Teemu Hartikainen oli tehopyssynä KalPan jatkettua voittokulkuaan CHL:ssä murskaluvuin.
Puolustava Suomen mestari KalPa murjoi norjalaisen Storhamarin kotonaan 6-1-numeroin ja nappasi kolmannen voittonsa turnauksessa.
Kuopioon tälle kaudelle palannut Hartikainen, 35, maalasi kaksi KalPa:n osumista. Kuopiolaisilla maalinteossa onnistuivat myös Konsta Kapanen, Juuso Könönen, Juuso Mäenpää ja Cale Borchardt.
Kalpa on voittanut kaikki kolme ensimmäistä otteluaan CHL:ssä. Yksi pistemenetys tuli avauskierroksella, kun Ison-Britannian liigan pohjoisirlantilainen Belfast kaatui vasta jatkoajalla.
Hartikainen pelasi edellisen kerran KalPa:ssa 15 vuotta sitten kaudella 2009-10. Sentteri vietti 15 vuotta ulkomailla ennen paluutaan kotiin Kuopioon.
Uusi Liiga-kausi käynnistyy ensi viikon tiistaina 9.9. KalPa kohtaa tuolloin Lappeenrannassa viime kevään finaalivastustajansa SaiPan.

























