Tasan 50 vuotta sitten 7. lokakuuta 1976 Bostonissa pelattiin suomalaisittain historiallinen jääkiekko-ottelu. Boston Bruinsin tuore sopimuspelaaja Matti Hagman pääsi silloin tositoimiin NHL-ottelussa ensimmäisenä suomalaisena Suomessa kiekko-oppinsa saaneena pelaajana.
On tulkintakysymys, voidaanko Matti Hagmania luonnehtia ensimmäiseksi suomalaiseksi NHL-pelaajaksi. Suomessa syntynyt ja Kanadaan äitinsä kanssa yksivuotiaana muuttanut Albert Pudas (alkuperäiseltä nimeltään Juho Putaansuu) pelasi NHL:ssä Toronto St. Patricks-joukkueessa (nykyään Maple Leafs) kaudella 1926–27.
Kanadaan veljensä Veikon kanssa kahdestaan kuusivuotiaana 1931 vanhempiensa luokse matkannut Pentti Lund (Rönnlund) pelasi NHL:ssä 1947–53 Boston Bruinsissa ja New York Rangersissa. Hän aloitti pelaajauransa Suomen kansalaisena, mutta vaihtoi Kanadan kansalaisuuteen matkustamisen helpottamiseksi Yhdysvaltain ja Kanadan välillä.
Pudas ja Lund olivat saaneet kiekko-oppinsa Kanadassa. Pudaksen NHL-kaudella Suomessa ei jääkiekkoa edes pelattu. Lundin NHL-vuosina jääkiekko oli Suomessa ulkokentillä tapahtunutta amatöörien puuhastelua.
HIFK:n kasvatti Matti Hagman oli varmasti Suomen 1970-luvun lahjakkain jääkiekkoilija. Boston Bruins varasi hänet 1975 numerolla 104. Kilpailevassa WHA-liigassa pelannut New England Whalers (myöhemmin Hartford Whalers) varasi hänet samana vuonna numerolla 43.
Kanada joutui nöyrtymään
Tuohon aikaan eurooppalaispelaajia aliarvioitiin Pohjois-Amerikassa, mutta Neuvostoliiton menestys Kanadan NHL-tähdistä koottua joukkuetta vastaan 1972 Summit Series -turnauksessa oli pakottanut kanadalaiset nöyrtymään faktan edessä, että Euroopasta tuli yhä enemmän huippupelaajia.
NHL-seurat halusivat Euroopan opeilla lisää kilpailuetua. Toronto Maple Leafs pestasi 1973 riveihinsä Ruotsin maajoukkuetähdet Börje Salmingin ja Inge Hammarströmin, jotka nousivatkin heti NHL:n eliittiin.
Suomalaiset eivät NHL:ään silloin vielä kelvanneet, mutta WHA:han kelpasivat. Ensimmäisinä suomalaispelaajina WHA:ssa debytoivat Veli-Pekka Ketola ja Heikki Riihiranta Winnipeg Jetsissä 1974. Heistä tulikin heti WHA:n parhaimmistoa.
Kesällä 1976 Hagmanin ounasteltiin siirtyvän Pohjois-Amerikkaan, mutta vielä syyskuussakaan 1976 ei ollut tietoa, missä hän kauden 1976–77 pelaisi. HIFK:sta kyllä ilmoitettiin seuran varautuneen siihen, ettei Hagman olisi enää joukkueen käytössä.
Suomi pelasi 2. syyskuuta Ottawassa Canada Cup -turnauksen ottelun Kanadan parhaita NHL-tähtiä vastaan valmistauduttuaan koitokseen elokuussa Forssan kuplahallissa. Kanada voitti Leijonat 11–2.
Kanadalaisselostaja sanoi pilkallisesti suomalaisten olevan jäällä pyytelemässä nimikirjoituksia. Kanadan lehdistössä Leijonat sai lempinimen ”Team Terrible”.
Leijonat jäi turnauksessa viimeiseksi, vaikka voittikin Ruotsin 8–6. Suomelle naurettiin, mutta Hagman suoriutui turnauksessa niin hyvin, että Boston Bruins pyysi häntä mukaan harjoitusleirilleen.
Ja juuri ennen kauden alkua Hagman teki Bruinsin kanssa sopimuksen. Hän pääsi tositoimiin Boston Gardenissa pelatussa Bruinsin kauden avausottelussa Minnesota North Starsia vastaan. Bruins voitti ottelun maalein 6–2.
Heti Stanley Cupin finaaleihin
Hagmanin pääsyä tähän otteluun voi pitää melkoisena urotekona. Bruinsia valmensi muuan Don Cherry, joka tunnettiin suoranaisesta rasistisesta asenteestaan eurooppalaispelaajia kohtaan.
Myös Bruinsin pelaajat suhtautuivat Hagmaniin karsaasti.
– En ole koskaan kuullut niin paljoa ”f-huutelua” tai ”chicken shittiä”, kuin silloin kuulin. Suhtautuminen eurooppalaisiin oli todella tylyä, koska he eivät tykänneet, että viemme heiltä työpaikkoja, Hagman muisteli jutun kirjoittajan haastattelussa 1999.
Silti Cherry kelpuutti Hagmanin joukkueeseensa. Hagmanin peliaika jäi kauden aikana vähiin, mutta hän oli Bruinsissa mukana pudotuspeleihin saakka. Ja Bruins eteni Stanley Cupin finaaleihin saakka, joissa hävisi Montreal Canadiensille.
Jääkiekkoilija ja palomies
Kaudella 1977–78 Hagman jatkoi Bruinsissa, josta hänet kaupattiin jo alkukaudesta WHA:n puolelle Quebec Nordiquesiin. Kauden päätyttyä Hagman päätti palata HIFK:hon, jossa pelasi kaksi kautta voittaen 1980 Suomen mestaruuden.
NHL:n tuon ajan keskipalkat olivat 50000–100000 dollarin välillä. Hagmanin ensimmäisen NHL-kauden palkkaa ei ole koskaan julkistettu, mutta eri arvioiden perusteella se olisi nykyrahassa ollut 50000–100000 euron välillä.
HIFK-vuosinaan Hagman työskenteli palomiehenä. Jääkiekko oli Suomessa tuohon aikaan virallisesti amatööriurheilua, mutta SM-liigan parhaat pelaajat tienasivat todellisuudessa hyvin jääkiekon avulla.
Runkosarjassa pelattiin tuohon aikaan vain 36 ottelua, joten jääkiekko ei työllistänyt täyspäiväisesti. Palomiehen hommissa Hagmanilla oli mahdollisuus joustaa työvuoroissaan, ja hän tienasikin jääkiekkoansioillaan vuodessa huomattavasti keskivertosuomalaista paremmin.
Hagman palasi NHL:ään 1980. Suurlupaus Jari Kurri oli saanut tarjouksen Edmonton Oilersilta, mutta tarvitsi tuekseen kokeneemman suomalaispelaajan. Kesällä 1980 Kurri kävi Haagan paloasemalla suostuttelemassa Hagmanin mukaansa Edmontoniin.
Kurri voitti Oilersissa viisi Stanley Cupia 1984–90. Hagman poistui Oilersin vahvuudesta 1982. Hän jäi sentteriosastolla Wayne Gretzkyn ja Mark Messierin varjoon.
Moberg savusti ulos HIFK:sta
Hagman halusi olla joukkueessaan liideri. Siksi hän päätti palata HIFK:n ykköstähdeksi sekä palomiehen hommiin siinä sivussa. HIFK voitti 1983 Suomen mestaruuden.
NHL-tähtiä vastaan Hagman mittautti tasoaan vielä Canada Cupissa 1987. Leijonien päävalmentaja Rauno Korpi halusi hänet joukkueeseensa Jari Kurrin ja Esa Tikkasen sentteriksi.
Taso ei riittänyt. Leijonat hävisi turnauksen kaikki viisi otteluaan.
Hagmanin persoona on jakanut mielipiteitä. HIFK:ta rajullakin kädellä 1980-luvun lopulla uudistanut Pentti Matikainen käytännössä lopetti Hagmanin ”päätäntävallan” joukkueen sisällä.
Vuonna 1989 Hagman sai lähteä HIFK:sta seurapomo Frank Mobergin päätöksellä. Matikaisen roolista päätöksen taustalla on ollut paljon spekulointia.
Hagman siirtyi pariksi kaudeksi Lahteen Hockey Reippaan joukkueeseen. Vuonna 1990 ensi-iltansa sai kohuelokuva Porttikielto Taivaaseen, jossa Tapani Pertun esittämä kovin Frank Mobergia muistuttava jääkiekkopomo kyykyttää Hagmanin esittämää Sallinen-nimistä pelaajaa.
– Salliselle en rusettiluistelusta mitään maksa. Pistäkää mies vilttiin, Pertun roolihahmo jyrähtää koko joukkueen edessä.
Elokuvasta huolimatta Hagman palasi HIFK:hon vielä kaudelle 1991–92. Taso ei ollut enää entisellään, ja Hagman lopettikin uransa siihen kauteen.
Hagman kuoli vuonna 2016 vain 61-vuotiaana. Hänellä oli ongelmia alkoholin kanssa, mikä osaltaan aiheutti muita terveysongelmia.
Hagmanin persoona jakaa mielipiteitä, mutta kiistattomasti hän on yksi Suomen jääkiekkohistorian merkittävimistä hahmoista. Pääsy Don Cherryn valmentamaan Boston Bruinsiin 1976 eurooppalaisiin kohdistetun rasismin aikana on huikea teko suomalaisessa urheiluhistoriassa.
