Molemmilta joukkueilta epäonnistui tähtipelaaja rangaistuspisteeltä.
Liverpool voitti Real Madridin Mestarien liigassa keskiviikkona kotinurmellaan maalein 2–0. Sekä Kylian Mbappé että Mohamed Salah epäonnistuivat rangaistuspotkuista.
– Se ei ole syy, miksi hävisimme, sanoi Carlo Ancelotti ottelun jälkeen lehdistölle Mbappén epäonnistumisesta.
Ensin mainitulla oli mahdollisuus tasoittaa ottelu 61. peliminuutilla, kun Alexis Mac Allister oli noin kymmentä minuuttia aiemmin vienyt isännät maalilla karkumatkalle. Caoimhin Kelleher kuitenkin venyi torjuntaan.
Isäntien toisen osuman iski vaihdosta sisään tullut Cody Gakpo.
Avausmaalintekijä Mac Allister otti myös keltaisen kortin, mikä tarkoittaa miehelle pelikieltoa seuraavassa kamppailussa.
Loukkaantumishuolia – “En tiedä vielä”
Arne Slotin miehistölle tuli kamppailun loppuhetkillä pientä jobinpostia, kun ensin Ibrahima Konaté loukkaantui ottelun lopussa ja Connor Bradley vaihdettiin sivuun.
– En tiedä vielä (loukkaantumisista). Tiedän, missä heillä on kipuja, mutta vakavuudesta tai harmittomuudesta on vaikeaa sanoa näin nopeasti ottelun jälkeen, sanoi Slot lehdistötilaisuudessa.
– Toivon, että he olisivat molemmat kunnossa, koska haluamme kaikki saataville. Jos niin ei ole, jonkun muun on astuttava esiin.
Liverpool pelasi ottelussa ilman ykkösmaalivahtiaan Allisonia, jota Kelleher tuurasi vahvasti. Sivussa olivat myös Diego Jota ja Kostas Tsimikas.
– Tätä tapahtuu kaudella. Meiltä puuttui tänään Trent (Alexander-Arnold). (Oikeastaan) Trent ei ollut sivussa, koska hän oli penkillä, mutta hän ei pystynyt pelaamaan alusta, jatkoi valmentaja koko ottelun vaihdossa olleesta tähtipuolustajasta.
Liverpool on nyt voittanut kaikki viisi otteluaan Mestarien liigassa maalierolla 12–1. Slotin suojatit ovat sarjan piikkipaikalla.
Hallitsevan Mestarien liiga -voittajan Real Madridin tilanne on kaikkea muuta kuin valoisa. Niin ikään merkittävien pelaajien, kuten Vinícius Júniorin, Dani Carvajalin sekä Eder Militãon poissaoloista kärsivä joukkue on kerännyt vaivaiset kuusi pistettä.
Ancelottin miehistö majailee viidennen kierroksen päätteeksi viimeisellä jatkopaikkaan oikeuttavalla sarjasijalla. Joukkue on kerännyt ainoastaan kuusi pistettä.
Mestarien liigan tulokset keskiviikkona
Belgradin Punainen tähti – Stuttgart 5–1
Sturm Graz – Girona 1–0
Aston Villa – Juventus 0–0
Bologna – Lille 1–2
Celtic – Club Brugge 1–1
Dinamo Zagreb – Dortmund 0–3
Liverpool – Real Madrid 2–0
Monaco – Benfica 2–3
PSV – Shakhtar Donetsk 3–2