Ilona Monosen esitys hipoi täydellistä – ”Haistan mitalin käryä

Lauri Hollo |

Atleetin kolumnisti Lauri Hollo laittaa joka kisapäivä suomalaisurheilijat kolmeen kategoriaan. Avauspäivänä onnistujia oli kahdeksan.

Onnistujat:

Lotta Kemppinen 100m

Alkuerä oli loistojuoksu, harmi ettei siinä ollut yhtään takatuulta, SE-aika 11,13 olisi ollut ihannetuulissa lähellä. Välierässä ei ihan samanlaista iskua loppuun asti, vaikka lähtö oli todellakin kohdillaan. Kelpo kisat joka tapauksessa, kun keväällä tuli pitkä loukkaantumistauko.

Heidi Salminen, 400m aidat

Salminen juoksi hankalissa tuulissa uransa toiseksi parhaan ajan 55,93 ja meni välieriin. Juoksu näytti tasapainoiselta ja hyvältä, mutta jostain syystä urheilija itse oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen. Selkeä askel uralla eteenpäin joka tapauksessa. Välierä huomenna, Salminen on lähtölistalla eränsä kuudenneksi paras.

Emilia Kangas, kuula

Kangas meni finaaliin karsinnan kahdeksantena tuloksella 18,04. Finaalissa hän työnsi ihan kelvollisen 18,20, mutta paikka kolmelle viimeiselle kierrokselle jäi sentin päähän. Päästäkseen selkeästi parempiin tuloksiin, Kankaan on saatava lisää ruutia ja nopeutta jalkoihinsa. Sieltä työntö kuitenkin lähtee. Joka tapauksessa uran paras arvokisasijoitus ja papukaijamerkki.

Tuomas Heikkilä, 5000m

Tilastosijalta 19 maaliin sijalla 13 ajalla 13.30,64. Ihan ryhdikäs suoritus suomalaiselta monitoimimieheltä. Jos alusta asti olisi paukutettu tasaista 13.15-13.20-tahtia, olisi oma ennätys hyvinkin saattanut syntyä. Saa ihan puhtaat paperit, kävisi kilometrin myös kisan kärjessä. Koskahan viimeksi suomalainen on johtanut vitosen EM-finaalia?

Kalle Salminen, pituus

Salminen kertoi aikaisemmin kantapäävaivastaan ja moni kritisoikin siksi hänen lähettämistään kisoihin. Kalevan kisoissa meni vain 737 ja kisa jäi kesken. Kävi kuitenkin niin, että Salminen oli paras suomalainen, toki vasta 17:s, finaaliin olisi pitänyt venyttää 19 senttiä pidemmälle. Kauden tasoon nähden kohtalainen suoritus.

Senja Mäkitörmä, kuula

Kaksi kehnoa työntöä, mutta kolmannella sentään 17,38, mikä jää naisen ennätyksestä 38 senttiä. Putosi harmillisesti ensimmäisenä finaalista. Uran kahdeksannet aikuisten arvokisat ja kahdeksas karsiutuminen. Aiempi paras sijoitus Rooman EM-kisojen 17:s, joten siihen tuli neljä pykälää parannusta.

Silja Kosonen, moukari

Karsinta ei kertonut yhtään mitään. Ensimmäisellä yli karsintarajan, 72,02. Moukarin varsi tosin hipaisi verkkoa, mikä syö aina tehoja. Vain kolme naista ylitti karsintarajan 71,50. Kyllä Kosonen edelleenkin on finaalin ykkössuosikki.

Ilona Mononen, 3000m esteet

Mononen sanoi ennen alkuerää, että lähtee juoksemaan kuuden joukossa ja hoitaa revittelemättä jatkopaikan. Juoksu kulki täydellisesti käsikirjoituksen mukaan. Ei tarvinnut reuhtoa yhtään. Erittäin rento ja helppo esitys, paukkuja ei tuhlattu yhtään. Tulisipa finaalista vauhtijuoksu. Haistan mitalin käryä.

Sinne päin:

Kristian Pulli, pituus

Pulli esitti hyviä hyppyjä, joissa oli vain yksi vika: ne olivat yliastuttuja kaikki kolme. Mies on selkeästi hyvässä kunnossa, joten sikäli sääli. Mutta lajiin kuuluu olennaisena osana se, että lankulle pitää osua. Olisi ollut mukava nähdä kovakuntoinen mies finaalissa.

Krista Tervo, moukari

Kolmannella meni 70 metriä puhki. Muutama viikko sitten kukaan ei olisi uskonut, että nyt oltiin tyytyväisiä seiskakymppiseen. Selkä kesti, mikä hyvä. Ei sieltä taida finaalissa mitään 77-metristä tulla, mutta 72-73 metriä saattaa hyvinkin.

Alisa Virtanen, 3000m esteet

9.57,19 ja eränsä 13:s. Todella pitkä matka on jatkopaikoille. Jäi uransa ensimmäisissä arvokisoissa kolmisen sekuntia ennätyksestään. Ihan ookoo omalle tasolleen.

Ei mihinkään:

Kasperi Vehmaa, pituus

Ensimmäisen hypyn jälkeen iski epäusko; miten 803 hypännyt kaveri voi rääpäistä 702? Toinen meni yli, kolmas 750. Vehmaa syytteli hidasta alustaa, mutta se oli sama kaikille. Surkea suoritus, ei voi muuta sanoa.

Minttu Laurila, kuula

21-vuotiads työntäjä oli uransa ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa ja jännitys taisi viedä niskalenkin. Tulos 15,40 jää reilun metrin hänen ennätyksestään. Hätäilyn makua. Oliko tällainen nyt sitten hyvä arvokisakaste, sen näemme tulevina vuosina. Sijoitus 25:s, vain kaksi 14 metrin kreikkalaista tönäisi kehnommin.

Henri Liipola, moukari

Liipolan kesäharjoittelu on mennyt pahasti vihkoon, tulokset ovat heikentyneet koko ajan. Puhtia ei löytynyt lainkaan, vaikka toukokuun 75,88 antoi odottaa 77-78 metrin heittoja. Ei tullut, tuli 71,23. Finaaliin riitti 75,22.

Senni Salminen, 3-loikka

Ei lähde. 13,53 ja sijoitus 21:s. Ennätykseen on matkaa yli metri, jostakin pitäisi löytää jälleen se punainen lanka, joka on ollut enemmän tai vähemmän kateissa sitten kesän 2022. Tuskin sai tästä arvokisasta isoja kicksejä.

Näkökulma: Lauri Hollo

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA