MM-muistoja: Mario Kempesin takatukka ja kotikisojen inferno

Lauri Hollo |

Atleetin toimituksessa muistellaan legendaarisimpia hetkiä jalkapallon MM-kisoista, joita on katseltu televisiosta tai paikan päällä. Lauri Hollo on yksi harvoista toimituksessa, jonka muisti venyy aina Argentiinan MM-kilpailuihin vuonna 1978.

Ensimmäinen muistoni jalkapallon MM-lopputurnauksesta on vuodelta 1978. Pelasin jo itse intohimoisesti 8-vuotiaana Tampereen Ilveksen Messukylän kaupunginosajoukkueessa. Joukkueemme oli yksi surkeimmista, mutta ei siitä sen enempää…

MM-lopputurnaus pelattiin Argentiinassa. En osaa selittää tai muistaa miksi, mutta kannatin Hollantia. Kenties siksi, että Englanti ei kisoihin venynyt. Olin innoissani, kun Hollanti pääsi finaaliin kotijoukkue Argentiinaa vastaan. Eniten pelistä mieleen jäi silti saksalaisia ja italialaisia sukujuuria omannut Argentiinan Mario Kempes. Tai pikemminkin hänen takatukkansa, joka olisi saanut nuoren Jaromir Jagrinkin häpeämään.

Toki kisoista jäi mieleen myös se mieletön paperisilppu (tai mitä materiaalia olikin), jota katsomosta heitettiin kentälle. Se oli pienelle pojalle absurdia. Kukaan ei heitellyt paperisilppua Messukylän Ilveksen peleissä…

Vaikka fanitin Hollantia, olin oman aikani Glory Hunter. Tästä kertonee sekin, että olin ihan itse kehitellyt arvontakorttijärjestelmän. Oman laistaan paperisilppua sekin. Olin jo tuolloin aika intohimoinen numeropoika ja päässälaskukykyni oli ikäisekseni huippuluokkaa. Kun SM-sarjan otteluohjelma julkaistiin, aloin pelata otteluita kotona etukäteen. Minulla oli laatikossa itse tekemiäni pieniä lappusia, missä oli yhden puoliajan tulos. 0-0, 1-0, 0-1, 1-1 ja niin edelleen. Lähdin käymään otteluita yksi kerrallaan läpi sarjan alusta asti. Merkkasin tulokset sarjataulukkoon ja pidin kirjaa sarjasijoitusten kehityksestä.

Oli toki tehtävä myös 1. divisioonalle sama, koska Ilves pelasi siellä. Jos kortti ei antanut Ilvekselle voittoa, deletoin edellisen (1970-luvun VAR) ja nostin uuden kortin niin kauan, että Ilves sai vähintään tasapelin. Sinikantiseen vihkoon pitämääni 1. divarin sarjataulukon voitti yllättäen Ilves. Niin se tosin voitti todellisuudessakin ja nousi takaisin Mestaruussarjaan. Kortit kertoiva totuuden…

Arvontakorteilla käytiin läpi etukäteen myös 1978 MM-lopputurnaus, yllättäen Hollanti selvisi voittajaksi. Itse kisojen aikana katselin pelejä sen verran, mitä YLE näytti. En muista sainko tokaluokkalaisena valvoa yöllä vai katsoinko jälkilähetyksiä.

Finaaliottelu oli silti mieleen jäänyt elämys. Argentiina ei ollut koskaan voittanut mestaruutta, finaalissa se oli ollut edellisen kerran vuonna 1930. Kotiyleisön edessä pelannut Argentiina saikin koko kansan hurmokseen jatkoaikavoitollaan. Ja uljas Mario Kempes päätirehtöörinä. Hän liukui avausmaaliin, mutta lopussa Hollannin Dirk Nanninga puski pelin jatkoajalle. Sitten iski Kempes toistamiseen maalinedushässäkästä ja lopussa vielä Daniel Bertoni teki 3-1 Kempesin syötöstä. Maaliensa jälkeen Kempes pomppi kentällä valtoimenaan, arviolta korkeammalle kuin 1970-luvun korkeushyppysankarimme Asko ”Nakki” Pesonen. Koko kansa oli täysin pähkinöinä.

Tiedä sitten oliko asioilla syy-yhteyttä, mutta aloin kasvattaa raivokkaasti takatukkaa, vaikka isäni sitä syvästi paheksuikin…

Olin tyytyväinen, vaikka Hollanti hävisikin. Fanitus ei ollut tuolloin vielä juurtunut ajatusmaailmaan niin vahvasti, mitä se nykyisin on. Samalla on totuuden nimissä tunnustettava, että en edes tiedä, ketä tulen kannattamaan tulevassa MM-lopputurnauksessa. Kenties Curacaoa…

Argentiinan kisojen aikaan Kempes oli 24-vuotias. Hän pelasi Espanjan liigan Valenciassa vuodet 1976-1981 paukuttaen 142 ottelussa huimat 95 maalia. Vastaavaa osumatarkkuutta uralla ei enää jatkossa löytynyt, vaikka hän tekikin 638 pelaamassaan seurajoukkueottelussa komeat 347 maalia.

Argentiinan maajoukkueessa tahti sen sijaan hiipui 1978 maailmanmestaruuden jälkeen. Kempes oli mukana vielä 1982 lopputurnauksessa Espanjassa. Siellä Argentiina karahti jatkolohkoon hävittyään Italialle ja Brasilialle niin sanotussa kuoleman lohkossa. Kempes ei onnistunut ja hänen viimeiseksi maajoukkuemaalikseen jäi jopa hämmästyttävästi 1978 MM-finaalin osuma Estadio Monumental Antonio Vespucio Libertillä. Silti hän on ainakin itselleni yksi jalkapallon MM-historian suurimmista nimistä.

Lauri Hollo

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA