Niklas Rubinin loukkaantuminen vaikutti osaltaan siihen, että porilaisjoukkue laittoi ostohousut jalkaan.
Ässät pelaa lauantai-iltana Vaasassa Sportia vastaan. Mielenkiintoisin kokoonpanotieto on, että tolppien väliin liukuu Joni Ortio.

💣 Nyt jysähtää
⚽️ Nappaa maukas futisvihje!
🎯 Veikkausliigaan löytyi makoisaa pelattavaa taistoon, jossa mestaruuskamppailussa tiukasti mukava oleva Inter kohtaa Jaron.
VEDONLYÖJÄ.com Pelikohde
Sarja: Veikkausliiga
Sulkeutuu: 2025-07-12 13:00
ATLEETTI x VEDONLYÖJÄ.com
Ortio, 33, saapui aiemmin kuluvalla viikolla paikkaamaan paikkaamaan porilaisten kärkivahdin loukkaantumista (lue uutinen). Sopimus on voimassa marraskuun loppuun saakka.
Edellisen kerran Ortio on pelannut kotimaan pääsarjassa SM-liigakaudella 2012–2013, jolloin hän oli Calgary Flamesista lainalla HIFK:ssa.
Helsingissä pelaamansa kauden jälkeen kiekkokiertolainen on pelannut neljässä eri maassa kolmea eri sarjaa. Osoitteita on ollut Ruotsissa parissakin eri kaupungissa, Venäjällä, Sveitsissä sekä Kazakstanissa.
Kahdella edellisellä kaudella Ortio edusti HV71-joukkuetta SHL:ssä. Viime kaudella konkarikassari pelasi 39 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 87.4. Päästettyjen osumien keskiarvo oli 3.31.