Jenni Tuokko pitää puolisonsa Iikka Nurmosen kanssa menestyvää ravitallia Pohjois-Savon Maaningalla, Nurmosen kotipaikalla, jossa valmentaa myös tämän isä Ossi Nurmonen. Mutta mitä kautta Tuokon tie Maaningalle kulki?
Jenni Tuokko päätyi hevosten pariin perinteistä tallityttöreittiä; perheessä ei ennestään hevosharrastajia ollut.
– Olen kotoisin Muuramesta. Keskustassa oli Luukkasen talli, missä aloin kaverin kanssa käydä joskus 10–11-vuotiaana, Tuokko muistelee.
– Aika tunnollisesti vedettiin kyllä heti. Vaikka talli oli koulumatkan varrella, niin viikonloput oltiin yötäkin tallilla. Vihkoon piti kirjoittaa kaikki työt, mitä oli tehty, että päästiin ratsastamaan. Silloin se tuntui välillä vähän karulta, mutta siinä oppi sen, että hevosten kanssa pitää tehdä töitä.
Ja töitä Tuokko on hevosten kanssa ehtinyt tehdäkin. Peruskoulun jälkeen 17-vuotiaana tie vei Pekka Korhoselle töihin ja sieltä Jämsään hevoskouluun. Ensimmäiseksi harjoittelupaikaksi löytyi Seppo Suurosen talli Juvalla, ja kaksi seuraavaa harjoittelua vierähtivät Timo Nurmoksen tallilla Ruotsissa.
– Olin aivan valtavan otettu, että minuun luotettiin niin, että pääsin huipputalleille harjoitteluun ja oppimaan heidän systeemejään, Tuokko sanoo.
– Toisessa harjoittelussa Timo antoi minulle jo omat passitkin, ja oli sitä myöten selvää, että palaisin takaisin, kun saisin koulun asiat loppuun Suomessa.
Työuran alkuun Ruotsissa
Timo Nurmoksella vuosina 2009–2010 Tuokko sai passeikseen kattauksen oikeita huippuhevosia.
– Ensimmäiset passini Nurmoksen tallissa olivat Bob Hope, jonka kanssa voitettiin Suur-Hollola kaksi kertaa, sekä Ranch I Do I Do, joka voitti Villinmiehen Tammakilvan. Timo tykkäsi antaa suomalaisille hoidettavaksi suomalaisia hevosia. Oli kyllä todella opettavaista, kun pääsi niiden kanssa reissaamaan.
Nurmoksella vietettyjen vuosien jälkeen Tuokko meni töihin Ari-Pekka Pakkasen talliin Ylöjärvelle ja sieltä Tampereen hevosklinikalle klinikkaeläinhoitajaksi, josta matka jatkui takaisin Ruotsiin ja Nurmoksen tallille vuosiksi 2015–2016.
Sitten Nurmos vaihtui Nurmoseen.
– Iikka minut sitten puhui Maaningalle, ja olin 2017 Ossilla töissä, kunnes lähdimme Iikan kanssa Vääksyyn ja menin töihin Elina Laakkosen talliin.
Laakkosen tallissa Tuokko ja Nurmonen saivat karsinoita käyttöön myös omavalmennettaville hevosilleen, joita tuli lopulta niin paljon, että Tuokko oli Laakkosella töissä enää puolikkaalla työajalla.
– Viihdyimme Iikan kanssa molemmat siellä aivan todella hyvin, mutta lopulta tuli tilanahtaus eteen ja vuokrasimme karsinoita Juuso Holttisen tallista Jokimaalta 2019.
Oman toiminnan menestyksekäs aloitus
Talliin tulvi heti toiminnan alkuvaiheessa huippuhevosia. Starzinner ylsi 2018 St Michel -ajoon ja Poikolan Neito Lahden 2019 Kuninkuusravien kuningatarkisaan.
– Se on kyllä yksi upeimpia muistoja ja kokemuksia raviurani varrelta, Tuokko huokaa.
– Olen todella kiitollinen kaikista hevosista, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä, mutta sillä tammalla ja niillä kisoilla on erityinen paikka sydämessä, kun oltiin vielä kotiradalla. Sen esittelyloimi on vieläkin tallin seinällä, kyllä sitä joka päivä tulee katseltua.
Vuonna 2021 Tuokko ja Nurmonen suuntasivat muutamaksi kuukaudeksi Ruotsiin kilpailemaan. Talli menestyi hyvin, ja reissuun lähdettiin uudelleen 2022.
– Sillä reissulla hevoset tulivat kipeiksi, ja vaikka tauti oli päällisin puolin lyhyt, se jäi niihin jotenkin asumaan ja niistä hävisi kaikki teho. Ajateltiin, että jotain pitää muuttaa isosti.
Ruotsista suunnaksi Savo
Muutos tulikin Iikan isän Ossin suunnalta.
– Ossi ehdotti, että laitettaisiin tilan toinen talli kuntoon meille. Kai hänkin halusi tilalle jatkajan, ja talli seisoi silloin enemmän tai vähemmän tyhjillään. Tehtiin massiiviset remontit niin talliin kuin tarhoihinkin, ettei tarvitsisi ihan heti tehdä samaa hommaa uudelleen, ja muutettiin tänne. Olihan se iso harppaus muuttaa tänne: ravimatkat ovat pidempiä eikä kavereitakaan ollut ihan naapurissa, mutta me molemmat viihdymme siellä, missä työt ovat, ja onhan Iikan suku tässä meitä lähellä.
Pariskunnalla on nyt tilakaupat vireillä. Ossin talli on tilalla tien toisella puolella, ja treenipaikat ovat tallien yhteisessä käytössä. Seuraava elämänmuutos oli edessä hyvinkin pian, kun perheeseen syntyi pieni Maija.
– Kyllähän tytön kanssa touhua riittää, mutta tällaiselle levottomalle sielulle kuin minä sopii, että on riittävä määrä rautoja tulessa. Ei käy aika pitkäksi, Tuokko naurahtaa.
Karsinoita talliin rakennettiin alun perin 13, mutta vuodenvaihteessa rakennettiin kaksi karsinaa lisää. Hevosmäärää ei kuitenkaan ole tarkoitus suuremmin lisätä.
– Tavoite on, että pystymme kuitenkin tekemään asiat pitkälti itse, Tuokko kertaa.
– Meillä käy työntekijä neljänä aamupäivänä viikossa tekemässä aamutallia ja valjastamassa hevosia. Siinä hommassa meillä ovat vuorotellen Siiri Kanniainen ja Noora Hartikainen. Haluamme kuitenkin pystyä ajamaan treenit itse, ja Iikka myös kengittää kaikki hevoset.
Lisäksi apuna ovat Ossi ja tämän sisko, jotka auttavat muun muassa Maija-tytön hoidossa ja hevosten ruokkimisessa, kun pariskunta on raveissa.
Rakkaat kaviokkaat
Tuokko tunnustaa olevansa hyvin tunteellinen hevosten kanssa.
– Rakastan näitä kaikkia. Olen varmaan liiakin tunteellinen näiden kanssa; lähes jokaisesta hevosesta olen tykännyt, ja niistä on ollut hankalaa luopua, Tuokko tuumii.
– Siitä syystä kolme eläkeläistä seisoo meillä pihassa nytkin: Better Boss, Amazing Warrior ja Look Complete. Bismarc Comery oli samassa pihatossa myös pitkään, mutta sille löytyi koti Vieremältä ponitallilta, missä se vetää ponileirejä ja -kerhoja. Nämä ovat kaikki niin rakkaita, ettei niistä pysty luopumaan. Kaikki tosi kivoja hevosia omalla tavallaan.
Tulevaa ravivuotta Tuokko odottaa innolla.
– Meillä oli viime vuosi tosi hankala. Vaikka oli onnistumisiakin, niin kokonaisuuteen ei oltu missään nimessä tyytyväisiä. Vaisulle vuodelle löydettiin selityskin, ja nyt uskotaan, että näillä pitäisi useammallakin kyllä pärjätä. Viime vuodesta jäi melko paljon hampaankoloon, Tuokko taustoittaa.
– Esimerkiksi Kurri Jari Bokosta toivotaan, että se jatkaa samalla tasolla kuin viimekin vuonna. Nuorista on aina kiva nähdä, mihin ne yltävät ja riittävät. Pari meni jo koelähdön, mutta vähän ”mettäläisiä” olivat vielä. Se ei tietysti haittaa, sellainen pieni laiskuus ei ole mikään kynnys hevosen uralle. Parempi vain, että ovat tuossa kohtaa laiskoja kuin liian menollaan.
Kehityksen avaimia
Kehitys on läsnä Tuokon puheissa muutenkin.
– Tykkään tästä työstä tosi paljon, eikä vielä koskaan ole tullut aamulla sellainen olo, ettei tekisi mieli lähteä töihin, Tuokko kertaa.
– Mutta kyllä parasta on se, kun hevosen kanssa saa jotain aikaiseksi, saa sen jollain osa-alueella kehittymään tai parantumaan. Valmentajaa harvoin vaihdetaan silloin, kun asiat menevät hyvin; yleensä siinä kohtaa on aina jotain korjattavaa ja keksittävää. Rakastan projekteja. Jos jollain on vaikka raviongelmia, niin tykkään ratkoa niitä ja motivoidun sellaisesta paljon.
Myös raviurheilulle hän näkee mahdollisuuksia kehittyä.
– Meillä käy tässä naapurista 12-vuotias Niilo Pulkkinen välillä koulun jälkeen ja viikonloppuisin auttamassa tallihommissa ja opettelemassa raviurheilua, Tuokko kertoo.
– Niilo on nuori mies, jolta sujuu homma kuin homma. Joitain lähtöjä hän on poneilla kilpaa ajanutkin, ja jospa hän tässä joskus hyppää jonkun meidän eläkeläisen rattaille. Mukava olla mukana antamassa oppia nuorelle raviurheilijan alulle!
Varsinaiseen ravipolitikointiin Tuokosta ei kuitenkaan saa seuraa.
– Minä ajattelen, että kun kaikki omalta osaltaan jaksavat uskoa parempaan tulevaan, niin kyllä se kääntyy. Negatiivista puhetta on aika paljon ilmassa. Omalta osaltani olen päättänyt pukea kokolaput päähän ja painaa menemään; nämä asiat kun eivät kuitenkaan ole meidän käsissämme. Pitää vain yrittää ja jaksaa uskoa. Ei auta jäädä liikaa murehtimaan.
Levottomaksi luonteeksi itseään kuvaileva Tuokko kokee löytäneensä nyt oman paikkansa.
– Vaikka tuntuu hassulta sanoa, niin kyllä minä kymmenen vuoden päästäkin itseni täällä Maaningalla näen. Kyllä se siltä tuntuu, että tämä on meidän kotikylämme. Paljon on investoitu ja yritetty kehittää. Kymmenen vuoden päästä Suomen raviurheilulla menee hyvin, ja me saamme jatkaa tätä työtä, josta me oikeasti tykkäämme.
