Pohjois-Amerikan urheilun ammattilaissarjoissa (NHL, NBA, NFL, MLB) on ollut jo vuosikymmeniä käytössä draft eli pelaajien varausjärjestelmä. Systeemi on noussut viime vuosina eniten esille koripallon NBA-joukkueiden tankkauksista, mikä tarkoittaa tahallaan häviämistä paremman varausvuoron toivossa.
Eurooppalaisen ja suomalaisen joukkuelajien kulttuurin näkökulmasta ajatus on lähinnä mahdoton. Pohjois-Amerikassa sillä on kuitenkin yli 90 vuoden perinne.
Amerikkalaisen jalkapallon NFL:n pelättiin vuonna 1935 surkastuvan kokonaan, jos joukkueista ei saada tasaisempia. Idean isä oli Philadelphia Eaglesin omistaja Bert Bell. Eagles ei menestynyt, eivätkä sen pelit kiinnostaneet yleisöä.
Hän ehdotti, että liigan huonoin joukkue saisi varata haluamansa pelaajan ensimmäisenä, parhaat viimeisinä. Liigan omistajat hyväksyivät ehdotuksen yksimielisesti.
Yliopistopelaajat saivat tuolloin valita vapaasti seuransa. Isot ja rikkaat kuten New York Giants ja Chicago Bears pystyivät tarjoamaan isoimmat palkat ja haalimaan parhaat pelaajat. Se sapetti muita.
Historian ensimmäinen draft pidettiin helmikuussa 1936.
Muut lajit tulivat perässä
Koripallon NBA otti saman systeemin käyttöön heti perustamisvuonnaan 1947. NHL lähti mukaan vuonna 1963, baseballin MLB kaksi vuotta myöhemmin. Joka lajissa on siis kyse todella pitkästä perinteestä.
Mittakaava on vain muuttunut; kun aluksi piirreltiin jossakin hämyisessä jumppasalissa pelaajien ja seurojen nimiä liitutaululle, nykyisin tilaisuudet ovat megaluokan viihdebisnestä. Vuonna 1980 ESPN televisioi NFL:n varaustilaisuuden, pikkusormi mediapirulle oli annettu.
Viime vuosina meillä Suomessakin puheenaiheeksi on noussut tahallaan häviäminen eli tankkaaminen. Lauri Markkasen Utah Jazz on tästä ehkä räikein esimerkki. Tankkaus on pelaajien sekä etenkin fanien kusettamista.
Huippupelaajat, kuten Markkanen, eivät saa mahdollisuutta pelata menestyvässä joukkueessa. Kannattajat ovat taas hankkineet ökykalliin kausikortin, mutta joukkue käyttää kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot hävitäkseen riittävästi otteluita. Mahtaa faneja jurppia.
Koripallossa kovimpien lupauksien eli ykkösvarauksien saaminen on selkeästi muita lajeja merkittävämpää, koska kentällä on kerrallaan vain viisi pelaajaa. Kaksi huippuvarausta peräkkäisinä vuosina, niin joukkue voi muuttua täysin. Esimerkiksi jääkiekossa asialla ei ole likikään yhtä suurta merkitystä.
NBA heräsi muutoksiin
NBA alkoi suitsia tankkaamista jo vuonna 1985, kun se otti mukaan painotetun varausvuorojen arvonnan. Silti systeemi oli edelleen vähintään puoliksi mätä.
Kesän 2027 varaustilaisuudessa on ensi kertaa mukana sääntö, missä liigan kolme huonointa joukkuetta menettävät yhden arvontapallon, joten niiden todennäköisyys saada ykkösvaraus putoaa dramaattisesti 14 prosentista 5,4 prosenttiin.
Nuo kolme joukkuetta voivat pudota varausjärjestyksessä jopa sijalle 12. Jatkossa etua annetaan alemman keskikastin joukkueille, että kukaan ei enää häviäisi tahallaan. Muutos on tervetullut, nähtäväksi jää, kuinka se toimii.
Draftista pitää toki muistaa se, että siinä jaetaan vain tulevaisuuden odotuksia, ei varmoja huippupelaajia. Aina valinnat eivät ole menneet putkeen, vaikka seurat upottavat scouttaukseen eli pelaajatarkkailuun nykyisin huimat summat rahaa.
Ykkösvarauksissa on pahoja floppejakin
NHL-historian pahimpia floppeja oli vuoden 2012 ykkösvaraus Nail Jakupov. Edmonton Oilers huusi venäläisen itselleen, mutta ura meni rajusti vihkoon ja hän siirtyi KHL:ään jo 25-vuotiaana.
Vuonna 1999 Atlanta Trashers huusi ykkösvarauksellaan tshekkihyökkääjä Patrik Stefanin, vaikka tarjolla olisivat olleet myös ruotsalaisveljekset Daniel ja Henrik Sedin. Stefan pelasi urallaan 455 NHL-ottelua, joissa teki vaatimattomat 188 tehopistettä. Kaudella 2004-2005 hän pelasi NHL:n lockdownin aikana SM-liigaa Ilveksessä.
Daniel Sedin pelasi NHL-urallaan 17 vuoden aikana 1408 ottelua ja nakutti niissä 1112 pistettä. Velipoika Henrikin saldo oli 1435 ottelua ja 1148 pistettä. Miten meni omasta mielestänne Atlanta Trashers?
Giannis jäi poimimatta
NBA:ssa Cleveland Cavaliers varasi vuonna 2013 Anthony Bennetin. Hän pelasi lopulta sarjassa vain neljä kautta surkealla 4,4 pisteen keskiarvolla. Varattavana olisi ollut myös eräs Giannis Antetokounmpo, jolla on nyt vyöllään yksi NBA-mestaruus, kaksi runkosarjan ja yksi finaalien arvokkaimman pelaajan pystiä sekä kymmenen All-Star valintaa.
Draft ei ole vain amerikkalainen ilmiö. Se on rantautunut myös moniin Aasian ammattilaissarjoihin ja esimerkiksi australialaisen jalkapallon AFL:ään.
Euroopassakin draft on noussut aika ajoin esiin. Sitä ei ole kuitenkaan katsottu tarpeelliseksi, koska suurin osa sarjoista ei ole ollut suljettu, vaan niihin on aina kuulunut nousut ja putoamiset sarjatasojen välillä; puntteja ei ole ollut tarpeen tasoittaa.
Pohjois-Amerikassa liigat ovat sen sijaan suljettuja kartelleja, jotka hallinnoivat sarjoja ja jakavat pelaajia. Euroopassa sellaisia liigakartelleja ei ole.
KHL:ssä kokeiltiin, SM-liigalle ehdotettiin
Venäjän kiekkoliigassa draftia kokeiltiin vuosina 2009-2015. Se ei kuitenkaan toiminut eurooppalaisessa kulttuurissa. Draftia on väläytelty aika ajoin myös koripallon Euroliigaan, joka on osittain suljettu sarja. Ei ole mennyt läpi.
On ehkä ihan hyvä, ettei moista kulttuuria ole saatu juurrutetuksi Eurooppaan. Toki jälkijättöisesti voi kysyä, olisiko systeemi voinut toimia esimerkiksi jääkiekon SM-liigassa, kun se oli suljettu sarja vuosina 2000-2008 ja 2013-2024?
Asia nousi tuolloin julkisuuteen, mutta liiga ei koskaan sille syttynyt. Jos olisi, niin SM-liiga voisi näyttää nyt ihan erilaiselta. Sitä en tiedä, olisiko se parempi vai huonompi.
Lauri Hollo
