Arsenal haki sunnuntaina 1-0-vierasvoiton Tottenhamista.
Tasaisessa ottelussa kotijoukkue oli tilastojen valossa hallitsevampi osapuoli, mutta ottelun ainoa maali syntyi vieraiden toimesta, kun Gabriel iski pallon sisään kulmapotkun jälkitilanteesta 64. peliminuutilla.

💣 Nyt jysähtää
🎾 Nappaa maukas tennisvihje!
Wimbledoniin erittäin maistuva vihje ulkona. Käy nappaamassa ja käytä koodia ATLEETTI25. Saat seuraavan vihjeen kaupan päälle!
ATLEETTI x VEDONLYÖJÄ.com
Tunteikkaassa ottelussa jaettiin myös urakalla varoituksia, kun Tottenham sai viisi keltaista ja Arsenal kolme.
Tilastoihin perehtyvä OptaJoe-tili osaa kertoa viestipalvelu X:ssä, että Arsenal on voittanut nyt kuusi peräkkäistä Valioliigan vieraspeliä ensimmäistä kertaa sitten maalis-syyskuun 2013, jolloin se voitti kahdeksan peräkkäin Arsène Wengerin johdolla.
Arsenal on voittanut nyt myös kolme peräkkäistä Pohjois-Lontoon derbyä ensimmäistä kertaa syyskuun 1988 jälkeen.
Neljän ottelun jälkeen Arsenalilla on kasassa 10 pistettä. Tottenham on sen sijaan kerännyt neljästä ottelustaan ainoastaan neljä pistettä.
Näet ottelun voittomaalin alta: