Davis Cupin sankaruudesta pikavauhdilla suvantoon – tästä on Suomen tennis kiinni

Nico Oksanen |

Suomen miestennis sai hurjan nosteen vuonna 2023 maajoukkueen edettyä Davis Cupin kahdeksan parhaan maan lopputurnaukseen. Suomi eteni lopulta välieriin, mutta taipui tenniksen suurmaa Australialle. Tämän jälkeen Suomessa uskottiin tenniksen nousevan, mutta nousu on katkennut.

Otto Virtanen, Emil Ruusuvuori ja Harri Heliövaara ovat tällä hetkellä suomalaisessa miestenniksessä pelaajia, jotka keräävät otsikoita.

Heliövaara on moninkertainen grand slam -voittaja nelinpelistä, Virtanen on tähynnyt jo pitkään ATP-kiertueen vakiopelaajaksi ja kaksi ATP-finaalia urallaan hävinnyt Ruusuvuori taistelee ikäviä loukkaantumisia vastaan.

Suomen miestennis etenkin kaksinpelissä elää nyt eräänlaisessa suvantovaiheessa, mikä tulisi saada käännettyä voitoksi mahdollisimman nopeasti.

Tämä kesä on ollut ATP-rankingissa sijalla 116 olevalle Virtaselle hyvä, mutta läpimurto ATP-kisojen pääsarjaan on vieläkin tekemättä.

Tuoreimmassa kisassa eli Cincinnatin Masters-turnauksessa Virtanen taipui karsintafinaalissa Hong Kongin Coleman Wongille, jonka suomalainen on onnistunut murskaamaan tenniskentillä useaan kertaan aiemmin.

Nyt Virtanen joutuu pelaamaan US Openin grand slam -turnaukseen karsinnat ja yrittämään pääsyä pääsarjaan tätä väylää pitkin.

Virtasen ja loukkaantuneena sivussa olevan Ruusuvuoren takana nousua rankingeissa ylöspäin tavoittelee jo kokenut Eero Vasa sekä kaksi nuorta lupausta eli Oskari Paldanius ja Linus Lagerbohm.

Vasa pelaa viikosta toiseen ATP:n haastajakiertueen otteluita, kun taas Paldaniusta ja Lagerbohmia nähdään ITF-turnauksissa viikosta toiseen.

Paldaniuksen ja Lagerbohmin kohdalla voidaan uskoa nousua tapahtuvan seuraavien vuosien aikana. Kummankin tulisi päästä nopeaan tahtiin ITF-kiertueelta ulos ja pelaamaan ATP:n haastajakiertueen otteluita.

ITF-kisoissa oli ne sitten 15- tai 25-tason kisoja pelaa paljon pelaajia rankingin 500-1200 väliltä. Haastajakiertueen turnauksissa pelaa rankingiltaan parempia pelaajia etenkin sijoitettuina, mutta isossa kuvassa pelaajilla ei ole valtavaa tasoeroa oli ranking sitten 800 tai 500.

Suomella on tenniksessä jälleen merkittävä hetki tulossa, kun US Openin jälkeen syyskuussa pelataan Davis Cupia. Suomi kohtaa Masters-voittaja Valentin Vacherotin edustaman Monacon.

Suomen tulisi otteluparista ottaa voitto, jotta ensi vuonna olisi jälleen mahdollisuus taistella paikasta Davis Cupin finaaliturnaukseen.

Davis Cupissa Suomi tarvitsisi toki kaksi laadukasta kaksinpelaajaa. Tällä hetkellä vain Virtanen pystyy ottamaan voittoja TOP-100 -pelaajista, kun Ruusuvuori on sivussa.

Vasan vanhempi veli on hyvä korvaaja, mutta mitä nopeammin Paldanius ja Lagerbohm nostavat itsensä ATP-rankingissa 500 parhaan joukkoon, niin sitä parempi tilanne on koko suomalaiselle tennikselle.

Näkökulma: Nico Oksanen