Moottoriurheilun huipputasolta on viime aikoina kuultu hyvin huolestuttavia uutisia, kirjoittaa Atleetin urheilutoimittaja Ville Hirvonen.
Rallin MM-sarjasta putosi melkoinen uutispommi viime vuoden lokakuussa, kun lajin kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä ilmoitti vetäytyvänsä sarjasta. Rovanperä ajaa tällä kaudella Japanin Super Formula -sarjassa ja lopullisena päämääränä on tietysti nousi autourheilun kuninkuusluokkaan, formula ykkösiin.
Rovanperän ilmoitus tuli yllätyksenä, mutta tarkemmin ajatellen merkit olivat ilmassa jo aiemmin. Allekirjoittanut todisti hyvin läheltä, miten Rovanperän normaalisti hyvin iloinen olemus muuttui kauden 2025 aikana synkemmäksi.
Suomen MM-rallin voiton jälkeen Rovanperä hymyili tuttuun tapaan, mutta siinä vaiheessa hän tiesi pääsevänsä tulevana vuonna eroon rallin videosulkeisista ja muusta kuluttavasta.
Lisää huonoja uutisia seurasi kauden jälkeen, kun vuoden 2019 maailmanmestari Ott Tänak ilmoitti jättävänsä rallin MM-sarjan ainakin toistaiseksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

F1-sarjassa samoja ongelmia
Formula ykkösten puolella on jo pidemmän aikaa puhuttu Red Bullin Max Verstappenin tulevaisuudesta. Suorasanainen Verstappen ei ole peitellyt sitä, ettei häntä kiinnosta ajaa F1-sarjassa enää kovinkaan pitkään.
Verstappen voi ihan oikeasti lähteä F1-sarjasta. Kuten F1-asiantuntija Martin Brundle totesi, on hollantilaisella jo nyt “enemmän rahaa kuin Jumalalla”. Ja siinä tilanteessa ihminen tekee enää vain sitä, mikä tuntuu mukavalta. Ja juuri nyt näyttää siltä, ettei Verstappen enää nauti F1-sarjasta samalla tavalla kuin ennen.
Mutta miksi suurimmat tähdet hylkäävät huippupestit uransa huipulla ja keskittyvät “intohimoprojekteihin”? Syitä on varmasti monia.
Yksi selittävä tekijä liittyy juuri edellä mainittuun rahaan. Kun ei ole enää pakottavaa tarvetta tehdä jotain rahasta, on helpompi hakeutua sellaisten aktiviteettien pariin, mitkä tuntuvat itseltä mukavalta.
Toinen ja kenties suurempi syy löytyy kilpailukalentereista. Rallin MM-sarjassa ajetaan 14 osakilpailua kaudessa. Määrä on huomattavasti pienempi kuin formula ykkösissä, mutta rallin kisaviikot ovat todella hektisiä. Kuljettajat joutuvat katsomaan videoita erikoiskokeista pikkutunneille saakka ja erikoiskokeita ajetaan usein aamuvarhaisesta iltamyöhään. Paletti on todella raskas.
Formula ykkösissä touhu on mennyt viime vuosina täysin överiksi. Kauden aikana kun ajetaan peräti 24 kilpailua ja päälle tulee vielä kaikki pr-tilaisuudet ja muut kissanristiäiset. F1-kuljettajat saavat tästä erittäin hyvän korvauksen, mutta rahakaan ei määritä ihan kaikkea. Etenkin jos sitä sattuu löytymään sukanvarresta enemmän kuin omiksi tarpeiksi.
Kalenterit on paisutettu nykyisiin mittoihin tietysti rahan takia, mutta samaan aikaan moottoriurheilun huipputason ylle piirtyy ikävä uhkakuva: jos lajien suurimmat tähdet eivät halua ajaa lajiensa absoluuttisella huipulla, on käsissä suuri ongelma.
Vähemmän voisi olla tässäkin tapauksessa enemmän.
Ville Hirvonen






































