Wilma Heltelä pyrkii harvinaiselle Paavo Nurmen ja Lasse Virenin listalle

Otto Palojärvi |

Wilma Heltelä eteni Birminghamin EM-kisoissa seiväshypyn finaaliin ylitettyään karsinnassa 450 ensimmäisellään.

Karsinnan jälkeen Wilma Heltelä vaikutti Atleetin haastattelussa varsin luottavaiselta. Hän vaikuttaa olevan vahvassa kilpailuvireessä.

– Se 450:n ylitys oli kyllä sellainen, mistä tuli hyvä fiilis. Se tuntui omalta hyvältä suoritukselta, ja jälkikäteen kun sen näin, oli edelleen ihan tyytyväinen siihen, mitä tein, Heltelä sanoi Atleetin toimittajan Jari Porttilan haastattelussa.

Heltelä korosti, ettei karsintakisoissa nähdä aina urheilijoiden parasta suorittamista. Hän antoi ymmärtää suoriutuneensa hyvä tasolla.

– Onnistuneessakin karsinnassa saattavat jäädä ne tekniset aspektit hieman vajavaisiksi. Varmistellaan sitä tekemistä. Käsijarru päällä saattaa mennä ne karsintahypyt.

– 450 meni aika ennakkoluulottomasti ja olin tosi tyytyväinen. Siitä kun pääsee jatkamaan finaalissa, niin ollaan hyvillä raiteilla, Heltelä jatkoi.

Heltelä korostaa, että finaalissa hänen omat odotuksensa ovat korkealla.

– Finaalitilanteessa vähän enemmän reikä päässä lähtee sitä kisaa tekemään. Ei varmistele eikä laskeskele. Ei yritä laskea riskikertoimia, vaan täysillä lähtee tekemään niin, ettei ole mitään hävittävää. Jos tuollaisella mallilla lähtee kisa, niin on hyvät asetelmat.

Heltelä painotti myös, ettei keskity muiden tekemisiin.

– Kyllä ne mitalit yleensä tulee silleen, että keskittyy siihen omaan tekemiseen ja omaan seuraavaan hyppyyn. Omaa parasta tekemistä kun suorittaa, niin sillä ei ole mitään väliä, mitä muut tekee.

Kukaan suomalainen naisyleisurheilija ei ole saavuttanut kahta arvokisakultaa. Miesten puolella voittonsa uusijoita on kuusi. Heidän joukossaan ovat Lasse Viren ja Paavo Nurmi.

– Kuulostaa ihan hyvältä. Kyllä mä siihen listaan suostun menemään, Heltelä naurahti.

Suomen toinen edustaja Saga Andersson ei päässyt yli 440:stä. Hän purskahti itkuun.

Elina Lampela loukkasi nilkkansa ennen EM-kisoja eikä päässyt Birminghamissa kisaamaan.