Tyylikkäästi harmaantunut Montreal Canadiens-legenda Claude Lemieux käveli maanantaina sisälle Canadiensin kotihalliin Bell Centreen kantaen käsissään perinteistä soihtua. 60-vuotias Lemieux näytti hyvinvoivalta ja onnelliselta, elämäänsä tyytyväiseltä mieheltä saatuaan tämän suuren kunnian tehtäväkseen hetkiä ennen tärkeää Stanley Cupin playoffottelua. Torstaina jääkiekkomaailmaa ravisteli uutinen Lemieuxn kuolemasta.
Les Glorieux ja kevät 1986
National Hockey Leaguen tarunomaisimman seuran, Montreal Canadiensin tarinassa, tuon symbolisen soihdun heittäminen aina seuraaville, ja sen kiinniottaminen on jotain todella tärkeää.
Keväällä 1986 joukkueeseen oli tullut kaksi tulokasta, joitten pirteä ennakkoluuloton asenne, ja loistavat peliesitykset yhdistivät ryhmän, jossa oltiin sitä ennen irvistelty ainakin kahdessa eri kuppikunnassa – veteraanipelaajat ja nuoret. Ensimmäistä kauttaan ykkösenä valmentanut Jean Perron muutti joitakin joukkueen sisäisiä sääntöjä. Esimerkiksi tulokaspelaajien ei ollut enää pakko tulla jäälle vapaaehtoisiin harjoituksiin, kuten aikaisemmin. Kaikki lähtivät nyt samalta viivalta.
Nuo kaksi panoksellaan joukkueen yhdistänyttä pelaajaa olivat 20-vuotias rightin puolelta laukova laitahyökkääjä Claude Lemieux, sekä 19-vuotias maalivahti Patrick Roy. Lemieux aloitti playofft allaan vain kymmenen runkosarjaottelua, joissa hän oli tehnyt yhden maalin, ja kerännyt kaksi syöttöpistettä.
Canadiensin voitettua seurahistoriansa 23. Stanley Cup-mestaruus tuona keväänä, Roy palkittiin Conn Smythe-palkinnolla playoffien arvokkaimpana pelaajana. Lemieux teki kymmenen maalia ja merkkautti kuusi syöttöpistettä 20 ottelussa. Päälle 68 jäähyminuuttia.
Nuorukaisista tuli Montrealin median ja fanien lemmikkejä tuona keväänä. He olivat kumpikin mielenkiintoisia ja värikkäitä omalla persoonallisella tavallaan. Patrick Roy puhui tolpilleen, ja hyppi sini- ja punaviivojen yli liikkuessaan kaukalossa. Claude Lemieux pelasi raivokkaalla tunteella, aina kovalla särmällä, aivan sääntöjen rajamailla. Hän teki isoja maaleja. Ja sitten hän kertoi pelin jälkeen ajattelevansa koko ajan veljeään Sergeä, joka eli CP-vammaisena laitoksessa, ja jota hän pääsi näkemään vain harvoin.
Harvinainen, uniikki pelaaja
Tähän aikaan jääkiekkokaudesta puhutaan paljon siitä, miten tärkeää ammattilaisjääkiekkoilijalle on pystyä nostamaan pelitasoaan tärkeitten ottelujen alkaessa. Claude Lemieux ei koskaan ollut supertähti. Hän oli hyvä NHL-pelaaja. Mutta hän oli loistava playoffpelaaja, jonka peliesitykset vain paranivat, mitä tärkeämmästä pelistä oli kyse.
Wayne Gretzky. Mark Messier. Jari Kurri. Brett Hull. Glenn Anderson. Mike Bossy. Joe Sakic. Ja Maurice ”The Rocket” Richard. Siinä kaikki NHL-pelaajat, vain kahdeksan, jotka ovat tehneet enemmän maaleja Stanley Cupin playoffeissa kuin Claude Lemieux. Erittäin kovaa seuraa. Lemieux teki uransa aikana 80 playoffmaalia.
Claude Lemieux jää historiaan yhtenä modernin ajan tärkeimmistä playoffpelaajista. Samalla hän oli yksi aikakautensa vihatuimmista persoonista jäällä. Väkivaltainen, häikäilemätön, todella rumien temppujen tekijä. Erikoinen, ja harvinainen yhdistelmä. Hän oli erittäin vankkatekoinen, noin 185 senttimetriä pitkä ja jonkin verran yli satakiloinen jässikkä. Vahva. Hän ei pelännyt ketään jäällä.
Lemieux voitti Stanley Cupin neljä kertaa, kolmessa eri seurassa. Montrealissa, New Jerseyssä, ja Colorado Avalanchessa. Hän oli tarpeeksi hyvä edustamaan Kanadaa U-20 MM-kisoissa (1985), Canada Cupissa (1987) ja World Cupissa (1996).
”We beat Finland on Monday..”
Montreal Canadiensin superscoutti Claude Ruel etsi 1980-luvun alussa tarkoituksella pelaajia seuran omalta takapihalta, Quebecin junnuliigasta, ja vielä mieluummin ranskankielisiä. Kesän 1983 NHL Draftissä haaviin saatiin Claude Lemieux (2. kierros, 26.), ja Sergio Momesso. Seuraavana kesänä varattiin Stephane Richer ja Patrick Roy. Kaikissa tapauksissa Quebecin liigan maine heikompana sarjana toimi Canadiensin eduksi. Etenkin Roy oli onnistunut haku; kolmas kierros, numerolla 51.
Seitsemän Montrealin varaamaa prospektia osallistui Kanadan U20 maajoukkueen valitsemisleirille syksyllä 1984. Roy oli yksi rannallejääneistä.Richer, Lemieux ja Shayne Corson nousivat kohti Helsinkiä lähteneeseen koneeseen, viettivät joulun Vierumäellä, ja voittivat maailmanmestaruuden viikkoa myöhemmin. He pelasivat kisat samassa ketjussa.
Team Canadan oppaana toiminut kaveri kävi Helsingin jäähallissa morjestamassa joukkuetta sen tuhottua pitkissä Cooperall-housuissaan Länsi-Saksan. Jotenkin tämän kirjoittaneen nuorempaa versiota muistuttava mies kysyi Claude Lemieuxltä, koska Suomi-ottelu pelattaisiin. Hyvin vähän englantia siinä vaiheessa puhunut Lemieux virnisti itsevarmasti, ja vastasi ”We beat Finland on monday”.
Claude Lemieux ei vakuuttanut Montrealin joukkueenjohtoa syksyn 1985 training campillä. Hänet lähetettiin nopeasti seuran farmijoukkueeseen Sherbrooke Canadiensiin. Pettymys oli niin suuri, että hän meni parkkipaikalle, ja tuhosi autonsa ikkunat jääkiekkomailallaan. Varhainen esimerkki tämän pelaajan intohimon ja tunteella elämisen tasosta. Kausi ei alkanut hyvin.
On sanottu, että Lemieux oli lähellä lopettaa pelaamisen tuolla kaudella. Mutta hän ei luovuttanut, valmentaja Pierre Creamerin kannustamana. Ammattilaisjääkiekkoon sopeutumista vielä hakeva nuori pelaaja alkoi löytää pelinsä noin kolmen kuukauden jälkeen. Kuuden kuukauden kohdalla puhelin soi yhtenä aamuna, kello 7.30 aamulla.
– Claude. Pierre Creamer tässä, kuului puhelimesta. – Sinut on kutsuttu ylös. Sinun on ilmoittauduttava joukkueeseen tänään illalla Bostonissa.
Lemieux oli käynyt jo kaudella 1983-84 pelaamassa muutaman ottelun ylhäällä. Kutsu ihan ensimmäiseen NHL-peliin oli tullut kansallisena vapaapäivänä, kun hän vielä pelasi Verdun Juniors-nimisessä seurassa. Halli oli pyhäpäivän takia kiinni. Claude murtautui sisälle hakeakseen jääkiekkovarusteensa, ja ehti koneeseen juuri viime hetkellä.
Kutsu ylös keväällä 1986 jäi lopulliseksi. Claude Lemieux pelasi ensimmäisen ottelun Bostonissa Ryan Walterin ja Stephane Richerin kanssa. Ketju oli joukkueen paras, ottelu päättyi tasapeliin 3-3. Lemieux oli kuin se puuttuva osa, mikä Canadiensin sekoituksesta puuttui. Hän toi joukkueeseen nälkää, tulta ja hirvittävän halun tehdä ihan mitä tahansa voiton eteen. Hän taklasi kaikkea, mikä liikkui. Hänestä tuli todellinen inspiraation lähde joukkueelle, juuri kun se sellaista tarvitsi.
Playoffien toisella kierroksella pelisarja Hartford Whalersia vastaan ratkaistiin vasta seitsemännen ottelun jatkoajalla. Vähän yli viisi minuuttia jatkoaikaa oli pelattu, kun Hartfordin Ulf Samuelsson taklasi Claude Lemieuxta todella kovalla poikittaisella selkään, lähettäen tämän päin laitaa. Tuomarit eivät reagoineet, mutta Forumin yleisö reagoi äänekkäästi. Lemieux nousi ylös, eikä luovuttanut.
Brian Skrudland kamppaili hyökkäyspään aloituksen jälkeen kiekosta Hartfordin maalin takana, potkaisi sen Lemieuxlle, joka tyrkkäsi voimalla Tim Bothwellin edestään, nousi jotenkin maalin eteen kiekon kanssa, ja teki maalin laukomalla rystyltä ylös, ohi yllättyneen maalivahti Mike Liutin.
Montreal Forum räjähti. Se oli juuri todistanut yhden tarunomaisen seuran pitkän historian kuuluisimmista maaleista.
Claude Lemieux lähti tuulettaen kohti Canadiensin pelaajapenkkiä. Nähdessään koko joukkueen olevan tulossa kohti, hän sukelsi vatsalleen jäähän ja suojasi päänsä hanskoillaan.
– Tein samanlaisen maalin junnuissa viime kaudella, ja joukkuekaverit melkein tappoivat minut, hän selvitti jälkeenpäin.
– Kun kiekko meni maaliin, hän oli ensimmäisenä ajatuksissani. Hän on veljeni, ja aina mielessäni, sanoi Lemieux veljestään Sergestä, kyyneleet silmissään.
Tolppien kanssa keskustelevasta Patrick Roysta ja hiljaisissa paikoissa yksikseen veljelleen puhuvasta Claude Lemieuxsta tuli kansan sankareita tuona keväänä Montrealissa. Pian Hartfordin kaatumisen jälkeen Calgary Flames pudotti Edmonton Oilersin playoffeista. Montrealissa alettiin taas uskoa.
New York Rangers kaatui itäisen konferenssin finaalissa viidessä ottelussa. Madison Square Gardenin yleisö yritti pelotella Patrick Royta huutamalla hänen nimeään äänekkäästi. He eivät tienneet, että tämä teini-ikäinen maalivahti tykkäsi huomiosta. Claude Lemieux ratkaisi yhden ottelun jatkoajalla New Yorkissa, laukomalla kiekon tarkasti vain hieman yli John Vanbiesbrouckin levyhanskan.
Montreal Canadiens juhli Stanley Cup-mestaruutta tuona keväänä 1986 Calgaryn Saddledomen jäällä. Ellei ihmeitä tapahdu, se jää ainoaksi kerraksi, kun Kannu tullaan näkemään tuossa vuoden päästä täysinpalvelleessa hallissa. Kevät kuului Claude Lemieuxlle ja Patrick Roylle. ”Cherchez le gardien, trouvez la Coupe Stanley!”
Montreal Canadiens löysi molemmat. Soihtu oli heitetty seuraaville, otettu vastaan, ja sitä pidettiin taas korkealla.
Tunteet nousivat pintaan, kun ikivanha Coupe Stanley annettiin Claude Lemieuxn lapioita muistuttaviin käsiin Albertan illassa. Sen jälkeen hän valssahteli Bob Gaineyn kanssa. Canadiensin pelaajat hyppivät riemusta Saddledomen jäällä, halasivat toisiaan. Stanley Cupin voitto pesi pois kahden kuukauden uuvuttavan maratonin paineet, väsymyksen, ja kivut. Paras mahdollinen analgeetti, särkylääke.
Joukkueessa pelasi kahdeksan ranskankielistä pelaajaa. Maaginen kevät 1986.
”Let the SOB lie there”
Pat Burns tuli Montreal Canadiensin valmentajaksi syksyllä vuonna 1988. Burns oli irlantilaisperäinen, miesten mies, kompleksi persoona, entinen poliisi. Hän vietti kerran kuukausia quebeciläisessä vankilassa vangiksi tekeytyneenä paljastaakseen suuren huumeringin. Ei kaikkein helpoin ihminen. Samalla yksi jääkiekon vaikeimmista, ja myös menestyneimmistä persoonista.
Kevään 1989 Stanley Cupin finaalin ensimmäinen ottelu pelattiin Calgaryssä. Claude Lemieux makasi jäässä, saatuaan mailaniskun jalkaansa Flamesin Jamie Macounilta. Tuskissaan kieriskellyt Lemieux oli yksin TV-kameroitten valokiilassa, mutta yksikään Montrealin pelaajista ei lähtenyt apuun.
Canadiensin pelaajapenkillä huoltaja Gaetan Lefebvre oli jo lähdössä laidan yli tuodakseen ensiavun, mutta Pat Burns nappasi kiinni takista, veti hänet takaisin, ja sanoi ”Let the son of a bitch lie there”.
Claude Lemieux oli yksi NHL-historian parhaimmista playoffpelaajista. Samalla hän oli oman aikansa vihatuimpia pelaajia. Lurjus, joka teki rumia temppuja jäällä, rikkoi sääntöjä, ja teeskenteli loukkaantunutta. Ei olisi reilua kirjoittaa muistokirjoitusta mainitsematta tätä puolta tämän pelaajan tekemisistä jäällä. Siis jäällä. Hän tiesi tarkkaan, mitä hän teki voittaakseen. Hänen mielestään temppujen määrittäminen moraalisiksi tai sääntöjen vastaisiksi kuului tuomareille. Ei hänelle itselleen. Kaukalon ulkopuolella tunnettiin täysin toisenlainen ”Pepe”.
Calgary Sunin loistava pilapiirtäjä Dave Elston sai paljon materiaalia Lemieuxn ”loukkaantumisesta”. Yksi piirros kertoi Canadiensin loukkaantumislistasta: Brian Skrudland oli listattu ”Week-to-Week”, Ryan Walter ”Day-to-Day” ja Claude Lemieux ”Minute-to-Minute”..
Vuosikymmeniä myöhemmin Lemieux väitti olleensa ihan oikeasti loukkaantunut. Hän ei teeskennellyt. Ei ainakaan paljoa. Ei ihan pelkästään..
Pat Burnsin maailmassa miehet olivat miehiä, eikä loukkaantumisia teeskennelty jäähyjen kalastamiseksi. Jäähyn saaminen noin nöyryyttävällä tavalla ei tehnyt ison irlantilaisen silmissä kenestäkään sankaria. Burns teki myös pilaa pelaajista, jotka pitivät visiiriä silmiään suojatakseen. Visiiripelaajat olivat Pat Burnsin mielestä pelkureita, eikä hän koskaan unohtanut nälviä pelaajia tästä.
Claude Lemieux kantoi visiiriä kypärässään, eikä ymmärtänyt, mitä yhteyttä sillä oli kovuuden tai pelkuruuden kanssa.
Burns ja Lemieux eivät oikein tulleet toimeen keskenään. Heidän kovaäänisten riitojensa sanottiin alkaneen aina englanniksi. Kun suurimmat fuck yout oli sanottu, alettiin huutamaan ranskaksi. Ehkä syy oli se, että he olivat niin samanlaisia. Tunteet pinnassa eläviä, ja itsepäisiä. Kerran noitten samojen kevään 1989 playoffien aikana valmentaja ja pelaaja viettivät illan asuessaan samassa hotellissa Montrealissa. He ottivat oluet ja viihtyivät keskenään. Mutta pattitilanne ilmestyi taas eteen heti, kun palattiin hallille.
Claude Lemieux kunnostautui Flames-sarjassa, kun hän yhden ottelun jälkikahakoissa puraisi Flamesin Jim Peplinskiä sormeen.
Kun Pat Burns pudotti Lemieuxn pois pelaavasta kokoonpanosta välillä, harjoittelemaan Black Aces-ryhmän kanssa, ranskankielinen La Presse, ja sen kuuluisa toimittaja Rejean Tremblay syytti Burnsia ranskankielisten pelaajien pitämisestä silmätikkuina ja syyllistämisestä.
Tähän Burns totesi hienoon tyyliinsä: ”I´m not anti-francophone. I`m anti-asshole.”
Syyskyyn alussa, vuonna 1990, juuri Montreal Canadiensin ollessa lähdössä viettämään harjoitusleiriään Neuvostoliittoon, Claude Lemieux treidattiin New Jersey Devilsiin, vaihdossa Sylvain Turgeoniin. Jälkeenpäin erittäin epäonnistunut kauppa GM Serge Savardilta, vaikka Lemieuxn tulehtuneet suhteet Pat Burnsin kanssa oli suurin syy siihen, että siirtoa pyydettiin.
New Jersey Devils voitti Jacques Lemairen valmentamana Stanley Cupin keväällä 1995. Lemieux teki 13 maalia ja ansaitsi Conn Smythen
The Joe, toukokuun 29., 1996
Kahden NHL:n huippujoukkueen, Colorado Avalanchen ja Detroit Red Wingsin välinen, läpi 1990-luvun kestänyt vihanpito sai alkukipinänsä läntisen konferenssin finaalin kuudennessa pelissä vuonna 1996. Claude Lemieux tilttasi Detroitin Kris Draperin pää edellä laitaan.
Draperin leukaluu, poskiluu, ja nenäluu murskaantuivat. Hän sai nauttia kesäateriansa pillillä seuraavien viikkojen ajan. Hänen kasvojaan korjattiin useammalla leikkauksella.
Baarilasku tuli maksettavaksi seuraavalla kaudella. ”Fight Night at The Joe” pelattiin maaliskuun 26., 1997. Red Wingsin Darren McCarty hoiti laskun käymällä Lemieuxn kimppuun. Tämä ei lyönyt takaisin.
Myöhemmin McCarty ja Lemieux ystävystyivät. Vanhoista vihamiehistä tuli toisiaan kunnioittavat ystävät.
Pepe luovutti soihdun seuraaville
Oli jotenkin sopivaa, että Claude Lemieuxn viimeinen julkinen esiintyminen tapahtui juuri Montrealissa, missä hänen uskomaton uransa kerran alkoi. Ja vielä pyhä flanelli, Canadiensin klassinen pelipaita päällä, yli 21 tuhannen ihmisen juhlittavana. Hän näytti niin vilpittömän tyytyväiseltä kunniatehtävässään. Hallin yleisö räjähti, kun hän nosti soihdun ja molemmat kätensä ylös. Se räjähti samalla tavalla kuin hänen tehdessään kuuluisia maalejaan.
Emme vielä maanantaina tätä kaikkea seuratessamme tienneet, että hän kävi ikäänkuin symbolisesti luovuttamassa soihdun seuraaville. Kanadalaisen sotilaslääkärin John McCraen vuonna 1915 ensimmäisessä maailmansodassa kirjoittaman runon sanat – jotka on kirjoitettu Canadiensin pukukopin seinälle – iskevät tällä kertaa todellisina.
”To you from failing hands we throw the torch; be yours to hold it high.”
Montrealissa on taas jotain spesiaalia tekeillä. Les Glorieux ei enää koskaan tule olemaan niin ”ranskalainen” kuin se oli neljäkymmentä kevättä sitten, mutta joukkueen tulevaisuus näyttää lupaavalta.
Stanley Cup-paraati ”tavanomaista reittiä” pitkin on hyvin mahdollinen. Joukkue tarvitsee ehkä kunnon kakkossentterin, ja yhden ison laiturin vielä.
Claude Lemieux, tai ”Pepe” (lausutaan ”Pepi”), kuten kaverit häntä kutsuivat, oli tehty muotista, jota ei enää ole. Tilastoihin jää 1,215 NHL-ottelua, 379 maalia, 786 pistettä, 1,777 jäähyminuuttia. Stanley Cupin playoffeissa 234 ottelua, 80 maalia, 178 pistettä, 529 jäähyminuuttia. Paljon hienoja muistoja, lopussa paljon kysymyksiä.
Kuvat, joissa hän tyytyväinen ilme silmissään nostaa soihdun viime maanantain peliä ennen jää vaivaamaan. Claude Lemieux oli todellinen voittaja tässä todella väkivaltaisessa ja brutaalissa pelissä. Neljä Stanley Cupia. Maanantaina nähtiin sankarin paluu kotiin, jättiläismäisen yleisön hurratessa.
Kukaan ”Battle of the Blades”-kisaa Kanadan TV:stä seurannut ei koskaan unohda, miten Claude Lemieux luisteli taitoluistelijatar Shae-Lynn Bournen kanssa vispipuuron värisessä paidassa. Hän teki kaikki mahdolliset jäätanssin nostot ja kuviot, taustalla soi hänen itse äänittämänsä ja laulamansa versio Leonard Cohenin laulusta ”Hallelujah”.
Pepe oli neljän lapsen isä, kahdesta eri avioliitosta. Yksi pojista, Brendan Lemieux pelasi NHL:ssä. Brendanin pelejä seuranneet huomasivat varmasti, mistä poika oli DNA:nsa perinyt. Yksi Clauden elämän kovimpia paikkoja oli se, ettei ensimmäinen vaimo halunnut lähteä Montrealista Devils-treidin tullessa. Vaimo jäi kaupunkiin kahden pojan kanssa, ja välimatka johti avioeroon. Me seuraamme pelaajakauppoja useimmiten miettimättä kovan busineksen inhimillistä puolta.
Peliuran jälkeen hän toimi viimeksi pelaaja-agenttina Peter Forsbergin kanssa perustamansa agentuurin leivissä. Asiakkaisiin kuuluivat muun muassa Moritz Seider, Hampus Lindholm ja Frederik Andersen. Hän oli tyylikkäästi tarkistanut ensin Freddyltä, että tälle oli ok agenttinsa tulla kantamaan vastustajan soihtua ennen maanantain peliä.
Tässä vaiheessa on jo julkisesti ilmoitettu, että Claude Lemieux päätti päivänsä oman käden kautta.
Olkoon hänen elämänsä loppu muistutus meille siitä, että jos olet läpikäymässä kovia aikoja, aina löytyy apua, ja joku kenelle voit puhua. On vain haettava apua. Tai jos huomaat, ettei ystävällä ole kaikki hyvin, yritä auttaa ystävääsi.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook. Jouni Niemisen NHL
