HELSINKI. Micke-Max pelasi HIFK:ssa 14 kautta ja yli 500 SM-liigan runkosarjanottelua. Lauantaina oli hyvästien aika.
Åsten ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että hän on päättänyt lopettaa pitkän pelaajauransa. HIFK päätti kunnioittaa seuraikoninsa upeaa uraa ennen Lukko-ottelua.
Åsten harjoitti vuosikausia julkista ammattia, mutta paistatteli harvemmin ainakaan yksin siinä kirkkaimmassa valokeilassa. Siksi lauantain kunnianosoitus oli hänelle täysin uusi tilanne.
– Kyllä se oli jännittävä hetki. Jännitys alkoi nousta jo eilen illalla ja jatkui koko päivän, Åsten myönsi Atleetin haastattelussa.
– Vaikka paikka ja ihmiset ovat erittäin tuttuja ja katsomossakin oli pitkälti samoja faneja kuin ennen, tilanne tuntui erilaiselta. Olen aina viihtynyt kentällä varusteet päällä, kaiken keskellä ja huomion keskipisteenä, mutta ilman kypärää, hanskoja, mailaa ja kiekkoa olo tuntui jotenkin orvolta. Uuden tilanteen edessä kaipasi joukkuetta ympärilleen, joukkuepelaajana tunnettu Åsten jatkoi.
Åsten on alkujaan Vuosaaren Viikinkien kasvatti, mutta hän siirtyi jo teini-ikäisenä HIFK:n junioreihin. Edustusjoukkueessa hän debytoi kaudella 2011-2012. Syvä rakkaus IFK:ta kohtaa oli syttynyt kuitenkin jo aiemmin.
– IFK on aina merkinnyt minulle todella paljon. Se tulee tavallaan verenperintönä jo edesmenneeltä isoisältäni. Hän ja Göran Stubb olivat aikoinaan hyviä ystäviä, ja oli hienoa päästä nyt vaihtamaan Göraninkin kanssa muutama sana, Åsten sanoi.
– Minulle kaksikielinen, punainen ja stadilainen IFK on aina ollut itsestäänselvyys. Olen pelannut täällä niin pitkään, etten oikeastaan edes tiedä, mitä aidan toisella puolella on – eikä se ole juuri kiinnostanutkaan, Åsten sanoi suoraan.
”Tästä voi hiljalleen olla ylpeäkin”
Micke-Max Åsten on nykyjääkiekossa harvinaisuus. Hän edusti ainoastaan yhtä seuraa pääsarjatasolla. Nykyisestä SM-liigasta tällaiset pelaajat ovat lähes kokonaan kadonneet. Seurat vaihtuvat nykyään pelaajien uralla usein. Åsten oli toista maata. Hän halusi pelata vain yhdessä seurassa ja sai siihen onnekseen myös mahdollisuuden.
Åsten ei ollut jääkiekkoilijana sieltä ihan lahjakkaimmasta päästä, mutta pystyi käyttämään omia vahvuuksiaan ihailtavalla tavalla vuosien varrella.
– Olen ennen kaikkea todella kiitollinen, ja pikkuhiljaa tästä voi alkaa olla ylpeäkin. On tänä päivänä harvinaista pelata näin pitkä ura yhdessä seurassa, vieläpä nimenomaan Helsingin IFK:ssa, Åsten muistutti itsekin.
Yhden ja saman seuran edustaminen oli vielä 1980-luvulla yleistä. Pelaajat eivät vielä tuohon aikaan olleet täysiverisiä ammattilaisia. Stadilaiset pelasivat Stadissa, raumalaiset Raumalla ja niin edelleen. Kun jääkiekosta tuli ammatti pelaajille, piti pelaajien miettiä tarkemmin uraansa myös taloudellisessa mielessä. Jos oma suosikkiseura ei tarjonnut sopimusta tai naapurista sai paremman palkan, oli valinta lopulta helppo. Mentiin sinne, mistä sai isoimman rahan.
– Aikoinaan pelaajat saattoivat valita yhden seuran ja kantaa sen paitaa koko uransa, mutta ajat ovat muuttuneet. Juuri siksi tästä tekee erityistä se, että ammattilaisurheilu on muuttunut bisnekseksi ja yhä harvempi pelaaja edustaa vain yhtä seuraa, Åsten sanoi.
Hopea jäi ikuisesti kaivelemaan
Åsten voitti HIFK:n paidassa kaksi SM-pronssia ja yhden SM-hopean. Mutta se kirkkain jäi häneltä saavuttamatta.
Lähellä kuitenkin käytiin. HIFK voitti SM-liigan runkosarjan kaudella 2015-2016 ja hallitsi finaalisarjaa Tapparaa vastaan aluksi. Lopulta Tappara oli kuitenkin vahvempi otteluvoitoin 4-2 ja jätti helsinkiläiset hopealle. Tuosta keväästä voi katsoa alkaneen myös Tapparan dynastian, mikä on voimissaan vielä tänäkin päivänä.
Moni IFK:n legendaarisista seuraikoneista on voittanut urallaan edes sen yhden Suomen mestaruuden. Kimmo Kuhta, Mika Kortelainen ja Lennart Petrell pääsivät nauttimaan kotiseurassaan edes siitä yhdestä mestaruudesta. Åstenille moista kunniaa ei suotu.
– Kyllä se hopea jäi kaivelemaan. En voi sanoa, että olisimme ansainneet mestaruuden, sillä tulosta ja peliä pitää kunnioittaa. Me emme ansainneet voittaa, vaan Tappara ansaitsi mestaruuden enemmän. Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin, ettei tappio edelleen harmittaisi, Åsten myönsi suoraan.
Ville Hirvonen
