Williamsin F1-tallipäällikkö James Vowles on myöntänyt yllättyneensä kolmen tallin suorituksista viime viikolla Barcelonassa ajetuissa suljettujen ovien testeissä.
Nuo kolme tallia olivat hänen mukaansa Red Bull, Ferrari ja Aston Martin, joista jokainen teki häneen vaikutuksen eri tavoin. Williams oli puolestaan ainoa talli, joka ei osallistunut shakedown-viikolle.
– Red Bull on tehnyt minuun todella suuren vaikutuksen, erityisesti voimalinjan osalta. Rakentaa voimanlähde täysin alusta ja saapua paikalle tuollaisella luotettavuuden tasolla on valtava suoritus. Hattu heille, Vowles sanoi GPblogille.
– Toisena nostaisin esiin Ferrarin tasaisuuden. Ehkä absoluuttinen vauhti on vielä kysymysmerkki, mutta tasaisuus on ollut todella vakuuttavaa heti alusta lähtien, hän jatkoi.
Vowles kehui myös entistä työantajaansa Mercedestä, jota pidetään yleisesti ottaen alkavan kauden suurimpana suosikkina. Näyttäisi siltä, että Mercedes on onnistunut samassa tempussa kuin 12 vuotta sitten – tekemään uuden sääntökauden alkajaisiksi todella vahvan kokonaisuuden.
Mutta myös Aston Martin onnistui uuden pomonsa Adrian Neweyn johdolla, arvioi Vowles.
– Se on todella vaikuttava. Adrian on yksinkertaisesti luova suunnittelija, ja se, mitä hän on tehnyt – sijoittamalla tukivarsia paikkoihin, joissa niiden ei minun mielestäni pitäisi olla – on merkittävää. Mutta hän on onnistunut siinä, Williams-pomo kehui.
Vowlesin mukaan F1-sarja on nyt todella mielenkiintoisessa tilanteessa uuden kauden alla.
– Mielenkiintoista on se, että juuri tätä tarvitaan tarinan rakentumiseen. Kenenkään on vaikea sanoa, mikä voimasuhteiden järjestys todella on, koska en myöskään usko, että ne autot, joita näette nyt, ovat välttämättä samoja kuin ne, joita nähdään Melbournessa, hän nosti esiin.
– Juuri se tekee kauden alusta niin mielenkiintoisen. Kyllä, he ovat tehneet minuun vaikutuksen – mutta todellista paremmuusjärjestystä on vielä vaikea arvioida, hän jatkoi.
Uusi F1-kausi alkaa maaliskuun 6. päivä Australian Melbournesta. Sitä ennen ajetaan vielä tässä kuussa viralliset talvitestit Bahrainissa.





































