sairastui 2024 lihansyöjäbakteerin takia. Vuonna 2025 hän ei voinut otella kertaakaan.
– Kyllä olen liikuttunut. Tämä on ollut pitkä matka vapaaottelijana, ja on kulminoitunut tähän. Erityisesti kaksi viimeistä vuotta, kun sain tämän lihansyöjäbakteerin. Jengi on epäillyt mua siitä asti. Nyt näytin itselleni, ja kaikille muille, että olen se ”real champ”, hän totesi haasteistaan.
Kertaakaan Aspegren ei ole poistunut häkistä ammattilaisottelussa häviäjänä, ja nyt hän kaatoi entisen UFC-ottelijan. Olennainen kysymys onkin, nähdäänkö Aspegren pian UFC:ssä?
– Kyllä tämä on iso askel uran kannalta. Ice Cage on iso organisaatio. Tiedän, että minua katsotaan isoista organisaatioista ja pidetään silmällä. Jos tuosta olisi hyvä tyrmäys tullut, niin oltaisiin varmasti jo UFC:n puolella, mutta ei sitä ikinä tiedä, mihin ovet aukeavat tästä, hän vastasi.
Seuraavan kerran Aspegren ottelee kuitenkin Ice Cagessa, jos rystynen saadaan kuntoon.
– Seuraava Ice Cage, niin kyllä uskon, että puolustan titteliä, jos rystynen ei mennyt mitenkään pahemmin.



















