Juho Alasaari finaaliin – mutta kuka hyötyi tästä kisavalinnasta?

Lauri Hollo |

Atleetin kolumnisti Lauri Hollo laittaa joka kisapäivä suomalaisurheilijat kolmeen kategoriaan. Perjantai oli hiljainen suomalaispäivä, iltakilpailuissa ei ole mukana yhtään sinivalkoista. Juho Alasaari oli päivän suomalaiskingi.

Onnistujat:

Juho Alasaari

Rypisti 560 kolmannellaan, mikä riitti lopulta helpostikin finaaliin. Alasaari osoitti mainiota kilpailupäätä, hän oli mukana olijoista kausitilastossa 19:s. Hyppy on kyllä sellaisessa kuosissa, ettei 570-575 olisi loppukilpailussa mikään iso yllätys.

Sinne päin:

N 4x400m viestijoukkue

Ilman Mette Baasia joukkueen iskukyky putosi dramaattisesti. No, ei tästä Baasin kanssakaan olisi finaaliin menty. Hilla Uusimäki ja Veera Mattila juoksivat erinomaisesti, Heidi Salminenkin ok, mutta Aino Pulkkinen kanttasi rajusti. Lajiryhmä on ihan hyvässä nosteessa, joten lähivuosilta voi odottaa selkeästi parempaa.

Ei mihinkään:

Jatta-Mari Jääskeläinen

32-vuotias Jääskeläinen kävi heittämässä 53,72. Se on hänen kauden kolmanneksi heikoin heittonsa ja 3,12 metriä kauden parhaasta. Kuntokäyrä on ollut rajusti alaspäin kevään jälkeen. Kaksi vuotta sitten heittämästään ennätyksestä hän jäi viisi metriä. Voi kyllä ihan aiheellisesti kysyä, kuka hyötyi tästä kisavalinnasta? Varsinkin kun Jääskeläinen kertoi harkitsevansa uransa päättämistä.

Rebecca Nelimarkka

Vasta kaksikymppinen heittäjä avasi kauden jo toukokuussa lupaavasti heittämällä ennätyksensä 58,33. Siitä on tultu koko ajan alaspäin, nyt irtosi kauden toiseksi huonoin kisatulos 53,75. Selkävaiva on kiusannut, eikä se ole tietenkään optimijuttu keihäänheitossa. Kunhan terveys saadaan kuntoon, niin potentiaalia yli 60 metrin on jo ensi kesänä.

Emilia Karell

23-vuotias Karell sai viimeisen heittonsa lähtemään mainiosti. Se oli yli 57 metriä ja olisi vienyt naisen finaaliin, mutta pahus vieköön, heitto kaarsi sektorista ohi. Todella sääli, nyt tulokseksi jäi hyvin keskinkertainen 54,38. Finaaliin olisi riittänyt niinkin kehno tulos kuin 56,90.

Lauri Hollo