Nikolas Matinpalo on kypsynyt viime vuosina kansainväliselle tasolle. Kuva: All Over Press

Raju leikkuri! IL: Nikolas Matinpalo paljasti veroprosenttinsa

Miikka Lahtinen |

Nikolas Matinpalo vakiinnutti tällä kaudella paikkansa NHL:ssä, joten suomalainen on päässyt käsiksi hieman suurempiin rahoihin.

Ottawa Senatorsin puolustajan bruttopalkka on 875 000 Yhdysvaltain dollaria vuodessa. Se on tämän hetken kurssilla noin 774 300 euroa.

Matinpalo kertoi Iltalehdelle, ettei käteen jää kuitenkaan valtavia summia. Isoin leikkuri on suuri veroprosentti.

– Ontarion provinssissa taitaa tällä hetkellä verot viedä 52 prosenttia.

– Siltäkin kannalta melkein sama kuin olisi Suomessa, Matinpalo naureskeli Iltalehdelle.

Tällä hetkellä kiekkoilijan onkin järkevää esimerkiksi rahastoida tulojaan. Se mahdollistaa rahojen nostamisen vasta tulevaisuudessa. Esimerkiksi pelaajauran jälkeen.

– Kyllähän palkasta iso siivu menee veroihin, mutta siellä on tällaisia vähän kuin urheilijarahastoja aivan kuin Suomessakin. Niillä voi sitten vähän avittaa, ettei mene niin paljon veroja, Matinpalo kertoi.

Iltalehden mukaan Suomessa urheilijoilla on lain mukaan oikeus rahastoida tuloistaan 50 prosenttia tai enimmillään 200 000 euroa vuodessa. Rahastoidut eurot eivät ole verotettavaa tuloa, joten ne eivät näy verotiedoissa. Vero maksetaan vasta, kun varoja nostetaan uran päätyttyä.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA