Itävalta selkäsaunalla kotiin – ei mitään jakoa

Otto Palojärvi |

Itävallalla ei ollut mitään jakoa Espanjaa vastaan jalkapallon MM-kisojen pudotuspeliottelussa torstaina Los Angelesissa. Espanja voitti 3-0.

Ottelu oli sikäli yllättävä, että Itävallan odotettiin laittavan Espanjan edes jotenkin lujille. Mutta Espanja hallitsi peliä totaalisesti.

– Voin toistaa itseäni lohkoarvonnasta joulukuussa. Tiesimme, että meillä olisi vaikeimmista teistä tässä turnauksissa. Jos jäisimme lohkossa toiseksi, joutuisimme pelaamaan Espanjaa vastaan, kommentoi Itävallan päävalmentaja Ralf Rangnick.

– Täytyy sanoa, että on todella vaikeaa pelata Espanjaa vastaan. He eivät tehneet yhtään virhettä. Espanja pelasi tänään parhaalla tasollaan. Pelasimme Euroopan mestaria ja kenties tulevaa maailmanmestaria vastaan, Rangnick jatkoi.

– Kyse ei ollut Espanjan osalta yksittäisistä pelaajista. He pelasivat todella hyvin yhteen, lisäsi Rangnick vielä.

Yllättäen Lamine Yamal valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi, vaikka ei ollut pelissä niin näkyvästi esillä.

– Lamine Yamal on yksi suurimmista lahjakkuuksista ikäluokastaan. Pelasimme aika hyvin häntä vastaan. Pysäytimme hänet. En välitä siitä, miksi hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi, Rangnick arvioi.

– Jos minun olisi pitänyt valita paras pelaaja, olisin valinnut Rodrin. Hän oli aivan loistavassa iskussa. Aivan uskomattoman hyvä ja älykäs pelaaja, Rangnick jatkoi.

Itävallan joukkueen ikoni Marko Arnautovic pelasi viimeisen A-maaottelunsa. Rangnick ei kuitenkaan odota, että Itävallan joukkueeseen tulisi MM-kisojen jälkeen isompia muutoksia,

– Marko pelasi viimeisen pelinsä Itävallalle tänään. Muista pelaajista en tiedä. En tiedä, tarvitsemmeko nuorennusleikkausta. Moni pelaajamme on parhaassa iässä. Teen parhaani, että pääsemme 2028 EM-kisoihin ja 2030 MM-kisoihin.

Itävalta lähtee kotiin. Rangnick kiitti kisajärjestäjiä vuolaasti.

– Länsirannikolla olosuhteet olivat erinomaiset. Kaikki oli hyvin järjestetty ja ilmasto oli sopivan hyvä. Stadionit olivat valtavia. Meillä ei ole Euroopassa tällaisia.  Meitä saattoi valtava määrä moottoripyöräpoliiseja. Los Angelesissa on enemmän poliiseja kuin Itävallassa yhteensä. Tämä MM-turnaus luo standardit tuleville vuosille.

Rangnick totesi olevansa myös harmissaan, ettei juomataukoja käytetä 2028 EM-kisoissa.

– Mielestäni on väärin, että EM-kisoissa juomatauot kielletään. Mielestäni on hyvä, että saa puhua pelaajille ottelun aikana. Muissakin lajeissa sellainen on mahdollista.