Jääkiekon SM-liigassa vietetään parhaillaan perinteistä marraskuun maaottelutaukoa. Atleetin jääkiekkoasiantuntija Tony Salmelainen listasi sen kunniaksi sarjan suurimpia onnistujia tähän mennessä.
Jääkiekon SM-liigassa on vietetty ihan mielipuolista syksyä. Kolme päävalmentajaa on saanut jo potkut, ja superkauden mukanaan tuomat paineet ovat näkyneet kabineteissa ja kaukalossa.
Liigassa on vähän joukkueesta riippuen pelattu nyt noin kaksikymmentä ottelua, ja kaikki on edelleen kutkuttavasti auki.
Esimerkiksi seitsemännellä sijalla oleva Oulun Kärpät on jäänyt vain kolmen pisteen päähän Mikkelin Jukureista, joka majailee sarjataulukon kolmannella sijalla. Se kertoo sarjan tasaisuudesta.
– Liigan tasaisuus on tällä hetkellä yksi sarjan hienoimmista asioista. On lähes mahdotonta ennustaa, miten otteluissa käy. Kaikki on aidosti mahdollista, ja se tekee sarjasta todella jännittävän, Atleetin jääkiekkoasiantuntija Tony Salmelainen sanoo.
– Kolmen joukkueen putoaminen on tuonut sarjaan varmasti enemmän jännitystä kuin osattiin edes odottaa. Kilpailu pakottaa seurat nostamaan toimintaansa uudelle tasolle. Nyt ei ole varaa velttoilla missään vaiheessa, hän jatkaa.
Liigan voimasuhteet ovat myös eläneet tasaisesti. Seura toisensa perään on nostettu ensin kriisijoukkueeksi, mutta vain hetkeä myöhemmin sen pelaamista on saatettu ihailla.
– Sarjataulukko voi muuttua todella nopeasti. Muutama voitto nostaa joukkuetta useita sijoja, mutta vastaavasti muutamalla tappiolla voi pudota nopeasti alaspäin. HIFK:n nousu on tästä hyvä esimerkki, Salmelainen sanoo.
Uusi sarjasysteemi on näkynyt positiivisella tavalla myös itse pelaamisessa. Niin sanotut tiistai-illan pakkopullat ovat loistaneet tällä kaudella poissaolollaan.
– Mielestäni tällä kaudella on nähty paljon hyvää jääkiekkoa. Otteluiden merkitys näkyy pelaamisessa, eikä kyse ole enää vain pudotuspelipaikoista. Useampi joukkue joutuu aidosti taistelemaan sarjapaikkansa puolesta.
– Urheilullisesti tämä on hieno tilanne, mutta samalla kilpailu on todella raakaa. Seurojen taloudellinen tilanne on otettava vakavasti. Suomessa resurssit ovat rajalliset, kustannukset kasvavat ja lisärahan löytäminen on vaikeaa, Salmelainen jatkaa.

Lukko nousi sarjakärkeen
Marraskuun tauolle lähdettäessä sarjataulukon kärkipaikalta löytyy Rauman Lukko. Tomi Lämsän valmentama joukkue on viime vuosina profiloitunut runkosarjan kestomenestyjäksi. Siltä se näyttää tälläkin kaudella.
– Lukko on vakuuttanut erityisesti tasaisuudellaan. Joukkue on pystynyt voittamaan myös vaikeita otteluita, joissa olisi voinut odottaa sen jäävän ilman pisteitä, Salmelainen kehuu.
– Lukossa on tehty hyvää työtä jo pitkään, ja nyt pitkäjänteisyys näkyy tuloksissa. Loukkaantumisistakin huolimatta joukkue on pystynyt löytämään keinot voittaa.
Raimo Helmisen valmentama SaiPa menetti taas monta kärkiketjujen pelaajaa, mutta silti se on onnistunut pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. SaiPan hyytymistä on odoteltu monta kautta, mutta Helminen on pystynyt osoittamaan, ettei SaiPan kohdalla puhuta mistään tähdenlennosta.
– SaiPan pelaaminen on ollut suorastaan vakuuttavaa. Joukkue menetti viime kauden jälkeen useita kärkipelaajiaan, mutta on silti pystynyt jatkamaan erittäin korkealla tasolla.
– SaiPa on edelleen vaarallinen vastustaja kaikille. Se pystyy haastamaan kenet tahansa ja pelaamaan todella hyvää jääkiekkoa, vaikka moni olisi voinut odottaa viime kauden jälkeen selvää tasonlaskua.
SaiPan viime vuosien menestyksestä puhuttaessa juuri Raimo Helminen on nostettu usein esille, mutta kehua voi huoletta myös urheilupomo Harri Ahoa, joka sai lähteä Kärpistä.
– Raimo Helmisen ja Harri Ahon tekemä työ on ollut aivan poikkeuksellisen hienoa. Se osoittaa, kuinka suuri merkitys oikeilla ihmisillä ja toimivalla ympäristöllä on. Se, ettei jonkun toimintatapa enää toimi yhdessä seurassa, ei tarkoita, etteikö hän voisi onnistua erinomaisesti muualla.
Onnistujien joukkoon voi lukea myös Mikkelin Jukurit. Jukureista puhuttiin kauden alla lähes varmana putoajana, mutta Jonne Virtasen valmentama joukkue on laittanut epäilijöilleen jauhot suuhun.
– Jukurien alkukausi on ollut todella hieno yllätys. Harjoituskaudella näki jo, että joukkue pystyy olemaan vaarallinen, mutta näin vahvaa alkua en olisi uskaltanut ennustaa, Salmelainen tunnustaa suoraan.
– Jukureissa on selvästi tehty onnistunutta ja pitkäjänteistä työtä. Toivon, että joukkue pystyy jatkamaan samalla tavalla, koska tällaiset onnistumiset tekevät koko Liigalle hyvää.

Liigan pistepörssi voi yllättää
SM-liigan pistepörssiä tutkimalla voi yllättää itsensä monta kertaa. HIFK:n Daniel Mäkiaho on pelannut toistaiseksi sensaatiomaisen hyvän kauden.
– Mäkiahon esiinmarssi on ollut yksi alkukauden hienoista yksilötarinoista. Hän on pystynyt ottamaan seuraavan askeleen urallaan, vaikka joukkueella on ollut vaikeaa.
Mäkiaho sai loistavien otteiden ansiosta kutsun Leijoniin, kuten myös ketjukaveri, HIFK:n kapteeni Iiro Pakarinen.
– Iiro Pakarisen nousu maajoukkueeseen keskushyökkääjän roolista on aivan valtava saavutus. Onhan se melkoinen temppu, että pitkään laitahyökkääjänä pelannut pelaaja pystyy pelaamaan itsensä Leijoniin sentterinä.
– HIFK:n vaikeuksien keskellä nämä ovat todella merkittäviä onnistumisia. Ne osoittavat, että joukkueessa on tapahtunut myös paljon hyvää, vaikka kokonaisuus ei ole toiminut odotetulla tavalla.
Ehkä suurin yksittäinen yllättäjä on ollut kuitenkin Kiekko-Espoon Jere Väisänen. 26-vuotias hyökkääjä iski viime kaudella 25 tehopistettä, mutta pian tuo lukema on jo paperia. Väisänen on iskenyt tällä kaudella jo tehot 9+9=18.
– Jere Väisänen on erittäin liukas, monipuolinen ja moniulotteinen pelaaja. Hänen läpimurtonsa on ollut jopa vakuuttavampi kuin osasin odottaa.
– Väisänen aloitti pienemmässä roolissa nelosketjussa ja sai jonkin verran ylivoimavastuuta. Hän ei ole kuitenkaan pelannut valtavia minuutteja, mikä kertoo siitä, että potentiaalia on vielä paljon käyttämättä.
– Hän pelaa tällä hetkellä todellista läpimurtokautta. Parhaat vuodet ovat varmasti vielä edessä, enkä pitäisi lainkaan mahdottomana, että hänet nähtäisiin myös maajoukkueessa.

Nuorille maalivahdeille myös kehuja
Salmelainen on ihastellut tällä kaudella myös nuorten maalivahtien laadukasta pelaamista.
– Suomesta on noussut hienosti uusia nuoria maalivahteja. Kiekko-Espoon Petteri Rimpinen, HPK:n Kim Saarinen ja Lukossa erinomaisesti pelannut Daniel Salonen ovat kaikki todella kiinnostavia nimiä.
– Erityisesti Salonen on vakuuttanut. Hän on erittäin lupaava maalivahti, ja on hienoa nähdä, että meillä on useita nuoria torjujia ottamassa isoja kehitysaskeleita.
Ville Hirvonen


























