Atleetin kolumnisti Lauri Hollo pohtii, mihin tarvitaan yleisurheilun uutta Ultimate Championship -kilpailua. Ensi kertaa järjestetty huipputapahtuma jätti Hollon suuhun glitterillä koristellun muovin makua.
Nurmimaalilla mustaksi värjätty kenttä, pituuskasassa vaaleanpunasta hiekkaa, 9,5 miljoonaa euroa palkintorahaa ja käytännössä kaikki maailman parhaat yleisurheilijat mukana ilman maakiintiöitä. Millainen keitos siitä syntyy?
Viikonloppuna Budapestissa käydään yleisurheilukauden huipennus, World Athleticsin uusi formaatti Ultimate Championships. Kaikkia rata- ja kenttälajeja ei kuitenkaan kisoissa nähdä. WA on raakannut arvokisalajeista pois miesten puolella 10 000 metriä, esteet, kolmiloikan, kiekon ja kuulan, naisten lajeista 10 000 metriä, esteet, moukarin, kiekon ja kuulan. Tämä tietysti suomalaisia kismittää, sillä Euroopan mestari Silja Kosonen ja mahdollisesti myös Krista Tervo olisivat saaneet paikan. Kisat kestävät kolme päivää, joten hyvällä syyllä voi kysyä, miksi kaikki lajit eivät mahdu mukaan? Kieltämättä tasa-arvo ei näissä karkeloissa pelaa.
Joka lajin voittaja kuittaa noin 130 000 euroa, kolmanneksi sijoittuneetkin 35 000 euroa. Kaikkiaan jaossa on huimat 9,5 miljoonaa euroa palkintorahaa. Tämä on herättänyt hiukan ihmetystä, sillä World Athletics teki viime vuonna liki yhdeksän miljoonan euron tappiot. Ettei nyt kävisi kuten huimalla kohulla lanseeratulle Michael Johnsonin Grand Slam Trackille. Jonkun nämäkin viulut nimittäin pitää maksaa. Ehkä kilpailu viedään jatkossa Saudi Arabiaan tai Qatariin.
***
Kun tällainen uusi formaatti perustetaan, iso kysymys kuuluu aina, mikä muuttuu aiempaan verrattuna? Onko tämä hienompi kilpailu kuin Timanttiliigat? Ja jos on, missä ero syntyy?
Visuaalinen ilme oli erilainen, mutta aika päälle liimatun makuinen. Oli enemmän valoja ja erilaisia grafiikoita. Ja kuten monesti ennenkin, osa silkkaa hölynpölyä. Kuka saa lisäarvoa siitä, että naisten pika-aidoissa näytetään juoksijoiden kilometrivauhtia? Tai siitä, että ennen kilpailua tulee prosenttiennusteet kunkin urheilijan todennäköiselle voitolle tai jatkoonpääsylle? Esimerkiksi Jakob Ingebrigtsenin predicted position ennen 5000 metrin kilpailua oli grafiikassa kymmenes, joten hänen voittonsa oli ilmeisesti sensaatiomainen yllätys…
World Athleticsin johtaja Sebastian Coe kertoi, että uudistuksilla kalasteltiin nuorta yleisöä lajin pariin. Ilmankos hyppypaikoille oli roudattu jokaiselle urheilijalle omat pelituolit perinteisten puupenkkien sijaan. Kyllä nyt koko maailman nuoriso oli varmasti pähkinöinä.
***
Urheilullisella puolella ei nähty mitään sensaatiomaista. Paitsi se, että moukarin valtias Ethan Katzberg epäonnistui kaksi kertaa ja hänen kisansa jäi siihen – kiitos umpityperän säännön, jonka mukaan jo kahden kierroksen jälkeen karsittiin kaksi huonointa ja kolmannen jälkeen kaksi lisää. Pituudessa oli sama juttu. Lajien perusluonne muuttuu. Ja sitäkö tällä ”uudistuksella” nyt haettiin, ettei maailman parhaan moukarimiehen huippuheittoja nähdäkään? Saivat mitä tilasivat.
Toki ihan kiva huipennus avauspäivälle saatiin, kun muiden lajien päätyttyä Armand Duplantis jäi vielä yrittämään seipään ME-tulosta. Ja seipäästä tulikin mieleen, että sääliksi käy Duplantiksen aidoksi haastajaksi noussutta Kreikan Emmanouil Karalisia. Missä maailmankolkassa ikinä hän hyppääkään, niin joka kerta ilmoille rävähtää ämyreistä Mikis Theodorakisin Zorbas-renkutus. Karalis on hypännyt jo yli 150 kisahyppyä tämän vuoden aikana, joten ralli on tullut tutuksi. Miettikää, jos suomalaisurheilijan tullessa vuoroon soitettaisiin aina Letkajenkka…
Niin kova oli kilpailun ennakkohypetys, että sitä odotti itsekin jotakin ultimaattista. Lopulta tämä tapahtuma oli kuitenkin yksi kilpailu muiden joukossa pienin muovinmakuisin glitter-maustein. Raha ei vain venytä ihmisen fysiikan lakeja.
Näkökulma: Lauri Hollo
