Atleetin podcast – Teivon Jukka Heiskala vastaa Juha Puhtimäen kysymyksiin

Taru Silaste |

Ravisuomi kohahti jälleen maanantaina, kun pesäpalloilija ja raviharrastaja Juha Puhtimäki antoi tietokoneen näppäimistön laulaa ja pureutui Teivon raviradan tulevaisuuteen Atleetille kirjoittamassaan artikkelissa.

Aihetta käsiteltiin tarkemmin Atleetin raviaiheisessa podcastissa. Studiossa olivat Puhtimäen lisäksi juontaja ja erotuomari Juha Mäkilä sekä Teivon raviradan taustalla toimivan Pohjois-Hämeen Hippos ry:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Heiskala.

Podcastin keskeinen kysymys oli, miksi Teivon alueen aiempaa vuokrasopimusta Ylöjärven kaupungin kanssa ylipäätään lähdettiin muuttamaan. Sopimus uudistettiin vuonna 2024.

Puhtimäen ensimmäinen kysymys Heiskalalle koski sitä, miten sopimuksen uusimista perusteltiin hallitukselle vuonna 2024.

Heiskala avasi sopimusprosessin taustoja. Vuonna 2016 Tampereen kaupunki ilmoitti, ettei Teivon raviradan vuokrasopimusta uusita vuoden 2035 jälkeen. Tämän seurauksena raviradan siirtämistä muualle selvitettiin, mutta realististen vaihtoehtojen puuttuessa uuden raviradan rakentaminen ei ollut mahdollista. Tilanne muuttui kuitenkin olennaisesti, kun Ylöjärven kaupunki osti Teivon alueen Tampereelta. Neuvottelujen aikana Ylöjärvi ei kuitenkaan ollut halukas säilyttämään aluetta nykyisessä muodossaan, minkä vuoksi Teivoon alettiin suunnitella tapahtumakeskusta nykyisen raviradan paikalle.

Avainsanana ”tapahtumakeskus”

Teivon tulevaisuutta määrittääkin uusi ajattelutapa, jossa painopiste on raviurheilun lisäksi tapahtumakeskuksessa. Vuoden 2035 jälkeen aluetta hallinnoi Teivon Tapahtumakeskus Oy, ja Teivon Ravit Oy toimii siellä vuokralaisena.

Keskustelua herättivät myös taloudelliset kysymykset. Vuokran suuruutta perusteltiin indeksiin sidotulla korotusmallilla, jossa alueen käypä vuokra määritellään ulkopuolisten arvioiden perusteella. Vuokra kuitenkin pienenee vuoden 2027 alusta, kun Teivon käytössä ei enää ole koko tallialuetta.

Myös tallirakennusten purkamisesta ja alueen ennallistamisesta aiheutuvat kustannukset nousivat esiin. Heiskalan mukaan Ylöjärven kaupunki on ollut asiassa ehdoton: tallirakennusten on oltava purettuina vuoden 2026 loppuun mennessä. Muussa tapauksessa kaupunki purkaa rakennukset itse ja laskuttaa kustannukset Teivolta. Tämän vuoksi tallit on päätetty tyhjentää Kuninkuusravien jälkeen, jotta purkutyöt voidaan aloittaa aikataulun mukaisesti.

Heiskala korosti puheenvuoroissaan toimintaympäristön muuttumista ja sitä, ettei raviurheilussa suhtauduta muutoksiin aina kovin myönteisesti. Esimerkkinä hän nosti esiin kuljetuskaluston käytännöt uudessa Teivossa.

”Ruotsissa monellakaan raviradalla hevosautoja ei jätetä rata-alueelle, vaan hevonen puretaan ja autot ajetaan erilliselle pysäköintialueelle. Meillä on totuttu siihen, että auto jätetään oman katoksen eteen.”

Muutoksia on tulossa, ja niitä myös tarvitaan. Aika näyttää, ovatko ne isku pirkanmaalaiselle raviurheilulle vai juuri se kehitys, jota tarvitaan, jotta raviurheilu säilyy elinvoimaisena Pirkanmaalla.