HIFK:n ensimmäistä mestarikapteenia Heikki Järniä harmittaa, että seura on hukannut identiteettinsä joka tasolla. Järn ja Göran Stubb yrittivät parhaansa mukaan auttaa edellistä päävalmentajaa Ville Peltosta, mutta Olli Jokisen aikakaudella eivät enää viitsineet.
Fraasi on vanha ja kulunut, mutta siinä on paljon totuutta.
Jääkiekko on yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli.
Periaatteessa sama pätee jääkiekkojoukkueen tai -seuran johtamiseen. Ei sen mitenkään pitäisi olla niin vaikeaa, miltä johtaminen nykypäivänä usein saadaan näyttämään.
Vaikka vuodet ja vuosikymmenet ovat vierineet, tietyt lainalaisuudet kaukalossa ja sen ulkopuolella pysyvät hyvinkin samanlaisina.
Siksi Helsingin IFK:n ensimmäisen, vuoden 1969 mestarijoukkueen kapteeni Heikki Järn on katsellut rakkaan seuransa puuhastelua viime vuosikymmenet lähinnä surullisena. Erityisen harmissaan hän on ollut viiden–kuuden viime vuoden aikana, kun kaksi seuran entistä pelaajaa eli Ville Peltonen ja Olli Jokinen ovat epäonnistuneet päävalmentajina.
Järn, 85, seuraa IFK:n otteita nykyään television välityksellä. Järn on säännöllisesti yhteydessä hyvän ystävänsä Göran Stubbin kanssa. Stubb oli IFK:n seurajohtaja jo ensimmäisillä mestaruuskausilla, ja niiden jälkeen Stubb ja Järn olivat pitkään käytännössä kahdestaan jääkiekko-IFK:n taustaorganisaatio.
Järn siis tietää tarkalleen, mistä IFK:ssa ja seuran traditiossa on kyse – tai ainakin pitäisi olla. Niinpä analyysi nyky-IFK:stakin on timantinterävä.
Sparrasi Ville Peltosta
Kun Ville Peltonen aloitti IFK:n päävalmentajana vuonna 2021, tämä halusi Järnin ja Stubbin kertovan juurta jaksain, mistä IFK:ssa pohjimmiltaan on kyse. Tämä miellytti kokeneita herrasmiehiä.
Peltonen halusi ymmärtää.
– Kävimme tuntikausia asioita läpi. Korostin, etten yritä kertoa, miten IFK:n pitäisi pelata, vaan että kerron tavat, miten IFK:ssa toimitaan, Järn kertoo.
– Sitten menimme ystäväni kanssa katsomaan ensimmäistä peliä. Totesimme kahden erän jälkeen, että eiköhän tämä ollut tässä.
Järn ei nähnyt kaukalossa mitään niitä elementtejä, joista oli Peltoselle kertonut. Sitten kävi erikoinen sattuma.
– Yksi IFK:n pelaaja kävi samalla kuntosalilla kanssani ja tuli aina juttelemaan. Tämä kertoi, että palavereja on enemmän kuin laki sallii, mutta mitään ei tapahdu. Kysyin, korjasiko Ville pelin aikana mitään asioita. Ei kuulemma sanonut sanaakaan, mutta palavereja riitti, Järn hämmästelee.
– Perusasiat eivät olleet kunnossa, hän kiteyttää.
Tämä on Järnin lempiaihe. Perusasiat, yksinkertaiset asiat, ja niiden tekeminen huolellisesti. Sama sapluuna toimi niin jääkiekossa kuin työelämässä, jossa Järn toimi pitkään johtotehtävissä autokaupan alalla.
Aina samat lainalaisuudet
Nyt päästään myös Jokisen ajan IFK:n perusongelmiin.
– Jääkiekossa on tietyt lainalaisuudet. Jos niiden päälle ei rakenna kivijalkaa, miten pelataan, ei tule mitään. Jos perusta ei ole kunnossa, peli voi kulkea ajoittain. Mutta kun ymmärrys ja osaaminen puuttuu – ja se puuttui niin Villeltä kuin Jokiselta – eikä peruspelaamista ollut, tässä on tulos, Järn sanoo.
Kaudesta 1968–1969, jolloin Carl Brewer kävi johdattamassa HIFK:n ensimmäiseen mestaruuteensa, puhutaan yleisesti kautena, joka mullisti suomalaisen jääkiekon. Mutta toisin kuin luullaan, sitä ei tehty millään pohjoisamerikkalaisilla poppakonsteilla tai ihmetempuilla.
Se tehtiin sillä, että tietyt perusasiat olivat kaiken tekemisen keskiössä, ja ne tehtiin huolellisesti.
– Kalle (Brewer) rakensi muutamassa viikossa tai korkeintaan kuukaudessa keskinkertaisesta nipusta mestarijoukkueen. Sapluuna oli yksinkertainen. Voita vapaat kiekot, syötä aina etummaiselle, voita viivat, voita kaksinkamppailut, taklaa, ammu, pidä etäisyydet kunnossa. Näistä elementeistä muodostuu peli, Järn luettelee.
Puuttuuko listasta jokin voittavan jääkiekon elementti? Niinpä.
– Noiden elementtien päälle voi sitten rakentaa vaikka minkäälaista kuviota tai karvausta. Mutta jos et toteuta perusasioita, voit voittaa yksittäisiä pelejä, mutta se ei kanna mihinkään, Järn alleviivaa.
Juuri näin HIFK:lle on viime vuosina, erityisesti Jokisen kausina käynyt.
– Nämä Kallen tuomat elementit ovat viiden viime vuoden aikana puuttuneet IFK:n pelistä, Järn on huomannut.
– Jos kaukalossa pyörii jatkuvasti hyviä pelimiehiä, jotka ovat ihan hukassa, se johtuu siitä, että seuralla ei ole yhtenäistä tapaa toimia.
”Ei pätkääkään samaa kuin silloin”
Brewerin valmentamaa ja Järnin kipparoimaa HIFK:ta syytettiin mestaruuskaudella 1968–1969 liian kovaotteisesta, jopa rikollisen kovasta pelityylistä. Otsikot kiljuivat lähes jokaisen ottelun jälkeen. Tuolloin taklaaminen oli sallittua vain puolustusalueella, mutta HIFK alkoi ikään kuin vaivihkaa venyttää sääntöjä. Tämä johti siihen, että seuraavalla kaudella tuli voimaan koko kentän taklaussääntö.
Järn kuitenkin huomauttaa, että HIFK:n tarkoitus ei ollut rikkoa sääntöjä, ja että ylikovaa pelaaminen ei ollut itse tarkoitus.
– Ei Kallen sanoma ollut, että pitäisi pelata hirveän kovaotteisesti tai tapella. Me vedimme viisikon niin tiukaksi, että vastustaja ei päässyt kunnolla ylös. Ja olimme niin lähellä toisiamme, että kun vastustaja tuli siihen keskelle, kontakteja tuli ilman että meidän tarvitsi ryntäillä, Järn valaisee.
HIFK:lle muodostui kovan joukkueen brändi. Ja myöhemmin tämäkin asia ymmärrettiin seurassa täysin väärin.
– Alettiin hankkia joukkueeseen kaiken maailman tappelijoita, jotka eivät osanneet pelata.
Jo pelatessaan Järn toimi seurajohtaja Stubbin oikeana kätenä. Kaksikko muun muassa vastasi pelaajahankinnoista. Tässäkin oli kirkkaanpunainen lanka.
– Pelaajat valittiin niin, että nämä sopivat joukkueeseen ja toimintatapoihin. Matti Harju, Jorma Rikala, Harri Linnonmaa… Järn luettelee.
– Silloin kaikki arvostivat sitä, että asioita tehdään yhdenmukaisesti ja säännöllisesti. Ja kun joukkue pelasi hyvin, se auttoi myös yksilöitä.
Simple as that, sanoisi englantilainen.
– Ihan hiljattain Göranin kirjan julkkareissa joku toimittaja kysyi, onko nykyisessä ja sen ajan IFK:ssa jotain samaa. Sanoin, että nyt ei ole pätkääkään samaa kun silloin, Järn laukoo.
”Legioona varakkaita pikkutakkimiehiä”
Järn korostaa, että ajat ovat muuttuneet, eikä kahdella ihmisellä enää pystyisi pyörittämään liigaseuraa. Mutta oli pienessä organisaatiossa kiistattomia etujakin.
– Voi olla vaarallista sanoa tätä ääneen. Mutta kun oli vain kaksi miestä, ei voinut olla riitaa. Meillä oli selvä näkemys ja tieto, mitä tehdään, mitä haluamme ja millaisia meidän pitää olla, Järn naulaa.
Juuri tämä, selkeys ja ymmärrys omasta identiteetistä ja olemassaolon merkityksestä, puuttuu IFK:sta nykyään täysin.
– Jossain vaiheessa IFK:hon syntyi sellainen harha, että kun on IFK:n pelipaita tai klubitakki päällä, ollaan automaattisesti hyviä. Mutta ei se niin ole. Koko organisaation täytyy ajatella ja toimia samalla tavalla ja viedä samaa viestiä koko ajan eteenpäin. Nyt näin ei ole.
– Nyt kahdessa hallituksessa on yhteensä varmaan 25–30 ihmistä, joista kukaan ei tiedä mitä tehdään, eikä kukaan ota vastuuta mistään. Siellä on joku kerho, joka on sijoittanut seuraan rahaa ja haluaa klubitakki päällä kertoa olevansa IFK:laisia. Mutta lähtökohta on, että koko organisaatio pitäisi räjäyttää, Järn paaluttaa.
Heitto voi kuulostaa populistiselta, eikä näin tietenkään ikinä tapahdu. Mutta Järnin sanoissa on paljon pohdittavaa. HIFK ei menesty kaukalossa ennen kuin myös seurajohdon eri herrakerhoissa ymmärrys urheilun ja urheiluliiketoiminnan osaamisesta palaa keskiöön.
Järn kertoo, että hän ja Stubb olivat aikeissa yrittää auttaa vielä nykyistäkin IFK:ta, mutta tarkemmin ajateltuaan he tulivat toisiin ajatuksiin.
– Puhuimme Göranin kanssa, että ottaisikohan Olli Jokinen meiltä mitään vastaan. Mutta totesimme, että siellä on takana legioona pikkutakkimiehiä, varakkaita ihmisiä, jotka eivät ole panneet itseään peliin niin kuin minä ja Göran teimme. Annoimme asian olla.
Jos IFK:n uusi päävalmentaja Tommi Miettinen on halukas kuulemaan seuran perinteistä, pari herrasmiestä saattaisi olla auliina kertomaan.
Ainakin Järn innostuu Miettisen ensiaskelista IFK-laivan ruorissa. Pian haastattelun jälkeen Järn soittaa perään. Hän on juuri lukenut Miettisen ensimmäisen haastattelun IFK-luotsina.
– Hän käytti juuri samoja ilmaisuja, joista puhuin. Että pitää saada pelitapa yhtenäiseksi ja joukkue sitoutumaan siihen. Pitää olla samat lainalaisuudet. Täytyy pitää viisikko tiiviinä. Pitää ladata joukkuetta niin, että lataus tulee korvista ulos, ja kaikki sitoutuvat yhteiseen tekemiseen. Aina onnistuu! Järn vakuuttaa.
Lue myös: Tommi Miettinen on HIFK:ssa valtavan haasteen edessä – ex-tähti nostaa esiin karun uhkakuvan
Lue myös: Olli Jokisen potkut eivät kerro koko totuutta HIFK:n kriisistä – tämä oli suurin virhe
Lue myös: Sama virhe toistuu HIFK:ssa vuodesta toiseen – Oliko Olli Jokinen pelkkä kupla?
