Kuva: All Over Press

Raju väite – Bild: F1-huipputallit lahjoivat poliiseja

Pekka Franck |

Saksalaisen Bild-lehden tietojen mukaan osa formula ykkösten huipputalleista olisi viime viikonlopun Brasilian osakilpailun yhteydessä maksanut paikallisille poliiseille pimeää rahaa saattuepalveluista ja selvitäkseen liikennerikkomuksista sakoitta.

Formula ykkösten Brasilian osakilpailu ajettiin pari päivää sitten Sao Paulossa. Voiton vei McLarenin Lando Norris ennen Mercedeksen Kimi Antonellia.

Kovaa vauhtia ajettiin myös kisaradan ulkopuolella. Kuljettajat ja koko muu formulasirkus eivät halua jäädä normiliikenteen ruuhkiin, kiire on matkassa mukana kaiken aikaa.

Euroopan suurin sanomalehti Bild kertoo lähteisiinsä vedoten, että osa talleista lahjoi paikallisia poliiseja, jotta matkustaminen ihmisten ilmoilla kävi sutjakammin.

Temppuun kerrotaan huhujen mukaan syyllistyneen useita tahoja, joiden joukossa ovat ainakin huipputallit Mercedes, Red Bull ja Ferrari.

Useiden osakilpailujen aikana on normaalia, että kisan järjestävä kaupunki hoitaa virkavallan saattamaan f1-tallit ohi paikallisten ruuhkien. Sao Paulossa kaupungin sijaan homman hoitivat lahjotut poliisit – virkakalustolla ja osin virka-aikanaan.

Tietojen mukaan jokainen operaatioon osallistunut poliisi kuittasi palveluistaan 500 dollaria. Tällä varmistettiin ruuhkien välttämisen lisäksi myös se, ettei ylinopeuksista tai bussikaistan käytöstä tarvinnut huolehtia sakoista. Osa formulakonvoista ajeli pitkin Sao Paulon katuja ilman rekisterikilpiä, jotta heitä ei voisi laittaa rikkeistä maksumiehiksi edes jälkikäteen.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA