Mittavan uran Huuhkajissa pelannut Aleksei Eremenko Junior avasi MTV Urheilun haastattelussa sanaisen arkkunsa Pikkuhuuhkajien ja Mika Lehkosuon suhteen.
Kosicessa paikalla EM-kisoissa ollut Eremenko Junior ei peitellyt medialle vihastustaan. Erityisesti Lehkosuon selitykset peluutuksesta Ukrainaa vastaan saivat täyslaidallisen.
– Ukrainaa vastaan ottelu oli hävitty jo ennen avauspotkua, koska säästelimme pelaajia Tanska-peliin. Tämä on EM-turnaus, jossa he ovat pelanneet vain yhden pelin, ja hän (Lehkosuo) päättää jo alkaa lepuuttaa heitä. Se oli ensimmäinen kerta, kun kukaan kollegoistanikaan oli nähnyt tai kuullut vastaavaa, pelaaja-agenttina työskentelevä Eremenko paasasi MTV:lle.
Pikkuhuuhkajat pelasi Tanskaa ja Hollantia vastaan tasapelit turnauksessa, mutta jäi lohkonsa viimeiselle sijalle.
– Kaikki ovat tietysti iloisia, että pääsimme kisoihin. Kaikki ovat iloisia, ettemme hävinneet jokaista peliä 5–0 ja saimme kaksi pistettä. Mutta minusta kyse ei ole vain siitä, Eremenko pohjusti vuodatustaan.
Suomen lohkosta jatkoon marssivat jokseenkin odotetusti Tanska ja Hollanti. Ukraina sai ainoat pisteensä sinivalkopaitojen kustannuksella.