Palloliitto tiedotti torstaina, että Huuhkajien valmennuksen tulee muutos. Maalivahtivalmentaja Jyri Nieminen joutuu jättämään tehtävänsä Huuhkajissa, koska uusi työnantaja Monaco ei katsonut tuplaroolia suotuisasti. Muutos ei ollut Jacob Friisin aikakauden ensimmäinen, kirjoittaa jalkapallotoimittaja Panu Markkanen.
Valmennustiimi on vaihtunut Jacob Friisin päävalmentajakaudella usein. Tämä ei tietenkään ole ihanteellinen tilanne. Suomi aloittaa kuun lopussa Kansojen liigan ottelut eli avaa tavallaan EM-karsinnat. Otteluihin lähdetään tilanteessa, jossa Huuhkajien valmennustiimissä on kaksi uutta jäsentä verrattuna viime vuoden muihin otteluihin.
Kun Friis valittiin, hän korosti sitä, että jos haluaa parhaat voimat mukaan, kannattaa odottaa. Friisin aikakausi alkoi alkuvuodesta 2025 ja kakkosvalmentaja Lars Steensgard liittyi mukaan vasta syksyllä 2025 Tanskan liiton kanssa olleen sopimuksen vuoksi. Maalivahtivalmennus hoidettiin myös keikkatyöläisillä syksyyn asti, kunnes Jyri Nieminen saatiin mukaan. Eli vasta syksyn otteluissa 2025 valmennustiimi oli ensimmäistä kertaa yhdessä.
Vuoden 2026 alussa erikoistilannevalmentaja Sergio Almenara jätti tehtävänsä perhe- ja seurajoukkueasioihin vedoten. Uusi erikoistilannevalmentaja, Abel Lörincz, tuli Huuhkajiin kesällä 2026. Oikeastaan samaan aikaan Tim Sparv ilmoitti saaneensa pestin seurajoukkuepuolelta ja hän jätti Huuhkajat. Tilalle valittiin Jonatan Johansson.
Syksyn otteluissa uusina kasvoina ovat Johansson sekä uusi saksalainen maalivahtivalmentaja Dennis Neudahm. Friisin alkuperäisestä ”kokoonpanosta” ovat siis lähteneet Almenara, Sparv sekä Nieminen, joka tosin liittyi ryhmään vasta myöhemmin. Ensimmäisessä Friisin virallisessa ottelussa, Maltaa vastaan maaliskuussa 2025, oli nykyisestä valmennustiimistä mukana päävalmentaja Friis, fyysinen valmentaja Joni Ruuskanen ja analyytikko Henri Lehto. Muutos on ollut siis suuri eikä pidä myöskään unohtaa Jari-Pekka ”Gene” Keurulaisen vetäytymistä vuoden 2025 lopussa – Keurulainen ei enää varsinaisesti kuulunut valmennustiimiin, mutta hänen merkityksensä oli joukkueen taustan kokonaistoiminnassa suuri.
Vaihtuvuus ei ole Friisin tai urheilujohtaja Aki Hyryläisen vika. Kun Huuhkaja-taustaan valitaan valmentajia, valitaan parhaat mahdolliset vaihtoehdot, realismin mukaan. Resurssit ovat kuitenkin rajalliset, joten päätoimisia henkilöitä ei voi mukaan pestata. Koska tilanne on tämä, on normaalia jalkapallomaailman toimintaa, että valmentajien tilanteet muuttuvat. Friis ja Hyryläinen ovat löytäneet markkinoilta nousevia kykyjä ja niin vahvoja nimiä, että menettämisen riski on olemassa. Kukaan ei ole lähtenyt Huuhkajista siksi, ettei työ tai ympäristö olisi miellyttänyt tai motivoinut vaan siksi, että uudet haasteet varsinaisessa työssä ovat tuplaroolin estäneet.
Vaikka vaihtuvuutta on tullut, pitää ihailla sitä, että Huuhkajien valmennustaustaan pyritään hankkimaan sellaisia nimiä, jotka ovat – pelaajien tavoin – pyrkimässä eteenpäin urallaan. Toisaalta täytyy myös toivoa, että syyskuussa ensimmäistä kertaa tässä muodossa oleva valmennustiimi pysyisi kasassa hieman pitempään kuin Friisin aikakauden edelliset. Nyt alkavat nimittäin ne pelit, joiden perusteella Jacob Friisiä ja hänen esikuntaansa arvioidaan. Kansojen liigassa oman liigan voitto, ja samalla varapatruunan ansaitseminen, on ainoa tavoite.
Ensi vuonna alkavien EM-karsintojen tavoite tehtiin selväksi jo Friisin valmennussopimuksen julkaisutilaisuudessa: se on paikka EM-lopputurnauksessa 2028.


















