Jääkiekon nuorten MM-kisojen avauspäivänä nähtiin huippuottelu Suomi – Kanada. Suomi koki avausottelussaan Göteborgissa karun tappion, kun Kanada vei ottelun nimiinsä lukemin 2-5. Nuoret leijonat eivät onnistuneet iskemään avauserän maalipaikoistaan osumia ja Kanada rokotti tylysti omista paikoistaan. Ensimmäisen erän jälkeen Kanada johti 0-1 ja yhden maalin johto säilyi kolmanteen erään, kun toisessa erässä molemmat onnistuivat maalinteossa kertaalleen.
Ottelu ratkesi vasta kolmannessa erässä, jossa Kanada iski kolme osuma, joista kaksi tyhjään maaliin. Ottelun loppulukemat 2-5 näyttävät Suomen kannalta huonommilta kuin ottelun todellinen luonne, mutta parannettavaa jää tuleviin otteluihin tästä huolimatta. Varsinkin maalinteko sekä oman maalintekosektorin puolustaminen kaipaavat terävyyttä.

💣 Nyt jysähtää
🎾 Nappaa maukas tennisvihje!
Wimbledoniin erittäin maistuva vihje ulkona. Käy nappaamassa ja käytä koodia ATLEETTI25. Saat seuraavan vihjeen kaupan päälle!
ATLEETTI x VEDONLYÖJÄ.com
Suomi kohtaa seuraavaksi Saksan keskiviikkona 27.12. klo 15:30 alkavassa ottelussa. Ottelun voi seurata TV5-kanavalta tai discovery+ -palvelusta.
Aiheeseen liittyvät artikkelit: Jääkiekon Nuorten MM-kisat 2024, NHL:n ykköskierroksen varausvuoro osa 1