Markus Hännikäinen aloittaa kolmannen pestinsä Jokereissa. Takana on vuosia ulkomailla.
Markus Hännikäinen palaa Jokereihin viiden vuoden tauon jälkeen Liiga-kaudelle 2026-2027. Helsinkiläisseuran kasvatti pääsi kokemaan myös edellisen aikakauden liigajoukkueen pelit.
Hännikäinen, 33, murtautui ensimmäistä kertaa Jokereiden edustusjoukkueeseen kaudella 2011-2012. Hyökkääjä pääsi kokemaan myös KHL-vuosia kausina 2020-2022.
Viime vuosina Hännikäinen on luonut uraa Ruotsin SHL:ssä, Saksan DEL-liigassa ja viimeisimpänä Tshekin pääsarjassa HC Litvinovissa. Nyt hän sai jäädä kesän jälkeen kotikaupunkiinsa Helsinkiin.
– Kiva, ettei tarvinnut nyt enää lähteä (ulkomaille) ja sai jäädä kotiin, Hännikäinen fiilisteli Atleetin toimittajan Nico Oksasen haastattelussa.
Hännikäisen mukaan sopimus Jokereiden kanssa syntyi nopeasti, kun Liiga-lisenssi varmistui keväällä.
– Yleensä ne silloin kaikki konkretisoituu. Viime vuosi meni ulkomailla ja sitten rauhassa katsottiin, että mikä sen tämän kauden tilanne on. Totta kai tätä toivottiin.
Jokerit pelasi viimeksi Liigassa kaudella 2013-2014 ennen lähtöään KHL-jäille. Paluukaudelle helsinkiläiset rynnistävät todellisella tähtisikermällä.
KalPan kahden viime kauden tähtihyökkääjä Patrick Curry, SaiPan tehopari Maxime Fortier ja Henri Nikkanen, paluumuuttaja Teemu Turunen ja Norjan MM-joukkueen puolustaja Max Krogdahl ovat vain muutamia esimerkkejä lukuisista vahvistuksista.
Materiaali on paperilla kova, mutta myös joukkueen täytyy löytää yhteinen sävel.
– Kyllä siinä pitää nöyrin mielin lähteä. Suurin osa jätkistä kuitenkin uusia ja lähdetään rakentamaan jotain uutta niin kyllä aikansa ottaa, Hännikäinen painottaa.
– Tärkeintä on se, että me saadaan hitsattua kaikki yhteen ja pelaamaan joukkueena. Kyllä se on kuitenkin kaiken ytimessä, mutta hyvät yksilöt meillä on.
Jokerit avaa Liiga-kautensa vierasottelulla Vaasassa Sportin luona 1.9.
























