Otto Virtanen teki melkoisen sensaation voitettuaan Wimbledonin tennisturnauksen avauskierroksella yhdysvaltalaisen Ben Sheltonin.
Otto Virtanen kukisti Ben Sheltonin erin 3-2. Viidennessä erässä Sheltonilla oli katkaisupelissä jo ottelupallo, mutta Virtanen venyi voittoon.
Virtasen voittoa voi ehdottomasti pitää jättiyllätyksenä. Shelton on maailmanlistalla viidentenä ja Virtanen sijalla 140.
Virtanen selvitti tiensä Wimbledoniin karsintojen kautta. Kun Shelton arvottiin hänelle avauskierroksen vastustajaksi, oli moni tennistä seuraava vakuuttunut, että Virtasen taival päättyisi avauskierrokselle.
Sheltonin kaataminen on Virtasen uran merkittävin saavutus. Se voi myös nostaa hänet ATP-tason pelaajaksi.
Suomen tennis on ollut parin viime vuoden aikana iloisemmissa otsikoissa vain Harri Heliövaaran nelinpelimenestyksen ansiosta. Kaksinpelissä on ollut vaikeampaa.
Emil Ruusuvuori oli vuonna 2023 maailmanlistalla 37:s. Hänen lupaava uransa katkesi käytännössä kesällä 2024 henkiseen ja fyysiseen kuormitukseen. Ruusuvuori ei ole kyennyt palaamaan huipputasolle.
Virtanen pääsi Wimbledoniin 2024 ja pääsi siellä toiselle kierrokselle. Sen jälkeen Virtasella on ollut erinäisiä vaivoja, mutta tänä kesänä peli on kulkenut hänellä nurmikentillä taas lupaavasti.
Virtasen voitto Sheltonista on Suomen tennishistorian komeimpia saavutuksia. Jarkko Nieminen, joka Wimbledonissa eteni 2006 puolivälieriin voitti 2009 Sydneyssä Novak Djokovocin, joka tuolloin oli maailmanlistalla kolmantena. Nieminen kukisti urallaan myös maailmanlistalla kuudentena olleen Carlos Moyan Bangkokissa 2003, Tomas Berdychin Tukholmassa 2010 ja David Ferrerin Rotterdamissa 2011.
Virtasen voitto Sheltonista voi tämän tilaston valossa siis pitää Suomen miesten tennishistorian toiseksi kovimpana voittona.
Nieminen oli korkeimmillaan maailmanlistalla sijalla 11. Nieminen voitti urallaan kaksi ATP-turnausta. Ensimmäinen tuli Aucklandissa 2006 ja toinen Sydneyssä 2012.
Virtasella on Niemisen saavutuksiin matkaa, mutta voitto Sheltonista osoittaa, että hänellä on hyvät mahdollisuudet nousta maailmanlistalla reilusti.
ATP-rankingissa Virtanen oli korkeimmillaan 2024, jolloin hän oli 91:s. Se on Suomen kaikkien aikojen kuudenneksi paras tulos.
Virtasen edellä ovat Jarkko Nieminen (11:s 2006), Emil Ruusuvuori (37:s 2023), Veli Paloheimo (48:s 1990), Aki Rahunen (57:s 1990) ja Uuno Turhapuro-elokuvassakin otellut Olli Rahnasto (88:s 1989).

















