Video: Sportivo TV

Jokeri-ikoni Steve Moses paljastaa KHL-luksuksen – ”Puoli miljoonaa bonuksina, kalleinta shampanjaa ja kaviaaria”

Otto Palojärvi |

Jokereista tuttu yhdysvaltalaishyökkääjä Steve Moses muistelee Atleetin Poppariketju-ohjelmassa pelivuosiaan KHL:ssä. Pietarin SKA:ssa rahasta ja glamourista ei ollut puutetta.

Vuonna 2016 Moses ei onnistunut tekemään läpimurtoaan NHL:ssä Nashville Predatorsissa. Hän päätti siirtyä SKA Pietarin joukkueeseen, joka tuohon aikaan oli KHL:n rahakkain organisaatio.

Steve Moses pelasi SKA:ssa kevääseen 2017 saakka. Hän lähti seurasta KHL-mestarina.

– Sinä vuonna, kun voitimme mestaruuden, sain päävamman tammikuun alussa. Se oli aivotärähdys, ja toipuminen kesti kauan. Lensin kotiin Yhdysvaltoihin saamaan hoitoa spesialisteilta, eikä SKA ollut tyytyväinen, Moses muistelee Poppariketjussa.

Moses palasi SKA:n riveihin keväällä. Peliaikaa ei tullut, mutta mestaruus tuli.

– Palasin takaisin seuraan pudotuspelien alussa, mutta en pelannut ollenkaan. Ei tuntunut siltä, että minun pitäisi juhlia, vaikka voitimme mestaruuden. Mutta se oli hauskaa.

SKA maksoi Mosesille merkittävän bonuksen. Venäjällä oli tuolloin voimassa 13 prosentin tasavero, joten Mosesille jäi summasta valtavasti käteen.

– Olin joukkueessa ja sain kaikki bonukset. Ne maksettiin ruplina. Varmaankin oli jotain 500000 euroa tai sinnepäin. Se tuntuu hullulta, että sain niin paljon rahaa. Mutta sillä organisaatiolla oli siihen aikaan paljon rahaa, Moses paljastaa.

Elämä Pietarissa oli värikästä. Puitteista ei tingitty.

– Kaikki mitä teimme, tuntui bileiltä. Joukkueen juhlissa oli kalleinta ruokaa, kalleinta shampanjaa ja kalleinta kaviaaria. Ei ollut kuin niin sanottu saunailta poikien kansa. Oli aina suuret juhlat, joissa riitti tekemistä, Moses valottaa.

Moses tienasi SKA:ssa suunnilleen yhtä hyvin kuin olisi tienannut NHL:ssä. Rahaa jäi Venäjän tasaveron takia pankkitilille 87 prosenttia palkasta, kun NHL:ssä olisi jäänyt vain noin 65 prosenttia.

SKA Pietaria rahoitti tuohon aikaa kaasujätti Gazprom, joka syyti Venäjän valtiovallan päätöksellä jääkiekkoon rahaa varsin avokätisesti. SKA:n seurapomona toimi tuohon aikaan Suomessa nuoruutensa viettänyt oligarkkiperheen poika Roman Rotenberg, joka istui samaan aikaan myös Gazpromin hallintoportaassa Vladimir Putinin siunauksella.

Sittemmin Gazprom on joutunut Ukrainan sodan takia vaikeuksiin. Yhtiö on pienentänyt tukeaan SKA:lle huomattavasti.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA