Jalkapallon Mestarien liiga on ollut vuosikaudet seurajoukkuejalkapallon kruununjalokivi, mutta Euroopan jalkapalloliitto Uefa on onnistunut tehokkaasti pilaamaan senkin, kirjoittaa Atleetin urheilutoimittaja Ville Hirvonen.
Miksi muuttaa mitään, mikä ei ole rikki.
Se on ensimmäinen kysymys, joka tulee mieleen kaudella 2024–2025 uudistetusta Mestarien liigasta.
Uudessa järjestelmässä Uefa räjäytti koko vanhan ja hyväksi havaitun formaatin. Joukkuemäärää kasvatettiin 32 joukkueesta 36 joukkueeseen, ja alkulohkot poistettiin kokonaan käytöstä.
Sen sijaan UCL:ssä pelataan nykyään yksi yhteinen liigavaihe, jossa jokainen joukkue kohtaa kahdeksan eri vastustajaa. Aiemmin joukkueet kohtasivat neljän joukkueen alkulohkoissa kolme eri vastustajaa kerran kotona ja kerran vieraissa. Näin ollen alkulohkon ottelumääräksi tuli jokaiselle joukkueelle kuusi ottelua.
Nyt vastustajia on siis kahdeksan ja jokaiselle joukkueelle tulee jo liigavaiheessa kahdeksan ottelua.
Uefa halusi muutoksella tehdä Euroopan parhaasta seurajoukkuekilpailusta viihdyttävämmän ja tasaisemman, mutta tarkempi tutkiskelu ei kestä päivänvaloa.
Muutoksen taustalla on tietysti raha ja Uefan halu miellyttää suurseuroja. Uudistus on mennyt kuitenkin täysin penkin alle.
Ensimmäinen virhe löytyy jo sarjataulukosta
Kun jokainen joukkue kohtaa eri vastustajia liigavaiheessa, mutta käytössä on kuitenkin yksi yhteinen sarjataulukko, ei liigavaiheesta saa millään opilla tasapuolista kaikkia joukkueita kohtaan.
Nykyinen formaatti mahdollistaa sen, että yksi joukkue saattaa päästä liigavaiheesta läpi huomattavasti helpommalla kuin joku toinen.
Joukkueet eivät ole otteluohjelman suhteen samanarvoisessa asemassa, ja tämä aiheuttaa kiusallisen ongelman. Kaksi eri joukkuetta voi olla tasapisteissä liigavaiheen jälkeen, mutta toinen on saattanut kerätä pisteensä lähtökohtaisesti paljon helpommilta vastustajilta kuin toinen joukkue. Sarjataulukko siis valehtelee monilta osin.
Urheilun tilastoihin ja dataan erikoistunut Opta teki tänä vuonna tarkempaa analyysia aiheesta. Se nosti esiin, että esimerkiksi viime kaudella saksalaisjätti Bayern München oli ainoa joukkue, joka selvisi kahdeksan parhaan joukkoon vaikeamman otteluohjelman kautta. Vaikeamman otteluohjelman kanssa joutui tulemaan toimeen kaikkiaan 14 joukkuetta.
Juuri tässä tulee suuri ongelma: Mestarien liigan sarjataulukko näyttää samalta kuin kansallisten liigojen sarjataulukot, mutta sitä on mahdotonta tulkita samaan tapaan kuin kansallisten sarjojen taulukkoja, sillä joukkueet ovat kohdanneet eri joukkueita.
Toki vanhassakin mallissa yksittäiset suurseurat saattoivat saada helpomman alkulohkon, mutta tilanne oli monilta osin silti tasapuolisempi. Yhdessä lohkossa oli tuohon aikaan yleensä kaksi todella hyvää joukkuetta ja kaksi hieman heikompaa joukkuetta. Niin sanottuja ”kuolemanlohkoja” oli harvassa.
Opta nosti analyysissään esille myös englantilaisjoukkueiden tilanteen. Se katsoi Valioliigan suurseurojen saavan ylimääräistä etua nykysysteemistä. Koska Uefan säännöt estävät saman maan joukkueiden kohtaamisen liigavaiheessa, eivät englantilaiset voi kohdata toisiaan alkuvaiheessa.
Valioliigaa pidetään yleisesti Euroopan kovimpana jalkapallosarjana, joten englantilaisille on selkeää etua siitä, etteivät ne voi kohdata toisiaan. Sen sijaan Englannin ulkopuolelta tulevista 30 joukkueesta peräti 28 kohtasi jossain vaiheessa liigavaihetta vähintään yhden englantilaisjoukkueen.
Kuinka paljon pelaajilta voidaan vielä vaatia?
Yksi uuden formaatin eniten kritiikkiä saaneista asioista on pelimäärien kasvu. Liverpoolin maalivahti Alisson Becker kritisoi tätä jo syyskuussa 2024.
Hän kyseenalaisti sen, kuinka paljon pelaajien mielipiteitä on kuunneltu uuden järjestelmän käyttöönotossa.
Ottelukuorman kasvussa ei ole kyse vain kahdesta ylimääräisestä alkuvaiheen ottelusta. Jos joukkue joutuu pelaamaan myös yhden ylimääräisen pudotuspelikierroksen, kestää sen tie finaaliin yhteensä 17 ottelun verran entisen 13 ottelun sijaan. Jokainen ymmärtää, miten paljon enemmän henkistä ja fyysistä kuormaa muutamankin ottelun lisääminen pelaajille tuo.
Enemmän tähtiä ja enemmän huippupelejä?
Uefa halusi uudistuksella lisätä myös tuntuvasti niin sanottujen huippuotteluiden määrää. Se halusi, että vaikkapa PSG:n ja FC Barcelonan kaltaiset joukkueet kohtaisivat useammin jo ennen pudotuspelivaihetta.
Näin on myös tapahtunut, mutta onko tämäkään uudistus itse asiassa hyvä? Jokainen jalkapalloniilo on innoissaan suurseurojen kohtaamisesta, mutta jos joka päivä on tarjolla kaviaaria, siihenkin kyllästyy ajan kanssa.
Juuri näin näyttää käyneen. Herkullisemmat mansikat kannattaisi tarjota vain pieninä ja harvinaisina annoksina, muuten niistä tulee arkipäivää. Nyt UCL:n huippupelit ovat kärsineet ison inflaation, kun huippupelejä on tarjolla joka viikko.
Myös urheilullisuus on otteluissa kärsinyt. Suurseuroilla on uudessa systeemissä enemmän mahdollisuuksia hoitaa itsensä kuiville, minkä vuoksi yksittäisen huippukohtaamisen panos laskee. Samalla laskee myös pelillinen taso.
Ahneus voitti – jalkapallo hävisi
Uefan uudistuksen taustalla on tietysti raha. ESPN:n analyysin mukaan Uefa odottaa sarjan kaupallisiin tuloihin peräti kolmanneksen kasvua entiseen verrattuna. Tällä tietysti kosiskellaan varsinkin suurseuroja, jotka suunnittelivat uutta jalkapallon Superliigaa, jossa olisivat pelanneet vain kaikkein suurimmat seurat. Siitä olisi tullut rahanpainokone Euroopan suurseuroille.
Yleisesti kuvitellaan, että uusi Mestarien liigan formaatti syntyi vasta Superliiga-hankkeen tultua julki vuonna 2021, mutta todellisuudessa Uefa aloitti uuden formaatin suunnittelun jo ennen hankkeen julkistamista.
Sen sijaan Superliigan uhka auttaa ymmärtämään, miksi Uefalla oli voimakas tarve pitää Euroopan vaikutusvaltaisimmat seurat omassa kilpailujärjestelmässään. Kevään 2021 kansainvälisen jalkapallon suureen kriisiin ajanut idea Superliigasta kasvatti Uefassa painetta muutoksille.
Vain suuret rikastuvat?
Mestarien liigan kohdalla voidaan kysyä, hyötyvätkö suurseurat pieniä seuroja enemmän uudesta formaatista. Kysymys on aiheellinen, mutta vastaus ei ole täysin yksiselitteinen.
Neljä lisäpaikkaa tuo kilpailuun uusia seuroja, ja Uefan solidaarisuusjärjestelmä jakaa rahaa myös kilpailujen ulkopuolelle.
Toisaalta suurten seurojen asemaa vahvistavat korkeat kaupalliset tulot, seurakohtaisiin historiallisiin saavutuksiin perustuvat kertoimet ja suurten markkinoiden merkitys palkkioiden jakamisessa.
Uusi Mestarien liiga on silti aiheuttanut sen, että Euroopan seurajoukkuejalkapalloilun Suomessakin palvottu TV-tuote on kärsinyt pahan inflaation. Kun karkkeja syö joka päivä, ei karkkipäivä tunnukaan enää niin hienolta.
Joskus aiemmin Mestarien liiga -illat olivat Suomessakin juhlailtoja. Odotettuja tapahtumia, joita kaveriporukat kokoontuivat katsomaan kotisohville tai urheilubaareihin. Nyt on monta kertaa käynyt niin, että UCL-iltoina monella pysyy telkkari kiinni. Ehtiihän niitä pelejä katsomaan sitten keväälläkin.
Ville Hirvonen
