Suomen jalkapallomaajoukkueen entinen hyökkääjä Antti Sumiala saa yhä kuulla tarinoita vajaat 30 vuotta sitten pelatusta järkyttävästä Unkari-ottelusta.
Suomen jalkapallohistorian katkerin hetki koettiin lokakuussa 1997 Helsingin Olympiastadionin sateessa. Suomi johti Unkaria vastaan 1–0, mutta lisäajalla Suomi teki käsittämättömän oman maalin, joka pudotti suomalaiset MM-jatkokarsinnasta.
Atleetin Kuningaslaji-ohjelmassa vieraileva Antti Sumiala oli tehnyt Suomen johtomaalin. Hän pitää sitä maalia uransa merkittävimpänä. Kaikesta huolimatta.
– Se maalihan oli legendaarinen, koska oltaisiin päästy pelaamaan paikasta MM-kisoihin, jos sillä maalilla olisi voitettu. Se ottelu valittiin Hesarissa jopa kaikkien aikojen traagisimmaksi tapahtumaksi. Mä tein sen 1–0-maalin ja sitten lisäajalla tuli se oma maali, Sumiala toteaa.
Sumiala pelasi pitkään ulkomailla. Hän pääsi urallaan pelamaan isoissa otteluissa ja teki maaleja, joilla hänen joukkueensa juhli voittoa. Silti Unkari-ottelun maali menee kaiken edelle.
– Vaikka me ei menty jatkoon, niin se koko peli oli niin iso. Siinä oli urani suurin yksittäinen onnistuminen ja suurin pettymys samassa pelissä. Se on pakko nostaa asiaksi, jota ei ikinä unohda, Sumiala perustelee.
– Voisin aina sanoa, että tein Ajaxia vastaan tai Sveitsiä vastaan maalin, mutta se oli niin ikimuistoinen, se Unkari-ottelu, Sumiala jatkaa.
Sumialan maajoukkueura loppui 2004 ja pelaajaura 2010. Julkisuudessa hän on ollut vähemmän, mutta yhä joku tulee juttelemaan hänelle siitä Unkari-ottelusta.
– Viime aikoina on ollut vähemmän, mutta vielä 10–15 vuotta sitten missä kaupungissa tahansa joku tuli sanomaan: ”Hei hei Sumiala, mulla on yksi juttu”. Oikeasti saattoi tulla kymmenenkin henkilöä Helsingissä kertomaan tarinaa siitä Unkari-ottelusta, kun olin ottamassa jotakin Coca Cola Lightia tuolla Tavastialla.
Näitä tarinoita yhdistää tietysti katkera muisto. Se tapahtuma on jäänyt karmeudessaan suomalaisten kollektiiviseen muistiin.
– Moni oli paikan päällä, ja moni kertoi, että ”vitsi mä olin himassa ja meillä oli paljon porukkaa sen jälkeen, ja mä tyyliin hajotin ikkunan”. Se oli semmoinen tapahtuma, että oikeasti ihmiset muistavat, missä olivat silloin, kertoo Sumiala.
















