KuPSissa maistui katkeralta – käsivirhe puhutti

Otto Palojärvi |

KuPS ja HJK kohtasivat sunnuntaina Veikkausliigan huippuottelussa Kuopiossa. Taisto päättyi 1-1 -tasapeliin.

KuPSin päävalmentajalle Miika Nuutiselle ottelu oli varsin tärkeä. Olihan hän viime kaudella toiminut HJK:n päävalmentajana, mutta HJK ei yhteistyötä hänen kanssaan tänä vuonna jatkanut.

– Tulos harmittaa. Olen tyytyväinen meidän esitykseen, summasi Nuutinen tuntemuksensa Atleetin toimittajan Lari Silvennoisen haastattelussa.

Nuutinen kehui pelaajiaan. Hänen mukaansa ottelu olisi ehdottomasti ollut voitettavissa.

– Hirveästi enempää ei voi pyytää. Saatiin pitkäksi aikaa painettua HJK alas ja tavallaan ansaittiin meidän hyvällä prässäämisellä ja pallollisella pelaamisella olla tänä pelin päällä pitkiä aikoja.

– Pari nukahdusta. Toisen puoliajan alussa ei hoidettu hyvin sitä tilannetta, mistä tuli HJK:n maali. HJK:n matalassa blokissa on tietenkin paljon laatua ylhäällä, Nuutinen lisäsi.

Nuutista harmitti, että mahdollinen rankkari jäi viheltämättä.

– Mutta muuten pystyttiin painamaan peli tonne ja luomaan ne muutamat hyvät hässäkät sinne boksiin. Harmi, että tänään ei mennyt. Harmi, ettei tullut pilkkua siitä, kun joku muu kuin maalivahti oli käsillä pallossa siellä, mutta se on fudista.

Pettymystään Nuutinen ei peitellyt.

– Vähän katkeralta maistuu, että saatiin vain piste tästä pelistä.

KuPS johtaa Veikkausliigaa kerättyään viidestä ottelustaan 11 pistettä. Viidentenä olevalla HJK:lla on neljästä ottelusta seitsemän pistettä.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA