Oulun T75 – orastavaa voittoputkea pyritään jatkamaan suosikkipitoisesti

Juhu Mäkilä |

Viime aikoina Atleetin ravinostot ovat osuneet kiitettävästi (Vermon T75 – nostot viiteen lähtöön) ja vuoden 2026 saldokin on noussut voiton puolelle. Jos viime vuosi lasketaan mukaan, ravinostot ovat palauttaneet yli 110 % jokaiselle panostetulle eurolle. Tänään pyritään pysymään voittokannassa lähinnä suosikkeja nostamalla.

* Atleetin päivän nostot -palstalla peilataan päivän kiinnostavimpia urheilutapahtumia vedonlyönnin näkökulmasta. Tarkoituksena ei ole suositella pelaamista, vaan tuoda esiin otteluun tai kilpailuun vaikuttavia oleellisia seikkoja, joiden käsittely on luontevinta vedonlyönti -kulmalla.

Atleetin päivän nosto 1: T75-1 numero 3 Meno-Antti

4 Vänrikki on voittoputkessa. Ajosuoritukset ovat onnistuneet nappiin ja samaa voi odottaa tänäänkin – toki paalun menijät valloittanevat sisäradan paikat loppukurvia myöden, mikä hankaloittaa takahevosten kiriä. Vastassa on kuitenkin kolme todella kovaa haastajaa ja niinpä Santtu Raitalan ajokki tulee olemaan tänään liikaa pelattu T75-pelissä.

Meno-Antti yrittää karkumatkaa, joka voi hyvinkin onnistua, sillä Arto Laurukaisen valmennettavan tyyli puhuttelee suuresti. Vänrikin prosenteista pitää sille jyvittää suurin osa, mutta myös 5 Siirin Veeti ja 8 Core ansaitsevat vähintään muutaman lisäprosentin.

Meno-Antin peliprosentti on noin 16, kun Atleetin todennäköisyys sille on 23 %.

Jos pelaat, niin suositeltu panos kaikille nostoille on korkeintaan 0,3 % pelikassasta.

Atleetin päivän nosto 2: T75-3 numero 8 Endurance Boy

8 Endurance Boy laukkasi epäonnisesti voittonsa kaksi viikkoa sitten. Iikka Nurmosen suojatti paljasti tuolloin kuitenkin kuntonsa. 5-vuotiaan luokka voi olla näihin sarjoihin ylivertainen ja tänään se onkin hyvä rasti. 8-radan paikka enemmänkin lisää pelillistä kiinnostavuutta verrattuna esimerkiksi ratoihin 1, 2 ja 9, joten sitä ei pidä kavahtaa. Voi olla, että suosikkia kunnioitetaan tässä siinä määrin, että tie on tasaisella alulla auki jopa johtopaikalle.

Endurance Boyn peliprosentti on noin 26, kun Atleetin todennäköisyys sille on 34 %.

Jos pelaat, niin suositeltu panos kaikille nostoille on korkeintaan 0,3 % pelikassasta.

Atleetin päivän nosto 3: T75-4 numero 13 Tanno

13 Tanno debytoi tänään Antti Ojanperän tallista ja odotukset ovat korkealla. Pelaajatkin tiedostavat tämän ja 5-vuotiaan peliprosentit tulevat nousemaan. Todennäköisesti ori jää kuitenkin alipelatuksi. Kovimmat vastustajat ovat 6 Theseus, joka lähdön onnistuessa voi olla pysäyttämätön, mutta juoksuradan paikka on myös riski – etenkin vähemmän ajavalle kuskille. 9 Likan Lupaus on myös todella kova menijä. Näillä kolmella selviää T75-pelissä pitkälle.

Tannon peliprosentti on nousussa ja tullee olemaan noin 20, kun Atleetin todennäköisyys sille on 27 %.

Jos pelaat, niin suositeltu panos kaikille nostoille on korkeintaan 0,3 % pelikassasta.

Atleetin päivän nosto 4: T75-5 numero 10 Villilotta

10 Villilotta tekee nousua terävimpään tammakärkeen ja Seppo Suurosen valmennettavan tyyli näyttää siltä, että Teivon Kuningatarkisassa kilpasiskot saavat olla varuillaan. Tämän päivän lähdössä ei 7-vuotiaalle ole välttämättä kunnon vastusta, jos juoksunkulku sujuu edes kohtalaisesti. Tosin 2 Virran Välke on hyvä haastaja, jos ensimetrit onnistuvat ravilla. Samoin olisi numero 5 Pihlajan Iita, jos se menisi samanlaisella varustuksella kuin 14.4. upeassa voitossaan. Kenkien lähtiessä Ari Aatsingin tamman voittosauma moninkertaistuisi, jolloin se nousisi myös huippuruksiksi.

Villilotan peliprosentti on noin 36, kun Atleetin todennäköisyys sille on 44 %.

Jos pelaat, niin suositeltu panos kaikille nostoille on korkeintaan 0,3 % pelikassasta.

Kaksarit kahteen T75-päätöskohteeseen

Atleetin päivän nosto 5: T75-6 numerot 4 Vincent Vici ja 5 Corazon Combo (kaksari)

Autolähdössä kaksariyhdistelmä ratojen 4 ja 5 menijöistä palauttaa sokkona pelattunakin voittoa, joten siihen kannattaa tarttua tavallista hanakammin peleissä. Tänään suosikeista 7 Imperator on kysymysmerkki pitkältä tauolta ja sen peliprosentit ovat auttamatta liian korkeat. 9 Callela Nelson kärsii paikastaan ja on sekin ylipelattu.

4 Vincent Vici (voittosauma 7 %) on nyt huippurasti ja ainakin kakkossija on realistinen.

5 Corazon Combo (voittosauma 49 %) nousee suursuosikiksi, sillä parhaalta paikalta Pekka Korpi suuntaa johtopaikalle lähes varmasti.

Kaksarin 4-5 todennäköisyys on noin 11 %.

Jos pelaat, niin suositeltu panos on korkeintaan 0,2 % pelikassasta.

Atleetin päivän nosto 6: T75-7 numerot 3 Tight Reins ja 9 Wish Will Win (kaksari)

Päätöskohteessa suosikiksi on luotettu yllättäen 7 Quidditch Håleryd. Hannu Torvisen ajokki on nyt kuitenkin selvästi ylipelattu, sillä sekä juoksunkulku että viime startin jälkeen tehty rokotus tuovat kysymysmerkkejä.

3 Tight Reins (voittosauma 35 %) kuuluisi olla todennäköisimpänä keulahevosena suosikki. Tamman parhaat esitykset riittävät tässä pitkälle, eikä viime startin huonompaan esitykseen amatöörin ajamana kannata kiinnittää huomiota.

9 Wish Will Win (voittosauma 28 %) hakee parasta virettään ja sen löytyessä nousee lähelle voittoa. Toki viime kerrankin mukainen suoritustaso riittää pitkälle.

Kaksarin 3-9 todennäköisyys on noin 26 %.

Jos pelaat, niin suositeltu panos molemmille on korkeintaan 0,2 % pelikassasta sekä kaksarille 3-9 myös 0,2 % pelikassasta.

Kommentit muihin T75-lähtöihin

Kakkoskohteessa suosikit 7 Champagne Love ja 8 Lunatic Fighter on arvottu ulkoradoille. Vastusta piisaa ja kaksikko onkin lievästi yliarvostettu T75-pelissä. Juoksunkulkua sanelee etenkin 6 Stonecapes Village, jolla yritettäneen kiivaasti johtopaikalle. 3 Fantasy Boy ei näin saa piikkipaikkaa ainakaan helpolla, mutta kuuluu aikaisin lapulle. Takarivin 11 Stonecapes Yaguar on yllättäjistä paras rasti, kun taas 12 Prince Casper on yliarvostettu, sillä taukostartin hyvä kiri tuli täydellisen sisäratajuoksun päätteeksi.

Oulun T75-kierros alkaa lauantaina kello 14:45. Onnea matkaan!

Nyt Ruotsin raveja voi seurata myös Atleetin sivuilta. Rekisteröidy ja katso ATG:n kansainvälistä englanninkielistä lähetystä Atleetin sivuilta.

Seuraa Atleetti Raveja Facebookissa ja Instagramissa, niin tiedät mitä raveissa tapahtuu!

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA