Marko Rajamäki Atleetin asiantuntijaksi – ”Laatu saa seuraamaan”

Panu Markkanen |

Atleetin asiantuntijakaarti vahvistuu huippuluokan Veikkausliigaosaamisella, kun Marko Rajamäki tuo valtavan kokemuksensa Atleetin lukijoiden ja katsojien hyödyksi.

Marko Rajamäki liittyy Atleetin asiantuntijoiden joukkoon. Rajamäki on toiminut Veikkausliiga-asiantuntijana vuosia ja liittyy tästä keväästä alkaen Atleetin tiimiin. Rajamäki jatkaa myös Ruudun asiantuntijana Veikkausliigan studiolähetyksissä.

– Ilolla matkassa! Uusi juttu alkaa tästä, kun saan tulla Atleettiin mukaan. Odotan mielenkiinnolla, koska on uudenlaisia juttuja, miten sitä tehdään. Sarja on tuttu. Olen ollut monessa mukana ja odotan mielenkiinnolla pientä uutta kulmaa tähän tekemiseen. Toivottavasti pystyn antamaan uutta näkökulmaa mitä aiemmin on ollut. Olen ollut pitkään matkassa eri tehtävissä Veikkausliigassa, ja tämä on uusi yksityiskohta minun taipaleeseeni. Innolla odotan tätä haastetta. Tulee varmasti onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta koitetaan oppia matkalla, hän sanoo Atleetille.

Kuinka tuttu media Atleetti sinulle on ennestään?

– Olen jalkapallon uutiskanavien suhteen kaikkiruokainen ja olen seurannut myös tätä. Totta kai se saa seuraamaan, kun näkee, että on hyvää laatua. Sitten seuraamista jatkaa. Tämä kanava on yksi niistä, joita olen seurannut jo aiemmin. Se seuraaminen ei ole liittynyt vain tähän omaan juttuun.

Rajamäki jäi ennen kauden alkua pois TPS:n hallituksesta, kun solmi jatkoa asiantuntijatöilleen.

– Sain olla pyydettäessä hallituksessa mukana. Se, mihin minulta pyydettiin asiantuntemusta, liittyi substanssiin eli jalkapalloon. On eri ihmiset, jotka hoitavat taloutta. Kun jatkoin sopimusta, että olen Ruudun Veikkausliigan studioissa, en itse nähnyt mahdollisena sitä, että olen yhden virallisesti yhden Veikkausliigajoukkueen hallituksen. Siinä olisi ollut eturistiriita, että pystyisinkö ihan suoraan arvioimaan ei pelkästään TPS:n tekemistä vaan myös niiden joukkueiden, jotka kilpailevat samoista sijoista. Koin, että tämä oli kaikesta järkevin ratkaisu, että jään kaikista virallisista toiminnoista liigajoukkueen osalta pois. Autan totta kai junioripuolella, mutta en suorissa kytköksissä liigajoukkueeseen, hän sanoo.

Oletko saanut päätöksestä palautetta?

– Aina saan palautetta! Sitä on tullut siinä mielessä, että se on selkeä päätös. Tein päätöksen heti, kun tuli jatkoa asiantuntijaroolissa. Miksi en tehnyt sitä heti, kun he nousivat? Minulla ei ollut sopimusta asiantuntijaksi missään kanavassa tänä. Asiantuntijasopimus tehtiin helmi-maaliskuussa. Heti, kun allekirjoitin sen, jäin virallisesti tehtävästä pois. Siksi on viive, että en jäänyt pois heti nousun jälkeen. Jos en olisi ollut studiossa tai nyt Atleetissa, olisin todennäköisesti jatkanut. Kaikella tällä tiedolla katsoin, että se oli järkevin ratkaisu.

Haastattelu: Panu Markkanen

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA