Kuva: All Over Press

Susijengi pelasi surkeasti – silti matkalla Qatariin

Otto Palojärvi |

Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi piinasi tv-katsojia perjantai-iltana Charleroissa pelatussa MM-karsintaottelissa.

Pitkään näytti siltä, että Belgia lyö suomalaisille luun kurkkuun. Susijengi heitti jatkuvasti ohi ja näytti jo putoavan kyydistä.

Susijengin onni oli, että Belgiankin heittopeli oli hakusessa. Mutta kuusi minuuttia ennen loppua Belgia johti 61-51 ja ottelu näytti olevan hyvin sen hallussa.

Sitten Susijengi heräsi. Viimeiset kuusi minuuttia Susijengi voitti 20-5. Ja koko ottelun 71-66.

Ei voi vähätellä Olivier Nkamhouan ansioita. Hän heitti 23 pistettä eli lähes kolmanneksen Susijengin koko saldosta.

Koripallossa ei jaella tyylipisteitä. Vain voitot lasketaan. YLE:n asiantuntijakommentaattori Antero Lehto sanoi osuvasti, että voitto tuli ”skeidallakin pelillä”.

Suomi aloitti MM-karsintansa viime marraskuussa surkealla tappiolla Unkarille. Muutamaa päivää myöhemmin tuli vahvalla esityksellä voitto Ranskasta.

Belgia on hävinnyt kaikki kolme otteluaan. Se tarkoittaa, että Susijengi on MM-jatkokarsinnassa mukana, jos voittaa Belgian Espoossa ensi sunnuntaina.

Jatkokarsinnassa Suomi saanee todennäköisimmin vastustajikseen Slovenian, Tshekin ja Viron. Nämä joukkueet ovat pelanneet ristiin, kuten Suomen lohkossakin Suomi, Unkari ja Ranska ovat pelanneet.

Jatkosarjalohkon kuudesta joukkueesta kolme pääsee Qatarissa 2027 pelattavaan MM-turnaukseen, joten Suomella on sinne loistava sauma.

LUE LISÄÄ AIHEESTA

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA