Matias Maccelli kertoi Atleetille kuulumisiaan ensimmäisestä kaudestaan Torontossa ja Länsi-Kanadan vierasreissusta.
Matias Maccelli on viihtynyt ensimmäisellä kaudellaan Toronto Maple Leafsin paidassa. Kanadan suurkaupunkiin siirtyminen on ollut iso muutos.
Maccelli, 25, kiekkoili NHL-uransa ensimmäiset kolme kautta Arizona Coyotesissa ja seuran myynnin jälkeen yhden vuoden Utahissa. Verrattuna kiekkohulluun Torontoon, markkinat lajille olivat edellisissä seuroissa paljon pienempiä.
Maccelli on viihtynyt uudessa ympäristössä hyvin.
– Kiva paikka Olen tykännyt paljon. Aika paljon eroa varsinkin Arizonan aikoihin ja aikalailla täysi vastakohta sille. Kaupunki on kiva, äijät on hyviä ja organisaatio viimeisen päälle. Olen viihtynyt tosi hyvin, suomalaishyökkääjä kehui Atleetin Jouni Niemisen haastattelussa Edmontonissa.
Maccelli takoi Maple Leafsin viime yön 5-2-voitossa Edmonton Oilersin vieraana kaksi maalia. Länsi-Kanadan kiertue oli onnistunut, sillä Maple Leafs nappasi vierasreissultaan täydet kolme voittoa. Myös Vancouver Canucks ja Calgary Flames kaatuivat.
Yksi asia hieman yllätti, sillä vierasreissun aikana jopa puolet katsomosta saattoi olla Toronton puolella.
– Olihan se tiettyä vähän alkuun sillein, ettei ehkä ihan olettaisi sitä. Aiemmin ei ole tuollaista ollut, mutta onhan se ihan kiva. Tuo sellaista pientä lisäbuustia näihin peleihin, Maccelli hämmästeli.
Maccelli on tehtaillut tällä kaudella Torontossa 46 otteluun tehot 10+14=24. Suomalaishyökkääjä suuntaa seuraavaksi olympiatauolle.
Maccellia ei valittu Leijonien joukkueeseen Milanon olympiaturnaukseen. Torstaina käynnistyvä NHL:n olympiatauko kestää 24.2 saakka.
– Vähän rentoudutaan ja pidetään huolta mielestä ja kropasta breikin aikana, Maccelli kuvaili suunnitelmiaan tauolle.




































