Christian Heljanko on tuttu kasvo myös Leijonista. Kuva: All Over Press

Siirtomarkkinoilla tapahtuu: Christian Heljanko palaa Liigaan?

Miikka Lahtinen |

Tapparasta täksi kausi ulkomaille suunnannut Christian Heljanko on tällä hetkellä yksi siirtomarkkinoiden kuumista nimistä.

Tuoreimmat huhut tuovat Leijonistakin tuttua maalivahtia ensi kaudeksi takaisin Liigaan. Kiinnostusta ovat osoittaneet erityisesti HIFK sekä Tappara.

Molemmat seurat etsivät tällä hetkellä ensi kaudeksi uutta ykkösmaalivahtia.

HIFK:ssa vastuuta jakavat Niko Hovinen ja Roope Taponen, kun taas Tapparassa Juha Metsola ja Paavo Kohonen. Kyseisestä nelikosta Hovinen on esiintynyt tällä kaudella parhaiten torjuntaprosentilla 90,5. Muiden torjuntaprosentti on alle 90.

Heljankoa kohtaan osoitettu kiinnostusta ei ole yllättävää, sillä tämä on ollut parhaimmillaan Liigan paras maalivahti. Kulunut kausi ulkomailla on ollut kuitenkin vaikea.

Heljanko siirtyi aluksi Linköping HC:n riveihin, mutta ruotsalaisseurassa vastuu väheni pikku hiljaa, ja lopulta sopimus purettiin. Suomalaismaalivahti esiintyi 21 ottelussa torjuntaprosentilla 88,8.

Linköpingistä Heljanko siirtyi saksalaisen ERC Ingolstadtin riveihin, jossa hän ei ole pelannut vielä otteluakaan. Sopimus kattaa loppukauden.