Minnesota Wild on joukkue, jota ei vastustajien tule ottaa kevyesti, ja jonka pelejä kannattaa katsoa. National Hockey Leaguen kovatasoisimmaksi kutsuttu keskinen divisioona eli Central on saanut yhden huippujoukkuen lisää. Olemme alkukaudella ihailleet Chicago Blackhawksin uutta tulemista, Utah Mammothin hyviä pelejä, NHL:n ykkösjoukkue Colorado Avalanchen kulkua, ja ihan perässä tulevaa Dallas Starsia. On aika antaa kunniaa hetki sitten Edmontonissa pelanneelle Minnesota Wildille.
Riikinruotsia
Minnesota Wild on juuri lyönyt Oilersin Edmontonin Rogers Placessa maalein 1-0.
Otettuaan johdon jo ottelun ensimmäisen erän 13. minuutilla johdon aivan loistavan ottelun pelanneen Jonas Brodinin maalilla, Wild piti johtonsa loppuun asti.
Ottelussa ei nähty yksinläpiajoja, eikä kahdella yhtä vastaan-hyökkäyksiä. Puolustuspeli oli niin tarkkaa molempiin suuntiin. Oilers onnistui silti laukomaan 33 kertaa Wildin maalivahtia kohti, mutta ei saanut yhtään kiekkoa tulokasvahti Jesper Wallstedtin taakse.
Raikas riikinruotsi soljuu “maalivahtien kulmauksessa” Rogers Placen hienossa vieraskopissa. Kaksi entistä Luleå HF:n maalivahtia, 27-vuotias Filip Gustavsson (186 NHL-aloituksen veteraani), sekä 23-vuotias Jesper Wallstedt, jolle illan ottelu oli NHL-uran viidestoista ovat äänessä.
Vasta jälkeenpäin saimme tietää, että tässä nähtiin ja kuultiin jotain historiallista. Gustavsson/Wallstedt on NHL-historian ensimmäinen kokonaan valkoisen leivän maasta tullut maalivahtitandem.
Ja sitten hullut tilastot.
Jesper Wallstedt on pitänyt nollan neljässä viimeksi aloittamissaan kuudessa ottelussa. Noissa kuudessa pelissä vastaan on tullut sellaisia nimiä kuten Connor McDavid, Leon Draisaitl, Nathan MacKinnon, Mark Scheifele ja Leo Carlsson. Hän on ollut yksi NHL:n parhaista maalivahdeista. Kahdeksan voittoa kymmenestä.
Edellisen kerran on National Hockey Leaguessa nähty neljä kertaa nollan ensimmäisissä kuudessa ottelussaan pitänyt ensimmäisen vuoden maalivahti 87 vuotta sitten. Boston Bruinsin Frank Brimsek teki sen kaudella 1938-39. Vain kaksi vahtia on tehnyt saman sitä ennen: Detroit Cougarsin Dolly Dolson (1928-29), ja Bruinsin Tiny Thompson (1928-29). Wallstedt on heistä ainoa, joka pelaa maski päässään, ja josta löytyy värikuvia.
The Wall of St. Paul
Jesper Wallstedt on saanut maalivahdin varusteensa pakattua kahteen suureen jääkiekkokassiin. Kaksi eri maskia omiin pienempiin laukkuihinsa. Nyt hän on valmis kohtaamaan isoksi tulleen medialauman.
– En ole koskaan pelannut tällä tavalla, hän sanoo vaatimattomasti. – En ainakaan usko.
– En voi kiittää ympärilläni olevia joukkuekavereita tarpeeksi. Mikään ei olisi mahdollista ilman heitä. Yritän tehdä hommani, ja tehdä paljon torjuntoja. Mutta en voisi tehdä tätä elleivät he pelaisi tällä tavalla.
Edmontonissa puhutaan, ja tullaan puhumaan seuraavat viisitoista vuotta, miten Jesper Wallstedt olisi ollut Oilersin varattavissa kesän 2021 NHL Draftissä 20. varausvuorolla. Mutta Oilersin päättäjät vaihtoivat vuoronsa juuri Minnesotan kanssa, saadakseen 22. vuorolla haluamansa, Quebecin junnuliigassa hyvin maaleja tehneen Xavier Bourgaultn.
Wallstedt ei ollut mikään tuntematon nimi Edmontonissa. Hän oli käynyt kaupungissa ensin Rogers Placella pelatussa U18 Hlinka/Gretzky-turnauksessa Tre Kronorin paidassa, vieläpä finaalissa. Ja lisäksi U20 MM-kisoissa. Fanit, paikallinen media, bloggaajat, ja kaikki uskoivat, että hänet varattaisiin jo paljon ennen tuota 20. varausvuoroa. Hänen nimeään suorastaan huudettiin, kun tuo vuoro tuli, ja ilmoitettiin Oilersin vaihtaneen sen pois. Se oli nyt Los Angelesissa toimivan Ken Hollandin ensimmäinen vuosi Edmontonin GM:nä.
– Ei. Olen nähnyt kuullut ihan ihan liikaa siitä, kommentoi Wallstedt tätä Oilersin varausjuttua. Paikallisen Daily Hiven toimittaja Preston Hodginson kysyi, onko ruotsalainen saanut siitä lisämotivaatiota.
– Minut varattiin Minnesotan toimesta. Pelaan nyt täällä, ja rakastan täällä pelaamista. Ja se on tavallaan tämän keskustelun päätös.
Minnesota Wild on tekemässä lännen pelikiertuetta, joka näyttää järkevästi suunnitellulta. Ei pelejä peräkkäisinä päivinä. Edmonton tiistaina. Calgary torstaina. Vancouver lauantaina. Ja Seattle maanantaina. Hyvää aikaa pitää kunnon harjoitukset välipäivinä. Nopeat lennot uuteen paikkaan joka pelin jälkeen. Ja mahdollisuus aloittaa hyvin levänneellä maalivahdilla joka ilta.
– Yritän vain elää hetkessä, lisäsi Jesper Wallstedt vielä. – Kauden alku on ollut niin hauskaa. Tiedän, millaista on kun ei ole näin hauskaa. Arvostan jokaista päivää, ja minulla on todella hauskaa juuri nyt.
“The Wall of St. Paul” vaikuttaa todella rauhalliselta maalivahdilta. Vastaan on tullut lyhyessä ajassa jo lähes kaikki maailman parhaat hyökkääjäpelaajat, eikä mikään näytä pelottavan, tai saavan tolaltaan. Otanta on todella pieni, yksi ainoa ottelu, mutta hän näyttää sijoittuvan täydellisesti. Puhutaan paljon maalivahdin kyvystä ja nopeudesta liikkua sivuttain. Jesper Wallstedtista on vaikeaa sanoa, onko hän nopea vai hidas sivuttaisliikkeissä, koska hän yleensä on jo toisella tolpalla tilanteen tullessa.
Hän antoi kiekon muutaman kerran kenttäpelaajilleen hyvillä syötöillä isolla maalivahdin mailallaan. Pää pystyssä, nopeasti ja rauhallisesti.
Ottelun kuluessa kävi mielessä, että usein näin hyvin nollaa pitävää maalivahtia aletaan NHL:ssä häiritä pelin edetessä. Corey Perry olisi yksi parhaista tässä. Maalivahdin päälle kaatumisessa “vahingossa tarkoituksella”. Elämme myös maailmassa, jossa jokainen NHL-joukkue lähettää prescouttinsa tutkimaan vastustajien peliä etukäteen. Katsotaan paljon filmiä maalivahdeista ja laukojista.
Jos Wallstedtilla on joku heikkous, tai jotain, mitä hän ei tee täydellisen hyvin, se tullaan löytämään vielä. Ja sitten siitä rokotetaan ankarasti ja säälimättä. NHL on syystä maailman paras jääkiekkoliiga.
Minnesotan sensaatiomaalivahti pelasi kolme kautta AHL:ssä, jossa torjuntaprosentti alkoi viime kaudella kahdeksalla. Nyt hän tuli Edmontoniin NHL-torjuntaprosentilla 93.8, ja piti nollan. GM BIll Guerin – kuten päävalmentaja John Hynes ylempänä – antaa kunniaa nuoren ruotsalaisen koventuneesta harjoittelusta ja elämäntavoista.
Wallstedt vietti suuren osan kesästään Minnesotassa. Hän harjoitteli NHL-pelaajien kanssa, ja eli heidän elämäänsä ensimmäisen kerran elämässään. Söi mitä he syövät. Nosti tasonsa seuraavalle tasolle, kuten Guerin sanoi. Ja tässä on tulos.
Ennen sitä 2021 NHL Draftiä puhuttiin kulissien takana junnuturnauksissa loistaneen ruotsalaispojan heikosta asenteesta, ja huonoista harjoittelutavoista. Minnesotassa uskottiin, että kaikki tämä voidaan muuttaa.
Paljon hyviä pelaajia
On syytä ottaa Minnesota Wild todesta. Minnesota Wild on todella kova joukkue. Se otti marraskuussa kymmenen voittoa, ja hävisi vain neljästi. Se tuli Edmontoniin voitettuaan seitsemän viimeisistä kahdeksasta – välissä yksi lipsahdus, tappio rankkarikisassa Buffalolle – ja voitti taas.
Wild on yksi NHL:n parhaista joukkueista. Se on täynnä hyviä pelaajia.
Maalivahtiosaston tandem on jotain todellista. Ykkösvahti Filip Gustavsson on erinomainen, ja hänkin siis vasta 27-vuotias. Wallstedt on niin hyvä, että hänet voidaan ilmoittaa jo nyt yhdeksi uudeksi nimeksi Calder-kisaan.
Kirill Kaprizov, ykkösketjun vasen laituri, on joukkueen supertähti. Yksi ehkä National Hockey Leaguen Top-8 pelaajasta. Joku voi listata hänet korkeammallekin. Hän on tehnyt jo 17 maalia ja merkkauttanut 31 pistettä jonkinlaisessa hiljaisuudessa. Kaprizov allekirjoitti syyskuun lopussa NHL-historian suurinumeroisimman jatkosopimuksen. Kahdeksan vuoden diili alkaa kaudesta 2026-27, ja päättyy kauden 2033-34 lopussa.
Sopimuksen kokonaisarvo $136 miljoonaa, Cap Hit $17 miljoonaa. Kaprizov on maailman parhaiten palkattu jääkiekkoilija, mutta hän ei ole paras jääkiekkoilija kaukalossa. Yksi parhaista, mutta ei paras. Wildin johdolla ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa syksyllä kuin hyväksyä päätähuimaava jatko joukkueen ykköstähdelle, koska jokainen joukkue tarvitsee johtotähtensä. Muuten tämä olisi menetetty, ja olisi jatkanut loistamistaan muualla.
Puolustuksessa huomio kohdistuu Jonas Brodiniin. Brock Faber sai Calder-ääniä tulokaskaudellaan, ja tullaan huomaamaan Team USA:n takalinjoilla olympialaisissa. Pelasi viime vuonna 4 Nationsissa. Kapteeni Jared Spurgeon on ehkä aliarvostetuin todella hyvä puolustaja, minkä olemme nähneet. Parhaita esimerkkejä siitä, että pienikokoinenkin pakki voi pelata, jos osaa.
19-vuotias Zeev Buium luisteli Rogers Placella kiekon kanssa lähes neljän Oilers-pelaajan ohi kiekon kanssa. Taas yksi todella hyvä nuori puolustaja.
38-vuotias norjalaishobitti Mats Zuccarello on yhä vaarallinen pelaaja, koska kiekot kulkevat yleensä hänen kauttaan Kaprizoville. Vastustajien on pakko pitää silmällä. Matt Boldystä ei ikinä puhuta tarpeeksi. Joel Eriksson Ek on kryptoniittia esimerkiksi Connor McDavidille, aina hankala vastakkainpeluutuksissa. Marco Rossi ei pelannut Edmontonissa. Taas yksi todella hyvä nuori pelaaja.
Kokemusta ja hyviä mentoreita Marcus Johanssonissa (tuntematon ruotsalaispelaaja, josta aina puhutaan siksi, koska hänestä ei puhuta) ja kolmosparin vankassa pakissa Zach Bogosianissa.
Bill Guerin on rakentanut erinomaisen joukkueen. Ehkä huippukova divisioona on suuri syy sille, ettei tämä joukkue ole päässyt playoffeissa ensimmäistä kierrosta pitemmälle. Capin vuosia raskauttaneet Zach Parisen ja Ryan Suterin sopimusten ulosostot eivät enää vaikuta.
Nyt voi hyvin olla Minnesota Wildin aika. Aika tulla samalle tasolle missä Colorado ja Dallas jo ovat. Todella lähellä.
Yksi kova, ja viihdyttävä joukkue lisää Centraliin
Minnesota Wild ei ole enää sama, äärettömän tylsää trappia pelaava joukkue kuin mitä se oli joskus vuosituhannen alussa. Legendaarisen Jacques Lemairen valmennuksessa. Se oli ehkä NHL-historian tylsin joukkue, suunnilleen samoissa tylsyydessään kuin 1990-luvun New Jersey Devils. Devils, jota myös Lemaire valmensi.
Jacques Lemaire muistetaan valmentajana, joka oli huipputarkka pelaajien sijoittumisista, mailan asennoista, kätisyyksistä. Moni pelaaja on kiitollinen hänelle kaikesta oppimastaan. Samalla moni katsoja ei kaipaa hänen joukkueittensa pelin katsomista.
Kun katsomme sarjataulukkoa, sekä Dallas Stars että Minnesota Wild olisivat divisioonansa mestareita jossain muussa divisioonassa, jos playoffit alkaisivat tänään. On aivan liian aikaista alkaa leikkiä “jos playoffit alkaisivat tänään”-leikkiä,mutta jos ne alkaisivat tänään Wild aloittaisi ne Dallasissa.
Kannattaa katsoa Minnesotaa. Wildia on hauskaa katsoa.
Täällä Jouni Nieminen, Rogers Place, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHKL























