Superpesis on viime vuosina kasvattanut suosiotaan ja pelaajien palkat sekä sopimusten pituudet ovat kasvaneet siinä sivussa. Sopimuksia tehdään jopa yli toisten sopimusten. Mutta kulisseista paljastuu rajuja tarinoita Superpesis-seurojen johtamistavoista.
Uhkailua, kiristystä, painostamista ja jopa suoranaista kiusaamista.
Soitot ympäri Suomen eri Superpesis-paikkakunnille kertovat karua kieltään, miten joitain Superpesiksen joukkueita johdetaan. Miten tylysti ihmisiä johdetaan ja miten heitä kohdellaan. Kuulostaa suorastaan siltä, että huonosta kohtelusta olisi kehittynyt Superpesikseen kulttuuri.
Etenkin miesten Superpesiksen puolella nykyiset pelaajat ja pelinjohtajat sekä seuroissa aiemmin monissa eri rooleissa toimineet ovat kuvailleet, että näitä seuroja johdetaan pelon ilmapiirillä. Ja heikommassa asemassa olevat välttelevät asioiden kärjistymistä, ettei tulisi erimielisyyksiä. Siitähän voisi joutua maksamaan jopa työpaikallaan.
Laji on kehittynyt ja suosio kasvanut, mutta monessa paikassa voisi kysyä vastavuoroisesti, onko seuran johtaminen kehittynyt tarpeeksi suhteessa lajin kehitykseen?
Eihän se ole, kun kuuntelee ajatuksia ja tuntemuksia pesäpallopiireistä.
Tällä hetkellä puhuttavat vahvasti pelaajien sopimukset sekä pelinjohtajien diilit ja mahdolliset sopimusten purkamiset kesken kauden.
Superin siirtomarkkinat ovat viime vuosina eläneet murroksessa. Kilpailu pelaajista on koventunut, ja se on ajanut tilanteeseen, jossa tehdään entistä pidempiä ja rahakkaampia sopimuksia.
Kehityksen ruma kääntöpuoli
Tämä kehitys on tuonut eteen myös todella ruman kääntöpuolen. Kun sopimukset ovat entistä pidempiä ja arvokkaampia, mitä tapahtuu, jos sopimus halutaankin purkaa jommankumman puolelta ennenaikaisesti.
Huippu-urheiluun kuuluu, että joskus sopimuksia puretaan ennen niiden umpeutumista. Mutta tapa, jolla tällä hetkellä Superpesiksessä monissa tapauksissa toimitaan, on täysin väärä.
Tiedot usealta paikkakunnalta kertovat, että tämän kaltaisissa tapauksissa keskusteluja ei juuri käydä siitä, miten päästäisiin yhteisymmärrykseen sopimuksen purkamisesta ja mahdollisesta kompensaatiosta. Yleisestihän sopimuksen purkamista vaativa osapuoli on velvollinen korvaamaan rahallisesti ainakin jotain voimassa olevasta sopimuksesta.
Sen sijaan tiedot kertovat, että pelaajia on laitettu harjoittelemaan esimerkiksi junioreiden kanssa, ulkoistettu muuten joukkueen toiminnasta ja niin edelleen. Pelinjohtajille on taas osoitettu aivan toisenlaisia tehtäviä, kuten valmentamista. Mitä onkaan satuttu keksimään.
Tämän hetken heikot sopimuspohjat niin pelaajilla kuin valmentajilla mahdollistavat yllä kuvatun kikkailun seurojen puolelta. Kun on kuunnellut viime viikkojen aikana lukuisia tarinoita tapahtumista, tuntuu siltä, että seurat haluavat mieluummin savustaa pelaajansa tai valmentajansa ulos seurasta kuin neuvotella sopimuksen purkamisen korvaussummista.
Tehdään pelaajalle tai valmentajalle pientä kiusaa ja tehdään kaikesta mahdollisimman vaikeata. Rehellisesti sanoen jotkut tapaukset vaikuttavat enemmän puhtaasti vi**uilulta.
Superpesis voisi puuttua tilanteeseen
Toisaalta myös Superpesis Oy:lla on peiliin katsomisen paikka. Olisihan sillä mahdollisuus puuttua tähän rumaan ilmiöön. Syytä olisikin.
– Monella paikkakunnalla rehottaa aito pelon ilmapiiri, ja se on valitettavaa, eräs Atleetin lähteistä totesi.
Uskon vahvasti, että näitä tapauksia nousee lähiaikoina pintaan vielä useita. Nykyinen toimintamalli joillakin paikkakunnilla on vain yksinkertaisesti niin törkeä.
Toisaalta ymmärrän myös pelaajia ja valmentajia. Kynnys lähteä julkisesti tukkanuottasille seuran kanssa on vaikeaa. Miltä sellainen julkisesti näyttäisi? Ja toisaalta ajatuksissa on kuitenkin oma ura.
Mutta sitä suuremmalla syyllä toivon, että joku pelaaja rohkaistuu ja näyttää muille esimerkkiä. Muuten vaarana on, että nyt nähdyn kaltainen toiminta vain jatkuu ja pahentuu.
Atleetti uutisoi aiemmin viikolla Manse PP:n ja Juuso Myllyniemen välillä käynnissä olevasta väännöstä. On mielenkiintoista seurata, miten siinä väännössä lopulta käy.
Nykyinen Superpesiksen heikko seurajohtaminen ei pelkästään rajoitu näihin sopimusten purkamisiin. Atleetin tiedossa on, että eri paikkakunnilla toiminnasta on lähtenyt muun muassa otteluiden talkootyöläisiä, koska he ovat kokeneet saaneensa ala-arvoista kohtelua. Minkäänlaista arvostusta vapaaehtoistyöstä ei ole herunut.
Muutoksen pitää tapahtua nyt
Moni pitkään lajin parissa toiminut on myöntänyt avoimesti, että toimintatavat ja maailma on viimeisten vuosien aikana muuttunut. Kyllähän historiassa vääntöjä on ollut, mutta suurimmaksi osaksi niissä on päästy yhteisymmärrykseen. Nyt tilanne on toinen.
On vaikea ymmärtää, mitä tällä nykyisellä toimintamallilla haetaan? Vai luotetaanko seuroissa sokeasti siihen, että pelaajat, valmentajat ja muut ihmiset seurassa ovat vain hiljaa?
Osa seuroista hoitaa työnsä todella ammattimaisesti, ja niillä paikkakunnilla ihmiset voivat hyvin. Mutta sitten on se toinen porukka, joka on tehnyt itse omat sääntönsä.
He osaavat taitavasti liikkua lain rajalla. Lakia ei välttämättä rikota suoraan, mutta kaikki ne viestit, kuvatodisteet ja tarinat mitä olen viime viikkojen aikana kuullut ja todistanut, alleviivaavat sitä, että mikään nähdyn kaltainen ei ole hyväksyttävää huippu-urheilussa, eikä missään työelämässä. Koskaan.
Vaarana on, että jos asialle ei tehdä mitään nyt, nykyinen kulttuuri ja toimintatavat vain leviävät. Ja vuosien päästä voi olla myöhäistä voivotella, miksei silloin tehty mitään.
Mutta vielä ollaan tilanteessa, jossa täydellinen suunnanmuutos on mahdollinen.
Näkökulma: Anssi Mertaranta
